Kestäisikö EU massiivista muuttoaaltoa Pohjois-Afrikasta?
Torstaina 31.3.2011, klo 8.30–9.30
Kansalaisinfo, eduskunnan lisärakennus
Arkadiankatu 3, Helsinki
YK:n mukaan liki 320 000 ihmistä on paennut Libyasta sen naapurimaihin Egyptiin, Tunisiaan, Algeriaan ja Nigeriin. Suuri osa paenneista on Libyassa työskennelleitä siirtotyöläisiä. Italia on pyytänyt unionia varautumaan myös Eurooppaan suuntautuvaan massiiviseen muuttoaaltoon. Muun muassa Lampedusan saarelle on saapunut noin 13 000 etupäässä Tunisiasta lähtöisin olevaa ulkomaalaista. Onko huoli laajemmasta muuttoaallosta aiheellinen? Mikä on EU:n kyky vastata haasteeseen?
Aiheesta alustaa valtioneuvoston EU-sihteeristön erityisasiantuntija Kalle Kekomäki.
Tilaisuuden puheenjohtajana toimii ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista.
Tiivistelmä tilaisuudesta
Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelman johtaja Juha Jokela toivotti yleisön tervetulleeksi UPI Breakfast Briefing -tilaisuuteen, jossa keskusteltiin Pohjois-Afrikan kriisin aiheuttamista muuttoaalloista ja niiden haasteista Euroopan unionille.
Tilaisuuden alustajana toimi valtioneuvoston kanslian EU-sihteeristön erityisasiantuntija Kalle Kekomäki, joka totesi että vaikka talousasiat ovatkin dominoineet EU-keskustelua viime aikoina, Pohjois-Afrikan tilanteen tärkeyttä EU:lle kuvaa mm. 11.3.2011 järjestetty ylimääräinen Eurooppa-neuvoston istunto asian tiimoilta. Iso-Britannian ja Ranskan lisäksi varsinkin Italia halusivat päämiesten keskustelevan tilanteesta. Tämä on Kekomäen mukaan hyvin ymmärrettävää, sillä Pohjois-Afrikasta alkunsa saaneet muuttoaallot näkyvät ensimmäisenä Italian eteläisillä saarilla. Kekomäki korosti kuitenkin, ettei ilmiö suinkaan ole uusi, vaan jo vuonna 2006 nähtiin vastaavanlainen piikki kun yli 30000 pohjoisafrikkalaista saapui Kanariansaarille lyhyessä ajassa. Tuolloin ensireaktiona alettiin pohtia kuinka jäsenmaat yhdessä voisivat reagoida tilanteeseen ja EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin suuntaan kohdistettiin suuria odotuksia – suorastaan kohtuuttomia. Frontex koordinoikin yhteisoperaation, joka omalta osaltaan pyrki normalisoimaan Kanariansaarten tilannetta. Myös Suomi osallistui operaatioon lähettämällä loppuvuodesta 2006 lentokoneen kuukaudeksi operaation käyttöön. Tämänhetkinen tilanne Pohjois-Afrikassa on aiheuttanut jo yli 350000 ihmisen muuttoliikkeen yli rajojen. Libyan rajoilla olevissa leireissä on lisäksi tuhansia ihmisiä, jotka odottavat kotiinpaluuta tai siirtoa muualle. Toistaiseksi hyvin pieni osa ihmisistä, noin 20000, on siirtynyt meriteitse Etelä-Italiaan tai Maltalle. Kekomäki totesi myös, että Libyan sisäistä pakolaistilannetta on toistaiseksi mahdotonta luotettavasti hahmottaa, sillä kansainvälisten toimijoiden toimintamahdollisuudet paikan päällä ovat tällä hetkellä olemattomat. Tämä vaikeuttaa myös humanitaarisen avun toimittamista Libyan sisälle. Libyan naapurimaihin, Egyptiin ja Tunisiaan, toimitettava humanitaarinen apu on hyvä esimerkki EU:n konkreettisista toimista reagoida tilanteeseen, verrattuna yleisellä tasolla käytävään dialogiin koskien poliittista tilannetta. Muista unionin konkreettisista toimista mainittiin Frontexin koordinoima Frontex Hermes 2011 -operaatio, joka avustaa Italiaa maahanmuuttovirran hallinnoimiseksi. Frontexilla on tällä hetkellä tärkeä rooli sen tehdessä jatkuvaa riskianalyysia tilanteen kehittymisestä ja toimittaessa jäsenmaille ajankohtaista tilannetietoa, jonka pohjalta voidaan paremmin suunnitella tulevia toimia. Kekomäki totesi, että lukumäärällisesti pienilläkin ja meidän mielestämme ehkä jopa mitättömän tuntuisilla solidaarisuuden osoituksilla voidaan maahanmuuttopaineiden kanssa kamppaileville maille osoittaa ongelmien olevan yhteisiä. Maahanmuuttokysymyksiin liittyen jäsenmaiden kesken on käyty myös keskustelua Libyassa ja sen rajojen tuntumassa sijaitsevissa leireissä olevien uudelleensijoittamista tarvitsevien ihmisryhmien tulevaisuudesta.
Keskusteluosiossa tuotiin esille tarve määritellä oikein eri ihmisryhmien status. Esimerkiksi Libyassa on noin 8000 pakolaisiksi määriteltyä henkilöä ja noin 3000 joiden statusta ei ole määritelty. Viime viikkoina Välimeren ylittäneistä ihmisistä suurin osa on ollut työnhakijoita ja esimerkiksi Italian Lampedusaan saapuneista vain noin viidesosa on turvapaikanhakijoita. Keskustelussa tuotiin esille myös EU-maiden erilaiset toimintakäytännöt sellaisten henkilöiden tapauksissa, jotka eivät enää täytä maahantulon tai oleskelun edellytyksiä. EU on onnistunut neuvottelemaan takaisinottosopimuksen vain muutamien maiden kanssa, joten palautuksia joudutaan toteuttamaan kahdenkeskisten järjestelyiden pohjalta. Suomi ja muut pohjoismaat palauttavat ulkomaalaisia takaisin heidän kotimaahansa etupäässä kansainväliseen tapaoikeuteen nojautuen ja huomattavasti harvemmin takaisinottosopimuksen nojalla. Etelä-Euroopan maat puolestaan turvautuvat useimmiten kahdenvälisiin palautussopimuksiin.