Kansainvälistä politiikkaa koettelevat parhaillaan monet kriisit, joista jokainen vaikuttaa siihen, miten kansainvälinen oikeus ymmärretään. Muun muassa Ukrainan konfliktin ja Euroopan kohtaaman pakolaiskriisin ajatellaan ilmentävän laajempaa kansainvälisen oikeuden kriisiä. Tämä ei johdu vain siitä, että valtiot ovat rikkoneet kansainvälisiä velvoitteitaan tai olleet kykenemättömiä pitämään kiinni sitoumuksistaan. Yhä enemmän myös länsimaissa näyttää kytevän tyytymättömyys kansainvälistä oikeusjärjestelmää kohtaan. Tämä asettaa kansainvälisen oikeuden vastakkain valtioiden kanssa ja saa oikeudelliset velvoitteet näyttämään pikemminkin hankaluudelta kuin yhteistyön välineeltä.
Analyysissä käsitellään kansainvälisen oikeusjärjestyksen haasteita ja kansallisten päättäjien oikeusjärjestystä vastaan esittämää kritiikkiä. Analyysissä perehdytään kahteen pääväitteeseen, joilla kansainvälistä oikeutta on arvosteltu: siihen, että kansainvälinen oikeus ei pysty ottamaan huomioon kansallisia intressejä, ja siihen, että kansainvälinen oikeus ei kykene heijastamaan maailman muutosta.
Tutkimalla näitä väitteitä ja kansainvälisen oikeuden mahdollisuuksia vastata esiin nostettuihin kysymyksiin analyysissä tarkastellaan, onko kansainvälinen oikeus kriisissä vai ei. Analyysin johtopäätös on, että suurimmat ongelmat ovat kansainvälisen oikeuden ulkopuolella: poliittisten päättäjien ei tulisi pitää kansainvälistä oikeutta kiusankappaleena vaan osoittaa sitoutumistaan siihen toimimalla oikeuden puitteissa ja vastaamalla nykyongelmiin niillä työkaluilla, joita oikeus tarjoaa. Jos valtiot päättävät toimia kansainvälisen oikeuden ulkopuolella, ne heikentävät kansainvälisen oikeuden arvovaltaa ja lisäävät kansainvälisen politiikan epävarmuutta.
