2010-luvulla Suomen hyvinvointi riippuu yhä enemmän siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Diplomatiaa tarvitaan entistä enemmän, mutta samalla siihen kohdistuu muutospaineita. Kuka ajaa Suomen etuja tulevaisuudessa? Mikä on oman ulkopoliittisen koneistomme ja EU:n uuden ulkosuhdehallinnon rooli? Seminaarissa visioidaan Suomen ulkopolitiikan hoidon tulevaa kehitystä.
Puhuja:
Alexander Stubb, ulkoasiainministeri
Panelistit:
Veli Sundbäck
Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen
Päivi Luostarinen, osastopäällikkö, ulkoasiainministeriö
Juha Auvinen, yksikönpäällikkö, EU-komission ulkosuhdepääosasto
Hanna Ojanen, tutkimusjohtaja, Ruotsin Ulkopoliittinen instituutti (UI)
Puheenjohtaja:
Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti
Tiivistelmä tilaisuudesta
Teija Tiilikainen avasi tilaisuuteen toivottamalla ulkoasiainministerin, panelistit ja yleisön tervetulleeksi seminaariin, jonka keskeisenä taustana on tarve pohtia Suomen näkökulmasta miten kansainvälisen järjestelmän muutos vaikuttaa valtioiden edustamiseen ja millaisen roolin EU on saamassa jäsenvaltioiden etujen ajajana. Seminaarissa on tarkoitus pohtia myös minkälaisen muodon Lissabonin sopimuksessa luotu Euroopan Unionin ulkosuhdehallinto (EUH) saa sekä millä tavalla se tulee vaikuttamaan jäsenvaltioiden omaan diplomaattiseen edustamiseen.
Ulkoasiainministeri Alexander Stubb visioi puheenvuorossaan millaisena hän näkee ulkoasiainhallinnon vuonna 2020. Hän totesi, että ulkopolitiikkaa tullaan vuonna 2020 tekemään selvästi erilaisessa ympäristössä kuin tänä päivänä. Ulkoasiainministeriön (UM) toimintaympäristö tulee muuttumaan radikaalisti, ja muutokseen on Stubbin mukaan vastattava valikoivuudella, tehokkuudella ja avoimuudella. Ulkoasiainhallinnossa on aloitettava modernisaatioprosessi, jonka toteuttamiseksi Stubb esitti joukon konkreettisia toimenpiteitä.
Stubb näkee EUH:n suurena mahdollisuutena, josta Suomen kaltaiset pienet maat voivat hyötyä. EUH ei tule korvaamaan kansallista diplomatiaa, mutta se tarjoaa Suomella vaikutuskanavan sekä mahdollisuuden saada raportointia ja kansalaispalvelua sellaisissa paikoissa missä Suomi ei ole edustettuna. Muuttuva maailma, EU:n ulkosuhdehallinto ja rahapula edellyttävät Suomelta vaikuttavampaa ja terävämpää toimintaa. Resurssien priorisoimiseksi Suomen täytyy tehdä strategisia valintoja siitä, mitä tehdään ja mihin keskitytään. Stubbin mukaan kriteerinä tulee olla työn tuloksellisuus ja vaikuttavuus, ei maantieteellinen kattavuus. Suomen on siten myös tarkasteltava ja uudistettava ulkomaanedustustoverkostoaan. Edustustot tuottavat suomalaista analyysiä kansainvälisestä politiikasta ja tätä raportointia ei EUH:n raportointi voi suoraan korvata. Maailman muuttuessa edustustoverkostoa on uudistettava siten, että resursseja lisätään maissa, joilla on kasvava merkitys Suomelle. Stubb käytti esimerkkinä Suomen suurlähetystöä Astanassa, Kazakstanissa, jossa tuskin olisi ajateltu suomalaisen edustuston olevan tärkeä 20 vuotta sitten.
Toinen periaate edustustoverkoston uudistamisessa tulee Stubbin mukaan olla tehokkuus. Hän ehdottaakin, että päällekkäisyyksien välttämiseksi kehitettäisiin Finpron, Tekesin ja kulttuuri-instituuttien toimipisteiden kanssa yhteisedustustoja, eräänlaisia ”House of Finland” Suomi-keskuksia. Tällaiseen malliin on jo onnistuneesti siirrytty Washingtonissa. Tehokkuutta voidaan lisätä myös pohjoismaisilla yhteisedustustoilla ja edustautumisen järjestelmien joustavoittamisella. Esimerkiksi virkamiesten lyhyemmät projektiluontoiset hankkeet ilman asemapaikalle pysyvästi asettautumista olisi Stubbin mielestä varteenotettava uudistus. Hän totesi myös ulkoasiainministeriön hallinnon olevan edelleen liian raskas. Hallintobyrokratiaa on vähennettävä ja panostettava uuden teknologian käyttämiseen.
Stubbin mukaan avoimuus ja vahva julkisuusdiplomatia ovat vaikuttavan toiminnan elinehto. Hän rohkaisi UM:n virkamiesten esiintymistä julkisuudessa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, sillä ulkopoliittisen asiantuntemuksen tuominen kansalaisten ulottuville kuuluu myös UM:n tehtäviin. UM:n ja edustustojen tulisi myös vahvistaa läsnäoloaan sellaisissa sosiaalisissa medioissa kuin Twitter ja Facebook, sillä se on osa kansalaispalvelujen kehittämistä.
Avoimutta lisättäisiin Stubbin mukaan myös avaamalla diplomaattikurssi KAVAKU:n kurssiosuus laajemmalle osallistujajoukolle, siten että muu valtionhallinto, yritykset ja järjestöt voisivat lähettää asiantuntijoitaan koulutukseen. Tämä vahvistaisi eri suomalaisten toimijoiden ymmärrystä kansainvälisestä politiikasta. Stubb haluaa myös poistaa poliittiset puolueet KAVAKU:n valintaprosessista sekä perustaa ministeriöön fellowship-ohjelman, jolla palkataan asiantuntijoita korvaamaan muualla vierailevien virkamiesten työtä.
Ensimmäisenä puheenvuorossa panelisteista oli Veli Sundbäck. Elinkeinoelämänkin palveluksessa toimineella Sundbäckillä on takanaan 26,5 vuoden pituinen ura UM:ssä. Myös Sundbäckin mielestä UM on osaava ja korkeatasoinen laitos. Sundbäck toi esiin, että elinkeinoelämässä hän arvosti suurlähetystöjen raportointia, jota ei kuitenkaan tällä hetkellä elinkeinoelämän piirissä saada jaettavaksi tarpeeksi niille, joille olisi siitä hyötyä. Sundbäckin mielestä tulisi keskittyä siihen, että EU olisi vahvempi tekijä kansainvälisillä kentillä. Hän toivookin, että EUH kehittyy merkittäväksi tekijäksi. Hän näki myös positiivisena elinkeinoelämän kannalta sen, että maailmalla on useita toimijoita, jotka ajavat samaa asiaa – kun suomalainen yritys kohtaa kaupan esteitä, on monta viranomaistahoa joiden puoleen kääntyä.
Myös Liisa Jaakonsaari kommentoi edustustojen raportointien hyödyllisyyttä ja tärkeyttä, ja toivoisi että myös europarlamentaarikot kuuluisivat niiden jakelulistalle. Jaakonsaari korosti myös, että pienelle maalle aktiivisuus on tärkeää – muuten ei tule huomatuksi. Jaakonsaaren mielestä Suomen puolustaminen on tällä hetkellä myös esimerkiksi euron puolustamista, sekä vahvan EUH:n ja korkean edustajan ajamista. Suomen vahvuus on pelisääntöjen noudattaminen ja aktiivisuus. Suomen edun näkyväksi tekeminen edellyttää myös ajantasaisuutta analyysissä, jossa tulisi olla edelläkävijänä. Jaakonsaari peräänkuulutti myös edustamisen tärkeyttä, sillä vallitsevat mielikuvat vaikuttavat ihmisten päätöksentekoon.
Päivi Luostarisen teemana oli EU:n ulkosuhdehallinnon näkymät, mitä tavoitteita Suomi on asettanut ja mitä haasteita on vielä edessä. Lissabonin sopimuksen keskeinen tarkoitus on vahvistaa EU:n globaalia roolia ja varmistaa politiikan johdonmukaisuus. Tärkein uudistus on korkean edustajan tehtävä ja häntä avustava ulkosuhdehallinto, joka valmistelee politiikkaa sekä toimeenpanee sitä Brysselissä ja maailmalla. Kyseessä on valtavan suuri muutos, joka tulee viemään aikaa kun perinteisiä toimintatapoja muutetaan. Luostarisen mukaan Suomi on ollut aktiivisesti mukana valmistelutyössä, ja Suomen tavoitteena on EU:n roolin vahvistaminen, strategisempi, pitkäjänteisempi ote ulkosuhteisiin ja nopeampi reagointikyky kriiseihin, sekä kokonaisvaltainen ulkopolitiikka että päällekkäisyyksien välttäminen. Ulkosuhdehallinnolla tulee olla myös tiiviit siteet EU:n komissioon ja neuvoston sihteeristöön. Henkilöstön pätevyys on myös erittäin tärkeää, ja sen takaa henkilöstön kierto. EUH on komissiosta ja neuvostosta erillinen itsenäinen elin ja kokoaa yhteen EU:n ulkosuhdeasioita hoitavat tahot. EUH:oon siirtyy henkilökuntaa komissiosta ja neuvoston sihteeristöstä, ja kolmasosa virkamiehistä rekrytoidaan jäsenmaista. Näistä yhdessä pyritään sitten luomaan oma toimiva virkamiehistö. Tavoitteena on saada myös suomalaisia hallintoon mukaan. Haasteina on erityisesti kiistelyt jäsenmaiden välillä ja kilpailu paikoista, sekä myös yhteisen politiikan tekemisen tunnelman luominen. Jäsenmaiden täytyy luopua joistakin aikaisemmista rooleistaan, ja antaa se rooli tälle pysyvälle toimijalle. Luostarinen pohti löytyykö tähän poliittista tahtoa. Tässä tilanteessa, jossa Suomen ulkoasiainhallinnolle keskeiset toimijat muuttuvat, Suomen täytyy miettiä kehen ja mihin vaikutamme ja missä vaiheessa. Luostarisen mukaan rakennelmaa tarkastellaan uudelleen vuonna 2013, jolloin siihen tehdään mahdollisia muutoksia. Hän totesi, että yleisesti ottaen kokonaisuus näyttää vastaavan hyvin Suomen tavoitteita.
Juha Auvinen on komission ulkosuhdepääosastolta, edustaa komissiota ulkosuhdeneuvoston työryhmässä, joka käsittelee institutionaalisia, oikeudellisia ja rahoitukseen liittyviä kysymyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella sekä yleisemmin. Hänen yksikkönsä myös edustaa komissiota siviili – ja kriisinhallintakomiteassa ja hallinnoi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan budjettia.
Auvinen korosti, että EUH:n luominen ei tarkoita, että vanhat tekijät häviäisivät, sillä muilla EU:n instituutioilla on myös jatkossa tärkeä rooli. Eurooppa-neuvostolla on tärkeä rooli strategisten suuntaviivojen muodostamisessa EU:n ulkopolitiikkaan. Auvisen mukaan korkealla edustajalla on valtava tehtävä ja vaativa tehtävänkuva: hän johtaa ulkopolitiikkaa ja toimii puheenjohtajana ulkoasiainneuvostossa. Hän on linkki, jolla taataan ulkopolitiikan johdonmukaisuus. Onkin tärkeää, että ulkosuhdehallinto saadaan pystyyn mahdollisimman pian, jotta korkea edustaja Ahstonilla on mahdollisuus päästä toteuttamaan mittavia tavoitteita ja tehtävänkuvaa, joka hänellä on. Komissiolle jää kehitys – ja laajentumispolitiikka, sekä humanitaarisen avun toteutus. Komissiolla on myös edelleen iso rooli kauppapolitiikassa. Parlamentilla on muun muassa poliittinen kontrolli sekä lainsäädäntö- ja budjettivalta. Neuvosto on sitoutunut myös antamaan tietoa parlamentille vuoden mittaan siitä, missä ulkosuhdehallinnon suhteen mennään. Pyrkimys on, että EU:n ulkosuhteiden hoitamisesta tulee johdonmukaisempaa ja yhteneväisempää. On myös hyvä saada suomalaisia virkamiehiä Suomen kannalta tärkeille paikoille. EUH tulisikin nähdä Suomen ulkopolitiikan jatkeena. Auvinen näki Stubbin puheen kunnianhimoisena ja järkevänä, mutta kommentoi, että EUH antaa vielä uuden mahdollisuuden miettiä mitä voisi siirtää ja hoitaa EU:n toimesta. Hänen mukaansa Suomen hoidettavaksi tulisi jättää ainoastaan ne asiat, joita ei voi hoitaa EU:n toimesta, kuten turvallisuus ja suomalaisten yritysten edunvalvonta.
Hanna Ojanen totesi, että Lissabonin sopimuksen myötä EU on raivannut lisää tilaa itselleen myös ulkosuhdehallinnossa. Yhteinen ulkosuhdehallinto on EU:n ulkopolitiikkaa varten, ja sen toteuttamista kolmansissa maissa. Sen myötä tarvitaan politiikkaa aloilla, joilla sitä ei ole ennen ollut. Ojasen mukaan EU:ssa usein edetään oudossa järjestyksessä, ”keinot edellä” -lähestymistavalla. Hänen mielestään on mielenkiintoista seurata kehitystä sellaisissa paikoissa, joissa ei ole ennen ollut yhteistä politiikkaa, kuten Washingtonissa tai Pekingissä. Ojanen kommentoi, että jäsenvaltiot himmenevät ja hupenevat. EU:n ulkosuhdehallinto palvelee myös EU-kansalaisia, jotka saattavat saada apua jossakin kaukaisessa paikassa EU:lta oman maan sijaan. EU muuttuu, ja sen ulkoasiainhallinnossa tapahtuu vallankumous, mutta onnistuuko se muuttamaan muita? Saako se jäsenmaat mukaan investoimaan tähän yhteiseen rakenteeseen, ja saako se muiden toimijoiden tunnustuksen näille uusille säännöille? Suurlähetystöjen sulkemiset tuovat myös säästöjä jäsenmaille. Jäsenmaiden koordinointi kolmansissa maissa on EU:n asia, ja luultavasti näin tapahtuu myös ennen pitkää kansainvälisissä järjestöissä. Suomi on Ojasen mielestä mukautuja, jonka EU saa aina mukaansa näissä vallankumouksissa. Hän pohti miten Suomen lisäksi myös EU saataisiin edustamaan omia etujaan tehokkaasti. Ojanen toi esiin, että EU:n pitäisi ehkä ajatella hieman enemmän muitakin kuin itseään – ketä muut toimijat ovat ja mitkä niiden intressit ovat. Tästä olisi saattanut olla hyötyä esimerkiksi ilmastoneuvotteluissa. Ojasen mukaan EU tarvitseekin enemmän pohja-yhteistyötä, analyysejä ja kommunikointia muun maailman kanssa.
Yleisökysymyksiä esitettiin panelisteille muun muassa EUH:n rakenteesta ja legitimiteetistä kansalaisten silmissä sekä uudesta ulkosuhdesihteeristöstä ja sen suhteesta muihin EU:n sihteeristöihin. Kysyttiin myös, miten Unionin edustus kansainvälisissä järjestöissä tulee jatkossa toimimaan. Tiilikainen halusi tietää onko eurooppalaisen KAVAKU-koulutuksen mahdollisuudesta keskusteltu. Sen avulla sosialisoitaisiin tai kasvatettaisiin eurooppalaisuuteen, kuten suomalaisia diplomaatteja suomalaisuuteen KAVAKU:n yhteydessä.
Liisa Jaakonsaaren mielestä Euroopassa tuntuu olevan 30-luvun tyyppinen ilmapiiri, jossa ääriliikkeet saavat vahvistusta ja luottamus eri järjestöihin vähenee. Hänen mukaansa onkin erittäin vaikeasti ennakoitavissa, miten ristiriita kansalaisyhteiskunnan ja kansalaisten mielipiteen sekä politiikan välillä ratkeaa.
Liittyen EU:n rakenteeseen, Päivi Luostarinen totesi, että maantieteellisistä osastoista ei vielä ole tietoa. Hän totesi myös, että tässä vaiheessa suunnitelmat ovat vielä sen verran sekavia, että on vaikea sanoa lisääntyykö byrokratia EUH:n myötä. Hänen mukaansa yhteisen koulutuksen tärkeys Eurooppa-tasolla on tiedostettu, mutta mistään konkreettisista suunnitelmista ei vielä ole keskusteltu.
Juha Auvisen mukaan EUH nauttii legitimiteettiä kansalaisten silmissä ja kolmansien maiden parissa EU:lla on hyvä maine esimerkiksi siviilikriisinhallinnassa. Mitä tulee ulkosuhdesihteeristöön, Auvinen totesi, että ideana on ettei byrokratiaa tai budjettia lisättäisi. Tätä toteutetaan mm. siirtämällä jo olemassa olevaa henkilöstöä osaksi EUH:a.
Hanna Ojanen totesi, että on haaste saada myös kansainväliset järjestöt tunnustamaan muutos. Hänen mukaansa EU:n edustus järjestöissä on paradoksi, sillä Unionin asema olisi parempi jos kaikki jäsenmaat edustavat. Päivi Luostarinen lisäsi, että tällä hetkellä mitään ei ole sovittu edustautumisesta YK:n turvallisuusneuvostossa, mutta kysymys on hankala sillä Ranska ja Iso-Britannia eivät varmastikaan ole luopumassa omista paikoistaan. Tavoitteena on saada EU:lle yhteinen paikka, mutta se tuskin tapahtuu pian.
Lopuksi puheenjohtaja Teija Tiilikainen kiitti yleisöä ja panelisteja.
