Suora demokratia kolkuttaa varovasti valtapyhättöjen ovia. Ne saattavat raottua jo ensi vuonna, niin Euroopan unionissa kuin Suomessa.
Kohta EU:n kansalaiset pääsevät laatimaan aloite-esityksiä unionin lainsäädännöstä. Välitön aloiteoikeus on komissiolla, mutta parlamentti ja neuvosto voivat pyytää siltä lakiehdotuksia.
Nyt saman mahdollisuuden saavat kansalaiset.
Mutta EU ei olisi EU, jos vaikkapa tavan savolainen saisi aloitteita komissiolle noin vain rustailla. Kysykää vaikka Ulkopoliittisen instituutin tutkijalta Kaisa Korhoselta.
Asetus kansalaisaloitteesta on laadittu byrokraatin suurella sydämellä, julisti Korhonen nettiblogissaan (22.12.2010), kun EU-kansalaiset saivat joululahjaksi aloiteoikeuden.
Asetuksen tiukat ehdot pyrkivät suojaamaan demokratiaa väärinkäytöksiltä. Allekirjoituksia vaaditaan miljoona neljäsosasta jäsenvaltioita. Korhosen mukaan näin ehkäistään sitä, että kansalaisten enemmistö joutuisi populististen vähemmistöliikkeiden sätkynukeksi.
Aloitteellisille vielä ripaus EU-matematiikkaa: allekirjoittajien vähimmäismäärä valtiota kohti on suhteessa parlamentin jäsenten määrään, joka kerrotaan 750:llä. Niinpä esimerkiksi Suomesta on kerättävä 9 750 allekirjoitusta.
Nimenväärennöksiltä suojaudutaan vaatimalla laajahkot henkilötiedot. Alkuperäisen ehdotuksen pitää ennakkoon saada komission rekisteröinti. Allekirjoitukset pitää kerätä vuodessa, ettei poliittinen viitekehys ehdi muuttua.
Komission pitää päättää kolmessa kuukaudessa, mitä aloitteelle tehdään. Parhaassa tai pahimmassa tapauksessa miljoona allekirjoitusta pääsee pölyttymään hylättyjen kansioon.
Eikä tässä vielä kaikki. Aloitteen täytyy noudattaa unionin arvoja. Kuolemanrangaistuksesta tai EU:n purkamisesta haaveilevat älkööt siis vaivautuko.
Kaisa Korhosen mielestä varsinainen ongelma kuitenkin on, että asetusaloitteelta vaaditaan niin paljon, että se on monelle liikaa.
Tarvitaan Euroopan laajuista järjestäytyneisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Unioni täytyy tuntea myös paperilla, sillä aloitteen on kuuluttava EU-lainsäädännön piiriin ja komission toimivaltaan.
Korhonen epäilee, että näillä vaatimuksilla kansalaisaloitteesta tulee pahimmillaan työkalu vain tunnetuimmille kansalaisjärjestöille ja varakkaimmille edunvalvontaorganisaatioille. Vähemmät resurssit eivät välttämättä riitä.
Tätä arviota tukee se, että asiasta innostui ensimmäisenä raskaan sarjan kansainvälinen ympäristöjärjestö Greenpeace.
Vaikka ensimmäisiä aloitteita voidaan käsitellä komissiossa vasta vuoden 2012 alkupuolella, Greenpeace ja Avaaz-järjestöt luovuttivat komissiolle jo viime joulukuun alkupuolella miljoonan ihmisen allekirjoittaman aloitteen.
Siinä vaaditaan geenimuunnellun viljelyn lopettamista, kunnes vaikutuksia on arvioimassa riippumaton, eettinen ja tieteellinen elin.
Terveyskomissaari John Dallille aloite saatiin luovutettua, mutta hän ilmoitti, ettei aloitetta voida tässä vaiheessa hyväksyä.
Helpommalla päästään varmaan Suomessa.
Oikeusministeriö valmistelee lakiehdotusta valtiollisesta kansalaisaloitteesta, joka liittyy perustuslain muutosesitykseen.
Äänioikeutetut suomalaiset saavat ehkä ensi vuonna oikeuden tehdä eduskunnalle aloitteita lain säätämiseksi. Allekirjoittajia tarvittaisiin ”vain” 50 000.
Vaikka aloitteet eivät läheskään aina lakiin johda, niillä on silloinkin merkityksensä. Ne lietsovat poliittista keskustelua.
Parhaassa tapauksessa kansalaiset innostuvat vaikuttamiseen, sillä aloite joudutaan joka tapauksessa ottamaan käsittelyyn. Kansalainen voi näin vaikuttaa kansanedustajien ohi.