Euroopan komissio ehdottaa vaativia toimia kesäkuussa julkistamassaan ehdotuksessa energiatehokkuutta koskevaksi direktiiviksi. Se velvoittaisi jäsenvaltioita toimenpiteisiin, joiden avulla saavutettaisiin EU:n asettama 20 prosentin energiansäästötavoite vuodelle 2020.
Suomen hallitus suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen parantaa energiatehokkuutta. Hallitus on kuitenkin kiinnittänyt huomiota direktiivin edellyttämiin pakollisiin toimiin, jotka ovat hallinnollisesti raskaita tai kalliita verrattuna saavutettavaan energiansäästöön. Direktiivi aiheuttaisi kunnille ja valtiolle yhteensä noin miljardin euron lisäinvestointitarpeen vuosittain, jos ehdotuksen sisältämä julkisen sektorin 3 prosentin vuotuinen peruskorjausvaatimus toteutuisi esitetyssä muodossa.
Millaisia muita vaikutuksia direktiivillä olisi Suomessa? Kuinka sitovista toimenpiteistä on kysymys?
Aiheesta alustaa teollisuusneuvos Sirkka Vilkamo työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Puhetta johtaa Ulkopoliittisen instituutin EU-tutkimusohjelman johtaja Juha Jokela.
Tiivistelmä tilaisuudesta
Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni -tutkimusohjelman johtaja Juha Jokela toivotti yleisön tervetulleeksi EU:n energiapolitiikkaa käsittelevään UPI Breakfast Briefing – tilaisuuteen. Seminaarissa keskityttiin erityisesti komission kesäkuussa antamaan ehdotukseen energiatehokkuutta koskevaksi direktiiviksi. Tilaisuuden alustajana toimi teollisuusneuvos Sirkka Vilkamo työ- ja elinkeinoministeriön energiaosastolta.
Taustaa
Vilkamo taustoitti direktiiviesitystä katsauksella EU:n viimeaikaisiin energiapoliittisiin päätöksiin ja toimiin. Marraskuussa 2010 komissio julkisti Uuden energiastrategian 2020 ja Infrastruktuuripaketin. Energiastrategian keskeisin tavoite on energian käytön tehostaminen 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Infrastruktuuripaketti puolestaan sisältää suunnitelman energiainfrastruktuurin kehittämiseksi vuosiin 2020–2030 asti. Maaliskuussa 2011 annetussa Energiatehokkuussuunnitelmassa määritellään ne toimet, joiden myötä EU saavuttaisi energiatehokkuuden 20 prosentin säästötavoitteensa vuoteen 2020 mennessä. Muita laaja-alaisia vielä pidemmän aikavälin toimia ohjaavia kokonaisuuksia ovat keväällä annettu Ilmastotiekartta 2050 ja tämän vuoden marraskuussa komissiosta annettavaksi suunniteltu Energiatiekartta 2050. Tällä kunnianhimoisella suunnitelmalla näyttäisi olevan merkittävät vaikutukset energiasektorille, sillä siinä määritellään tavoitteeksi lähes 0-päästöinen sähköntuotanto. Energiatehokkuus nähdään siinä merkittävänä toimena pyrkimyksissä päästövähennyksiin. Lähiaikoina, mahdollisesti vielä syyskuun aikana, komissio antaa Energiaulkosuhdetiedonannon, joka käsittelee mm. yhteistyötä lähinaapurien kanssa, suhteita energiantuottaja- ja transit-maihin, suhteita ”vertaismaihin” sekä energiasisämarkkinoiden ulkoista ulottuvuutta. Uusiutuvasta energiasta annettiin direktiivi jokin aika sitten. Siinä mm. määritellään metsäbiomassan kestävyyskriteerit.
EU:n toiminta energiatehokkuudessa
Komissio antoi tämän vuoden kesäkuussa ehdotuksen direktiiviksi energiatehokkuudesta. Taustalla on komission maaliskuussa julkaisema Energiatehokkuussuunnitelma 2011. Direktiiviehdotus on toimenpidepainotteinen. Se pyrkii määrittelemään keinoja, joiden avulla EU saavuttaisi vuodelle 2020 asettaman 20 prosentin energiansäästötavoitteen. Komissio katsoo direktiivin tarpeelliseksi, sillä sen näkemyksen mukaan tähän mennessä sovituilla energiatehostustoimilla saavutetaan vain noin puolet EU:n säästötavoitteista. Jäsenvaltioiden on asettava vuodelle 2020 energiatehokkuuden tavoite, joka määritetään absoluuttisena primäärienergiankulutuksen tasona. Jäsenvaltioiden on kansallista energiatehokkuustavoitetta asettaessaan otettava huomioon EU:n yhteinen 20 prosentin säästötavoite vuodelle 2020. Komissio tulee kesäkuuhun 2014 mennessä arvioimaan EU:n yhteisen säästötavoitteen toteutumista. Mikäli tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa edelleen epätodennäköiseltä, tulee komissio tekemään esityksen sitovista jäsenvaltiokohtaisista tavoitteista.
Vilkamo toi esiin, että Suomi on kritisoinut tavoitteen määrittämistä primäärienergiankulutuksesta. Hän pitää sitä ongelmallisena muiden energiapoliittisten tavoitteiden kannalta. Tällä tavoin laskettuna esimerkiksi bioenergian käytön lisääminen ja oman kapasiteetin rakentaminen, mitkä ovat muiden tavoitteiden kannalta järkevää, heikentää tehokkuutta. Vilkamon mielestä olisikin selkeämpää laskea tavoitteet loppukäyttöenergiasta. Vilkamon mukaan direktiiviehdotus poikkeaa monella tapaa kevään suunnitelmista ja hän toivoisi energiatehokkuussuunnitelman sisällön painottuvan tulevassa direktiivissä vahvemmin moneen muuhun asiaan nähden.
Direktiiviehdotuksen painopistealueet
Direktiiviehdotuksen kolme tärkeintä painopistealuetta ovat: julkinen sektori, energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistäminen. Julkisen sektorin tulisi olla esimerkillinen toimissaan. Direktiivi velvoittaisi julkisen sektorin korjaamaan energiatehokkaiksi vuosittain kolme prosenttia omistamastaan rakennuskannasta. Tuo vaatimus tuplaisi Suomen nykyisen perusparannusvolyymin, joka on tällä hetkellä noin 1,5 prosenttia vuodessa. Lisävaateen toteutus merkitsisi kunnille ja valtiolle noin 1 miljardin euron lisäinvestointeja vuosittain. Vaaditulla tahdilla tehdyt investoinnit eivät välttämättä ehtisi maksaa itseään takaisin ennen seuraavaa perusparannusaikaansa. Julkisen sektorin edellytetään myös laativan määrätyin väliajoin julkinen inventaario omistamistaan rakennuksista. Direktiiviehdotus vaatii energiatehokkuuden huomioimista kaikissa julkisissa hankinnoissa niin, että julkisyhteisöt velvoitettaisiin eräin poikkeuksin hankkimaan vain tuotteita, palveluja ja rakennuksia, jotka täyttävät korkeimman energiatehokkuusluokan vaatimukset. Vilkamon mukaan energiatehokkuuden huomioiminen on hyvä periaate, mutta ei pidä sitä olennaisena seikkana kaikissa hankinnoissa.
Energiansäästön velvoitejärjestelmä viittaa energian jakelijoille ja myyjille kohdistettuun velvoitteeseen totuttaa säästötoimia, joiden säästövaikutus vastaa määränä 1,5 prosentin osuutta edellisenä vuotena toimittamasta/myymästä energiamäärästä. Toteutuessaan järjestelmän käyttöönotto merkitsisi hyvinkin laajan uuden hallinnollisen järjestelmän luomista.
Yksi konkreettinen EU-kansalaisille näkyvä seikka direktiiviehdotuksessa on mittarointi. Ehdotukseen sisältyy vaatimus sähkön, kaasun, kaukolämmön ja – jäähdytyksen sekä lämpimän käyttöveden asiakkaille asennettavista yksilöllisistä mittareista. Sekä uusia että vanhoja asunkerrostaloja koskisi vaatimus omien lämmitys- ja jäähdytysenergian määrää mittaavista mittareista. Lämpöenergian mittaus tarkoittaisi Suomessa yli miljoonan mittarin asentamista. Vuoden 2015 alusta lähtien sähkön ja maakaasun laskutus on perustuttava todelliseen kulutukseen arviolaskutuksen sijaan. Vilkamo piti hyvänä, että asiakkaat saavat tietoa energian käytöstään. Mittarointi on kuitenkin erittäin kallista ja hän epäileekin, että huoneistokohtaisilla kaukolämpömittareilla ei saavutettaisi merkittäviä säästöjä.
Sähkön ja lämmön yhteistuotantoa käsittelevässä osuudessa direktiiviehdotuksessa vaaditaan kansallisen lämmitys- ja jäähdytyssuunnitelman laatimista tehokkaan sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä tehokkaan kaukolämmön ja – jäähdytyksen lisäämiseksi. Osio sisältää maankäyttöön ja kaavoitukseen kohdistuvia vaatimuksia. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto on Suomessa aina pyritty huomioimaan ja näissä asioissa ollaan maassamme pitkällä.
Yleisenä pohdintana Vilkamo totesi, että esitys toisi toteutuessaan laajamittaisia toimia, mutta osa niistä ei tuottaisi Suomen tilanteessa oleellista energiansäästöä. Esitys sisältää paljon hallinnollisten järjestelmien luomista, mittarointia ja raportointia, joista kaikki ei välttämättä Suomen tilanteessa tarkoituksenmukaista. Vilkamo katsoi kuluttajan oman roolin jäävän esityksessä melko vähäiseksi. Hän peräänkuulutti tarvetta tiedon levittämiseen. Suomalaisilla on asenne kohdallaan ja kansa kaipaa tietoa ja neuvontaa, jota esityksessä on kuitenkin kovin vähän.
Tanska on EU:n seuraava puheenjohtajamaa. Tanskan tavoite on saada direktiivi valmiiksi puheenjohtajakaudellaan ensi kevään aikana. Direktiivi sisältää vaatimuksia, jotka pitäisi toteuttaa vuoden sisällä direktiivin voimaanastumisajankohdasta.
Keskustelu
Keskustelussa yleisöä kiinnosti, miten direktiiviehdotus on otettu muissa EU:n jäsenmaissa vastaan. Vilkamo kertoi julkisen sektorin kolmen prosentin vuotuisen peruskorjausvaatimuksen kohdanneen kritiikkiä lähes kaikissa jäsenmaissa. Suomen esille nostama kritiikki liittyen energiatehokkuustavoitteiden määrittämiseen primäärienergiasta on saanut osakseen laajasti ymmärrystä jäsenmaassa. Mielenkiintoista tulee olemaan, kuinka paljon joustoa direktiivi tulee sisältämään. Tämä riippuu erityisesti siitä, annetaanko asioissa suosituksia vai velvoitteita. Koska lähtökohtatilanne maiden välillä vaihtelee, kaikki esitetyt toimet eivät ole tarkoituksenmukaisia kaikissa maissa. Esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotanto saattaa tuoda erikoisia tilanteita, mikäli prosesseissa syntyvä lämpö vaaditaan kovin tiukasti ottamaan talteen. Jo nykyisin yhteiskunnassa on ylimääräistä lämpöä.
Juha Jokela kiitti teollisuusneuvos Vilkamoa mielenkiintoisesta esityksestä ja yleisöä aktiivisesta osallistumisesta keskusteluun ja päätti tilaisuuden.
Valtioneuvoston näkemyksistä liittyen energiatehokkuusdirektiiviin voi lukea U-kirjelmästä, joka on annettu 11. elokuuta 2011: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akx3000.sh?kanta=ueasia&LYH=LYH-VNEU&haku=VNEUER&kieli=su&paluuhaku=%2Ftriphome%2Fbin%2Fakxhaku.sh%253Flyh%3DVNEUER&VAPAAHAKU=energiatehokkuusdirektiivi&AKTYYPPI=U&TUNNISTE=&VPVUOSI=2011