While China officially holds friendship with Russia in high regard, the Chinese people in general question Russia’s amicability and see the country as China’s biggest security threat. This distrust is rooted in the problematic history of relations between the two nations.
Knowledge about, and even interest towards Russia are minimal. In the eyes of the general public, Russia is still as chaotic as it was after the fall of the Soviet Union. Among the younger generation, however, Vladimir Putin is idolised as a strong leader, which China is deemed to lack.
According to Chinese researchers, the strategic partnership between China and Russia exists only in the rhetoric of the national leaders, and in reality it is manifested by sectoral coordination more than far-reaching cooperation. China and Russia share similar views regarding the threat of the United States as well as the need for stronger multipolarity in the international system, but this will not suffice to make them friends or allies.
Kiina ja Venäjä ovat viime vuosina lähentäneet suhteitaan. YK:n turvallisuusneuvostossa Kiina ja Venäjä noudattavat samaa linjaa ja ajavat ”muiden maiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta”. Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) laajenemisessa maat löysivät yhteisen linjan, mikä teki mahdolliseksi Intian ja Pakistanin jäsenyyden vuonna 2017. Syyskuussa 2018 Kiina osallistui Venäjän suureen Vostok-sotaharjoitukseen. Presidentit Xi Jinping ja Vladimir Putin ovat kahteen otteeseen harrastaneet näytösluontoisesti yhdessä ruoanlaittoa.
Euroopasta ja Yhdysvalloista katsottuna saattaakin näyttää siltä, että Kiina ja Venäjä ovat etenemässä kohti liittolaisuutta, ja maiden johtajien henkilökohtaiset välit vaikuttavat korostetun hyviltä. Toisaalta kiinalaisten yleinen näkemys on ollut jo usean sukupolven ajan, että suurin uhka Kiinan turvallisuudelle on Venäjä. Kun Putin sai Kiinan ensimmäisen ystävyyden mitalin kesäkuussa 2018, kiinalaisen nettikansan keskuudessa ihmeteltiin, missä ystävyys on.
Tämä Briefing Paper tarkastelee kiinalaisten näkemyksiä siitä, onko Kiinan ja Venäjän valtionjohtajien ystävyydellä kiinalaisten tuki. Aiheesta on hyvin niukasti tutkimustietoa. Vuonna 2012 Pekingin yliopiston alainen tutkimuslaitos suoritti kaupungeissa asuvien kiinalaisten keskuudessa kyselytutkimuksen ulkomaita kohtaan tunnetusta luottamuksesta. Tutkimuksen mukaan kaikkia maita kohtaan tunnettiin epäluottamusta mutta vähiten Venäjää kohtaan. Kyselytutkimus ei tuonut esille ikäryhmien välisiä eroja. Tämänkaltaisiin kyselyihin kuitenkin vastataan tyypillisesti siten kuin oletetaan muidenkin vastaavan, joten tulosta ei voi pitää luotettavana.1
Tämä Briefing Paper perustuu Kiinassa kahdessa tutkimuslaitoksessa ja yhdessä yliopistossa tehtyihin tutkimushaastatteluihin. Vastaajina oli Venäjä-tutkijoita, kansainvälisen politiikan asiantuntijoita, historioitsija ja filosofi. Kaikki haastatellut puhuivat aiheesta varsin vapaasti, mihin osaltaan vaikutti se, että haastattelut tehtiin muualla kuin Pekingissä. Pekingissä akateemisillakin tutkijoilla on suurempi taipumus myötäillä virallista linjaa kuin muissa kaupungeissa. Kaikki haastatellut myös tunsivat hyvin Suomen ja Venäjän suhteiden historian, mikä tarjosi aiheesta keskustelulle yhteistä tarttumapintaa ja oli omiaan luomaan yhteisymmärryksen ilmapiirin sen lisäksi, että haastattelut tehtiin haastateltujen omalla kielellä, kiinaksi.
Tausta: Kiinan ja Venäjän vaikea historia
Ennen haastateltujen näkemysten esittelyä on tarpeen tarkastella Kiinan ja Venäjän historiaa, joka vaikuttaa voimakkaasti kiinalaisten käsityksiin Venäjästä. Venäjä oli ensimmäinen valtio, jonka keisarillinen Kiina joutui tunnustamaan vertaisekseen ja jonka kanssa se solmi rajasopimuksen. Tässä vuonna 1689 solmitussa Nertšinskin sopimuksessa Venäjä teki pieniä alueluovutuksia vastineeksi kauppaoikeuksista. Kaksi vuosisataa myöhemmin, vuosina 1858–60, Venäjä käytti useiden muiden valtioiden tavoin hyväkseen Kiinan heikkoutta ja pakotti Kiinan luovuttamaan suuren osan Mantšuriaa, lähes miljoona neliökilometriä. Tämä on historian kouluopetuksen ansiosta kaikkien kiinalaisten tiedossa oleva ”vääryys”, vaikka virallisesti Kiinalla ja Venäjällä ei olekaan rajakiistoja.
Kiinan sisällissodan (1927–1950) ja toisen maailmansodan (Aasiassa 1937–1945) aikaan Neuvostoliiton rooli oli ristiriitainen. Sisällissodan aikana Neuvostoliitto tasapainotteli tasavallan hallituksen ja kommunistien tukemisen välillä. Maailmansodassa Neuvostoliitto taisteli suuret alueet Kiinasta miehittänyttä Japania vastaan. Neuvostoliitto korvasi Japanin miehittäjävaltana Koillis-Kiinassa sodan lopulla 1945. Neuvostoliitto myös painosti Kiinan tasavallan hallituksen tunnustamaan Mongolian itsenäisyyden vastineeksi Koillis-Kiinan miehityksen lopettamisesta. Mongoliasta tuli Neuvostoliiton satelliittivaltio.
Neuvostoliiton kaksilla rattailla ajaminen paljastui 1946, kun maa ei luovuttanutkaan Koillis-Kiinaa hallituksen joukoille vaan kommunisteille. Kun kommunistit saivat koko Manner-Kiinan hallintaansa 1949, Neuvostoliitto tunnusti vastaperustetun Kiinan kansantasavallan välittömästi. Silloin alkoi myös Kiinan ja Neuvostoliiton ”ikuinen ystävyys”. Seuraavan vuoden alussa Kiina ja Neuvostoliitto solmivat ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Kiina liittyi Korean sotaan eräänlaisena Neuvostoliiton sijaissotijana. Neuvostoliitto lähetti Kiinaan eri alojen neuvonantajia ja asiantuntijoita. Lahjakkaita kiinalaisia nuoria lähetettiin opiskelemaan Neuvostoliittoon. Neuvostoliitosta tuli Kiinan ”isoveli”.
Kiinan ja Neuvostoliiton ystävyys päättyi ideologiseen välirikkoon 1961. Kiina leimasi Nikita Hruštšovin revisionistiksi, ja Mao käytti ”hruštšovilaisuutta” myös sisäpoliittisena lyömäaseena. Kiinan ja Venäjän rajalla sattui aseellinen välikohtaus 1969. Välirikko myötävaikutti siihen, että Kiina solmi diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen kanssa 1979 ja otti talousuudistuksilleen mallia markkinatalousmaista. Neuvostoliiton heikkeneminen 1980-luvulla edesauttoi käytännön yhteistyön lisääntymistä Kiinan kanssa. Mihail Gorbatšovin vierailu Kiinaan 1989 oli merkki suhteiden normalisoitumisesta.
Neuvostoliiton hajottua Kiina ryhtyi rakentamaan suhteita uuteen Venäjään. Venäjän siirryttyä kapitalismiin Kiinan media kertoi pitkään pääosin negatiivisia asioita naapurimaasta. Tästä huolimatta valtioiden välinen käytännön yhteistyö eteni. Maiden välisen maarajan kiistanalaisuuksista päästiin sopimukseen 1991–2004. Osittainen, turistiryhmiä koskeva viisumivapaus maiden välillä astui voimaan vuoden 2018 alussa.2
Kiinan ja Venäjän poliittiset välit ovat lämmenneet uudelleen vasta Putinin valtakaudella. Kun Euroopan suuntaan lähentyminen kävi mahdottomaksi, Venäjä kääntyi itään. Kiinan ja Venäjän intressit yhdistyvät erityisesti energiasektorilla: Venäjä etsii kaasulleen markkinoita ja Kiina pyrkii monipuolistamaan energiantuontiaan. Tulevaisuuden energiayhteistyön kannalta Venäjän arktinen alue on avainasemassa. Isovelisuhde on kääntynyt ylösalaisin, sillä taloudellisen ylivoimansa ansiosta Kiina voi monessa suhteessa sanella maiden välisen yhteistyön suunnan.
Toinen keskeinen syy Kiinan ja Venäjän lähentymiseen on ollut huoli Keski-Aasian ajautumisesta toisaalta islamistien ja toisaalta Naton vaikutuspiiriin. Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) luotiin 2000-luvun alussa vastaamaan tähän huoleen. Sittemmin Venäjä on pyrkinyt luomaan SCO:sta lännenvastaista liittoumaa, mitä palvelee Intian ja Pakistanin ottaminen järjestön jäseniksi. Kiina on kuitenkin haluton tukemaan tätä kehitystä, koska maan talouskasvu tarvitsee tiiviitä suhteita länteen.
Kolmas syy on, että turvallisuuspoliittisesti sekä Kiina että Venäjä kokevat Yhdysvallat uhaksi. Kiina ja Venäjä solmivat sopimuksen ”kattavasta strategisesta kumppanuudesta koordinoinnin alalla” 1996 ja antoivat seuraavana vuonna yhteisen julkilausuman moninapaisen maailmanjärjestyksen tukemisesta. Maiden välinen sotilaallinen yhteistyö on kehittynyt sekä määrällisesti että laadullisesti viime vuosikymmenen aikana.3 Tavatessaan kesäkuussa Putinin Kiinassa Xi totesi poikkeuksellisen vahvasti, että maiden välisellä yhteistyöllä on ”erittäin suurta strategista merkitystä”.4
Haastateltujen näkemykset sukupolvieroista
Seuraavassa esitetyt johtopäätökset perustuvat tätä tutkimuspaperia varten haastateltujen henkilöiden näkemyksiin. Eri haastateltujen kuva kiinalaisten Venäjä-asenteista oli varsin yhtenevä: kansalaisten näkemykset ovat jääneet jälkeen poliittisen johdon etenemistahdista. Lisäksi eri ikäryhmät suhtautuvat Venäjään eri tavoilla. Syyt eroihin löytyvät maiden välisen historian käänteistä. Haastateltujen näkemyksistä erottui neljä eri sukupolvea. Yli 60-vuotiaat jakautuvat kahteen ryhmään, keski-ikäiset muodostavat oman ryhmänsä ja nuoret omansa.
Vain kaikkein vanhin sukupolvi katsoo Venäjää pääosin myönteisessä valossa. Näiden yli 80-vuotiaiden keskuudessa Venäjästä on vallalla hyvin myönteinen, nostalgisoitu kuva, joka liittyy Venäjän 1950-luvun asemaan Kiinan ystävänä ja isoveljenä. Tämän sukupolven edustajat osaavat ulkoa neuvostolauluja, ja moni puhuu venäjää ainoana vieraana kielenään. Moni ei koskaan uskonut väitteisiin Hruštševin revisionistisuudesta vaan ymmärsi, että Neuvostoliitosta tehtiin Kiinan oman kommunistisen puolueen aiheuttamien vaikeuksien syntipukki. Jotkut tämän sukupolven edustajat eivät ole muuttaneet ihannoivia käsityksiään silloinkaan, kun he ovat päässeet näkemään nyky-Venäjän todellisuuden kaikessa korruptoituneisuudessaan.
60–80-vuotiaiden ikäryhmässä muistetaan aluemenetykset ja tunnetaan Neuvostoliiton miehityshallinnon Koillis-Kiinassa harjoittamat vääryydet. Toisen maailmansodan lopputuloksesta tunnetaan kiitollisuutta Japaniin ydinpommein iskenyttä Yhdysvaltoja eikä Neuvostoliittoa kohtaan.
Keski-ikäisiä ei henkilökohtaisesti vaivaa historian painolasti, joten heistä moni suhtautuu Venäjään neutraalisti, jopa välinpitämättömästi. Koko kuva Venäjästä on kuitenkin hatara, ja esimerkiksi Venäjän talouden todellisen heikkouden tiedostaa vain harva. Käsitys Venäjästä rikollisten maana elää vahvana. Venäjään voidaan suhtautua positiivisestikin, mutta harva tekee niin tunnetasolla. Haastateltujen mukaan vain kansainvälisiä uutisia seuraavat ymmärtävät, että Putin on Venäjän omaa etua ajava nationalisti.
Tulevaisuuden kannalta nuorison asenteet ovat avainasemassa. Toistaiseksi julkaisemattoman kyselytutkimuksen mukaan nuorison Venäjää koskeva tietämys on varsin hataraa. Kyselytutkimus on toteutettu useana vuonna erään haastatellun edustaman yliopiston Venäjän politiikkaa käsittelevällä kurssilla. Haastatellun mukaan opiskelijat ovat valinneet kurssin, koska ovat sisäistäneet virallisen käsityksen Kiinan ja Venäjän hyvistä suhteista. Tutkimus kuitenkin paljastaa, että vain joka kymmenes on koskaan katsonut venäläisen elokuvan tai kuunnellut venäläistä musiikkia, ja venäläisestä kirjallisuudesta tunnetaan vain koulussa pakkoluetut klassikot. Opiskelijoiden ylivoimainen enemmistö ei ole koskaan harkinnut Venäjää vaihtoehtona ulkomaisten opintojen suorituspaikaksi. Kiinalaisten opiskelijoiden määrä Venäjällä onkin pieni, noin 30 000.5
Mielenkiintoinen ilmiö, joka vaikuttaa erityisesti nuorison keskuudessa, on Vladimir Putinin ihailu. Haastateltujen mukaan tähän on useita syitä. Yksi on Putinissa nähty karismaattisuus, joka muodostaa kontrastin Kiinan oman valtiojohdon korostetulle hillittyydelle. Kiinalainen media ei kerro Putinin huonoista puolista, vaan toistaa Venäjän oman median narratiivia: Putin on johtaja, joka pitää huolta oman maansa eduista. Haastatteluissa toistui näkemys, jonka mukaan osa nuorista ilmentää Putinin ihailullaan kritiikkiä Kiinan omaa, ulkopolittiisesti liian hampaattomana pitämäänsä johtoa kohtaan. Vuosittainen tilaisuus, jossa Putin näennäisen spontaanisti vastaa kansalaisten kysymyksiin, herättää lisäksi kateutta kiinalaisissa.
Kaiken kaikkiaan haastateltujen yleinen arvio oli, että vähemmistö kiinalaisista kannattaa Kiinan ja Venäjän liittolaisuutta. Enemmistö pitää Venäjää Kiinan suurimpana turvallisuusuhkana ja potentiaalisena vihollisena. Näiden ääripäiden välissä Venäjä nähdään rasittavana pikkuveljenä, joka yrittää hyötyä Kiinan vaikutusvallasta, koska ei yksin pysty toimimaan Yhdysvaltojen vastavoimana.
Haastateltujen huomioita talousyhteistyöstä ja turismista
Historian lisäksi epäluuloon on muitakin syitä. Mielikuvat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä kaoottisesta, mafian hallitsemasta Venäjästä elävät yhä vahvoina. Mielikuvia ruokkivat myös toistuvat, viimeaikaisetkin huonot kokemukset kaupallisten yhteistyöhankkeiden toteuttamisesta. Silkkitiehankkeet Kiinan ja Euroopan välillä kohtaavat paljon vaikeuksia venäläisen korruption vuoksi. Venäjän investointiympäristö koetaan yleisesti huonoksi. Venäjän yhteistyölle asettamat ehdot eivät haastateltujen mukaan ole tasapuolisia, vaan kiinalaisten pääsyä teknologia-aloille rajoitetaan. Niinpä Venäjä on kaupallisten toimijoiden kannalta turvaton ja tuottamaton sijoituskohde, mikä heijastuu kadunmiesten näkemyksiin Venäjästä rikollisten maana.
Yksi haastatelluista tiivisti kiinalaisnäkemyksen Venäjästä vanhaan sanontaan: ”Harmittaa, kun ei raudasta tule terästä tekemälläkään.” Kiina haluaisi Venäjän kehittyvän, mutta niin ei näytä tapahtuvan.
Edes Venäjän rajamaakunnissa, kuten Heilongjiangissa, Venäjää ei nähdä samalla tavalla tärkeänä kumppanina kuin vaikka itäisessä Suomessa. Haastateltujen mukaan tämä johtuu kaupallisen yhteistyön vuodesta toiseen kohtaamista ongelmista. Tavarakauppaa on, mutta Kiinasta investoidaan rajan yli Venäjälle vain vähän. Kiinalaisten toimijoiden tavoitteet yhteistyölle ovat usein paljon korkeammat kuin mihin Venäjällä on valmiutta. Markkinat ovat epäsuhtaiset: Heilongjiangin vajaan 40 miljoonan asukkaan sisämarkkinoihin verrattuna Venäjän Kaukoidän kuuden miljoonan asukkaan ulkomarkkinat eivät ole erityisen vetovoimaiset.
Haastateltujen näkemyksen mukaan kiinalaiset yritykset ovatkin luopuneet pitämästä Venäjän kanssa harjoitettavaa rajayhteistyötä kannattavana. Liian monet kesken jääneet sillat ja muut hankkeet muistuttavat, että vaikka kiinalaisosapuoli tekisi oman osuutensa, venäläistoteutus usein viivästyy tai peruuntuu. Niinpä venäjän opiskelu ei ole Heilongjiangissakaan niin suosittua kuin voisi kuvitella. Englannin ohella koululaiset panostavat japanin ja korean opiskeluun.
Turistikohteena Venäjä ei haastateltujen mukaan ole Kiinan nousevalle keskiluokalle kiinnostava kohde muutoin kuin edullisen hintatasonsa vuoksi. Siltikin tavallinen kiinalainen turisti haluaa ensin mennä katsomaan Euroopan, Japanin ja Yhdysvaltain kuuluisia nähtävyyksiä. ”Eksoottisten” maiden, kuten Venäjän, vuoro on vasta myöhemmin.
Johtopäätökset
Virallinen Kiina korostaa Venäjä-suhteiden tärkeyttä. Poliittisen johdon ”ystävyys” on kuitenkin pahassa ristiriidassa kansan syvän epäluulon kanssa. Ongelma on Kiinassa tiedostettu ja syynä pidetään – kuinkas muutenkaan – kansalaisten ymmärryksen puutetta.6 Poliittista johtoa kismittää, että nettikansa on kärkäs kritisoimaan esimerkiksi turvattomina pitämiensä venäläisten ydinvoimaloiden tuontia Kiinaan.7 Kansalaisia ei tunnu saatavan ruotuun, vaikka Venäjää kritisoivaa akateemista tutkimusta ei saakaan julkistaa muuten kuin hallinnon sisäiseen käyttöön, kuten haastatellut kertoivat.
Kansalaisten silmissä Venäjä on hyvin erilainen maa kuin Kiina. Kummankin järjestelmän autoritaarisuutta ei mielletä yhdistäväksi tekijäksi, koska Venäjän nähdään olevan Kiinaan verrattuna korruptoitunut, sekasortoinen ja takapajuinen. Ainoa ihailemisen arvoinen asia Venäjällä on joidenkin silmissä Putinin vahva ulkopoliittinen johtajuus. Todennäköisesti edes totaalinen konflikti Yhdysvaltojen kanssa ei saisi kansaa pitämään Venäjää luotettavana liittolaisena.
Haastateltujen yleisen näkemyksen Kiinan ja Venäjän suhteiden todellisuudesta tiivisti suorapuheinen kommentti: ”Strateginen kumppanuus on olemassa vain johtajien välillä.” Yhden haastatellun mukaan Kiinan ja Venäjän välillä ei voi puhua laajasta yhteistyöstä vaan ainoastaan sektorikohtaisesta koordinaatiosta. Muutkin asiantuntijat korostivat, että Venäjän ja Kiinan suhteiden tiivistymisen syynä ei ole ystävyys vaan kansainvälistä järjestelmää koskevien kritiikin aiheiden samankaltaisuus. Kiinan ja Venäjän voidaan katsoa olevan vain poliittisia petikumppaneita.
Niinpä kun virallinen Kiina korostaa, että maa ei pyri rakentamaan liittolaisuutta Venäjän kanssa, kysymys ei liene vain länsimaiden rauhoittelemisesta tai hämäämisestä. Kiinan johto tiedostaa ensinnäkin, että Kiinan strategiset edut eivät ole yhteneviä Venäjän kanssa. Vaikka Kiina toisaalta esiintyy Venäjän rinnalla lännen haastajana, länsisuuntaus ja sääntöihin perustuva maailmanjärjestys ovat Kiinalle rationaalisempi valinta kuin arvaamaton ja läpinäkymätön Venäjä. Toiseksi Kiinan johdossa todennäköisesti ymmärretään, miten hankalaa liittolaisuutta kohti eteneminen olisi sisäpoliittisesti.
Loppuviitteet
1 Johnston, Alastair Iain & Shen Mingming (toim.): Perception and Misperception in American and Chinese Views of the Other. Carnagie Endowment of International Peace 2015. Ss. 43–48. http://carnegieendowment.org/email/SecurityPerceptions_final.pdf. Viimeksi luettu 10. lokakuuta 2018.
2 Täydellinen kiinalaisia koskeva viisumivapaus on voimassa mm. Valko-Venäjällä ja Indonesiassa.
3 Sinkkonen, Elina: China-Russia security cooperation: Geopolitical signalling with limits. Briefing Paper 231, Finnish Institute of International Affairs 2018. https://fiia.fi/en/publication/china-russia-security-cooperation. Viimeksi luettu 10. lokakuuta 2018.
4 Press statements following Russian-Chinese talks, 8 June 2018. http://en.kremlin.ru/events/president/transcripts/57699. Viimeksi luettu 10. lokakuuta 2018.
5 Tämä yhden haastatellun mainitsema luku vaikuttaa muiden lähteiden valossa olevan oikeaa suuruusluokkaa. Se vastaisi noin viittä prosenttia kaikista ulkomailla opiskelevista kiinalaisista.
6 Zhao Mingwen: China-Russia Relationship: Full of Strong Endogenous Dynamics. Heping yu fazhan 2:2018. http://www.ciis.org.cn/english/2018-06/07/content_40375418.htm. Viimeksi luettu 10. lokakuuta 2018.
7 ’Mainstream view supports Sino-Russian ties’. Global Times, 2 July 2018. http://www.globaltimes.cn/content/1109208.shtml. Viimeksi luettu 10. lokakuuta 2018.
