Euroopan unionin kuluttajansuojasäännöstöä pyritään uudistamaan täysharmonisoivalla direktiiviehdotuksella, joka korvaisi nykyiset minimisäädökset. Ehdotuksen tavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa vahvistamalla kuluttajien luottamusta niihin ja kannustamalla elinkeinoelämää käymään kauppaa rajojen yli. Mutta onko kuluttajansuojan täysharmonisointi toivottavaa? Heikentäisikö se vahvaa suomalaista kuluttajansuojaa?
Alustaja:
Marjo Lahelma
lainsäädäntöneuvos, oikeusministeriö
Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelma on kuluttajansuojan asiantuntija. Hän esittelee uuden direktiiviehdotuksen ja siihen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet.
Puheenjohtaja:
Teija Tiilikainen
johtaja, Ulkopoliittinen instituutti
Lisätietoja:
Johanna Nykänen, tel. +358 206 111 726, johanna.nykanen@upi-fiia.fi
Aaretti Siitonen, tel. +358 206 111 724, aaretti.siitonen@upi-fiia.fi
Tiivistelmä tilaisuudesta
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen avasi tilaisuuden toivottamalla alustajan ja kuulijat tervetulleiksi ensimmäiseen UPI Breakfast Briefing -tilaisuuteen.
Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelma aloitti alustuksensa esittelemällä komission puolentoista vuoden takaisen direktiiviehdotuksen sisällön: (1) kotimyynti; (2) etämyynti; (3) kulutustavaran kauppa; ja (4) kohtuuttomat sopimusehdot. Uuden direktiiviehdotuksen perusuudistus on harmonisoinnin taso; direktiiviehdotus muuttaisi nykyiset minimisäädökset täysharmonisoiviksi. Ehdotuksessa on suhteellisen vähän uutta sääntelyä nykyisiin direktiiveihin verrattuna ja sen merkittävin muutos on, että direktiivi olisi täysharmonisoiva, eli jäsenmaat eivät saisi omassa sääntelyssään poiketa siitä. Nykyiset direktiivit ovat ns. minimisäädöksiä, joten jäsenvaltioilla on ollut oikeus ylläpitää korkeampaa kuluttajansuojan tasoa. Direktiiviehdotuksen oletetaan edistävän Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimintaa, ja siinä mielessä ajatus täysharmonisoinnista on ymmärrettävä, Lahelma totesi. Suomen kannalta täysharmonisointi tarkoittaisi kuitenkin kansallisen kuluttajansuojan merkittävää heikentymistä. Nykyinen 32 vuotta voimassa ollut kuluttajansuojalaki on tullut tutuksi niin kuluttajille kuin yrittäjillekin, ja siitä luopuminen tarkoittaisi sopimusoikeuden merkittävää hajaantumista.
Valtioneuvosto pitää EU:n sisäisen epäjohdonmukaisuuden korjaamista sääntöjä yhtenäistämällä sinänsä hyvänä tavoitteena, mutta kuluttajansuojan direktiiviehdotusta se ei sellaisenaan voisi hyväksyä; ehdotus ei täytä edes EU:n perussopimuksen mukaisia säädöksiä korkeasta kuluttajansuojasta. Eduskunnan kanta asiaan on vielä valtioneuvoston kantaa tiukempi, ja se vaatii merkittäviä muutoksia ehdotukseen. Eduskunnassa ehdotus menee yhden mietintävaliokunnan ja kahden lausuntovaliokunnan läpi. Direktiiviehdotus on ongelmallinen myös muissa, lähinnä vanhoissa, jäsenmaissa, joissa direktiivi on Suomen tavoin ristiriidassa sopimusoikeuden periaatteiden kanssa, ja joissa sen hyväksyminen sellaisenaan johtaisi olemassa olevan järjestelmän pirstaloitumiseen. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa hyvin erityyppisten kansallisten käytäntöjen huomioon ottamisen. Myöskään Euroopan Parlamentissa ei tunnu olevan halua ”ensimmäisen lukemisen ratkaisuun”. Parlamentti käyttää todennäköisesti pidempää kaavaa ehdotuksen käsittelyssä, joten hankkeen piirissä voi kulua vielä vuosia, Lahelma totesi.
Seuraavaksi Lahelma kävi direktiiviehdotuksen yksityiskohtaisemmin läpi Suomen näkökulmasta. Ensinnäkin, kohtuuttomien sopimusehtojen osalta Suomella ei Lahelman mukaan ole realistisia mahdollisuuksia täysharmonisointiin. Esimerkiksi asuntokauppalain osalta muutos olisi merkittävä ja tarkoittaisi kuluttajan kannalta huomattavasti heikomman käytännön käyttöönottoa. Lahelma mainitsi, että kyseinen viidennen luvun kohta on kynnyskysymys monelle muullekin jäsenmaalle. Toinen Suomen kannalta tärkeä muutoskohta on toisen luvun tyhjentävä tiedonantoluettelo, jolla on merkitystä muun muassa asuntokaupassa. Markkinoille tulevat uudet tuotteet, kuten kännykällä tilattavat ”pikavipit”, eivät sovi luettelon raameihin. Myös myyjän virhevastuun kesto, erityisesti kestokulutushyödykkeiden osalta, on Suomelle tärkeä muutoskohta ehdotuksessa, Lahelma totesi. Seuraavana ongelmakohtana Lahelma mainitsi koti- ja etämyynnin määritelmät. Äärimmäinen, joskin provokatiivinen, esimerkki tästä voisi olla Kauppatorin vappupallojen myyjä, jonka tulisi ehdotuksen säädösten mukaisesti jakaa EU:n vakiomuotoisia peruuttamislomakkeita ostotapahtuman yhteydessä. Yksi ratkaisu tähän voisi olla direktiiviin säädettävä arvovara, esimerkiksi 10 euroa, jonka alittavaa osaa säädös ei koskisi. Toinen koti- ja etämyyntiin liittyvä ongelma on Lahelman mukaan tavaroiden palauttamista ja siitä koituvia kustannuksia koskevat säädökset. Suomessa lähtökohtana on, että myyjä vastaa palautuskuluista, mutta direktiiviehdotuksessa sekä palautus että siitä koituvat kustannukset ovat ostajan vastuulla. Viimeisenä ehdotuksen ongelmakohtana Lahelma mainitsi tavaran luovutuksen viivästymisen ja siitä koituvat seuraukset. Ehdotuksessa kuluttaja voi purkaa kaupan pienenkin viivästyksen takia, mikä Lahelman mukaan on epäsuosiollista esimerkiksi pienille erikoisliikkeille, joille mittatilaustyönä tehtyjen tuotteiden jälleenmyyminen voi olla hankalaa. Tämä ongelmakohta on ainoa, joka Suomen osalta nostaisi nykyistä kuluttajansuojaa, mutta Lahelman mukaan väärään suuntaan. Lähitulevaisuuden osalta Lahelma totesi, että nykyinen EU:n puheenjohtajamaa Espanja todennäköisesti vain kirjaa jäsenmaiden kannat ja muutosehdotukset ylös, eikä myöskään seuraava puheenjohtajamaa Belgia tule pyrkimään ratkaisuun asiassa. Ainakaan siis tänä vuonna asiaan ei ole odotettavissa lopullista ratkaisua.
Yleisökysymyksissä pohdittiin muuan muassa muiden jäsenmaiden julkista keskustelua direktiiviehdotuksen osalta ja sitä, miksi komissio tekee suorastaan järjenvastaisia direktiiviehdotuksia, joiden se tietää aiheuttavan kuohuntaa jäsenmaissa. Yleisössä todettiin, että kyseessä on todennäköisesti yhteisötason valtataistelu, jossa kuluttaja- ja sisämarkkinapolitiikkanäkökulmat ovat ristiriidassa. Yleisössä mainittiin myös, että erityisesti kestokulutustavaroissa, esimerkiksi autoissa, omistajan kulutustapa vaikuttaa merkittävästi tuotteen käyttöikään. Halummeko siis tukea vastuullista kuluttamista vai tuotteiden huolimatonta käyttöä? Yleisössä todettiin, että direktiiviehdotus ei palvele – kuten komissio ehdotusta perustelee – myöskään sisämarkkinoita, sillä kuluttajat tekevät jatkuvasti aktiivisia kulutuspäätöksiä, ja mahdollisuus sopimuksen olennaiseen muuttamiseen vähentää kuluttajan liikkuvuutta. Lopuksi yleisöstä todettiin, että kysymykseen täysharmonisoinnissa järkevyydestä on vain yksi vastaus: ei. Väite täysharmonisoinnin myötä tapahtuvasta kuluttajien luottamuksen kasvusta on absurdi, sillä määräävä tekijä ei ole yhdenmukaiset säädökset vaan vähimmäisvaatimukset.
Vastauksessaan yleisökysymyksiin ja -kommentteihin Lahelma totesi, että olisi luullut komissiossakin ymmärrettävän, että täysharmonisointi ei sovi jäsenmaiden oikeusjärjestelmiin. Jopa komission käytävillä on ihmetelty direktiiviehdotusta. Poliittiset tarkoitusperät menivät ehdotuksen asianmukaisen valmistelun edelle, Lahelma valitteli. Kritiikin taso direktiiviehdotuksen osalta on vaihdellut jäsenmaiden välillä huomattavasti. Esimerkiksi uusissa jäsenmaissa kuluttajansuoja on ollut historiallisesti lähes tuntematon käsite, kun taas monissa vanhoissa jäsenmaissa sopimusoikeudelliset käytännöt ovat vuosisatojen takaisia perinteitä. Niinpä joissakin jäsenmaissa keskustelu on ollut hyvinkin kriittistä, ja siinä on heijastunut vahvasti oikeusvaltion traditio. Esimerkiksi Britanniassa, joka on normaalisti täysharmonisoinnin kannalla, 14 päivän palautusoikeus on perinne, josta halutaan pitää tiukasti kiinni. Ranskassa taas harkinta-aika, jonka jälkeen kauppahinta maksetaan ja tuote luovutetaan, on perinne, josta maa ei ole valmis luopumaan. Itävallassa reklamaatiovelvollisuus on täysin tuntematon käsite, jonka käyttöönotto muuttaisi maan kuluttajansuojaperinteitä merkittävästi. Lopuksi Lahelma totesi, että kysymys täysharmonisoinnin järkevyydestä ei ole yksiselitteinen. Sopimusoikeudellisten säädösten täysharmonisointi on paitsi epämielekästä myös lähes mahdotonta ilman nykyisten oikeusjärjestelmien perusteellista uudelleenjärjestämistä. Samaan aikaan etenkin sähköiseen rajat ylittävään kauppaan olisi hyvä saada yhdenmukaiset säädökset. Esimerkiksi tuotteiden peruuttamisehdot olisi hyvä olla samanlaiset kaikissa jäsenmaissa. Toisin sanoen käytännön ostotapahtumiin liittyvien proseduurien täysharmonisoinnissa on järkeä, Lahelma tiivisti.
Tiilikainen kiitti kuulijoita ja alustajaa osallistumisesta tilaisuuteen ja toivotti tervetulleeksi UPI:n seuraavaan, kuukauden päästä järjestettävään Breakfast Briefing -tilaisuuteen.
