
Globalisaation loppu
TEEMA. Maailmanlaajuinen koronaviruskriisi nosti näyttävästi esiin globalisaation monet haavoittuvuudet. Taustalla kuitenkin vaikuttavat vielä syvemmät globalisaation vastaiset trendit: Yhdysvaltojen ja Kiinan valtataistelu ratkoo vuosikymmenien mittaan rakennettuja taloudellisia ja teknologisia siteitä ja siirtää maailmaa kohti kylmän sodan kaltaista jakoa suurvaltojen vaikutuspiireihin.
Trumpin ydinkannattajat eivät pettyneet
Yhdysvaltain presidentinvaalien asetelmat ovat menneet uusiksi koronakriisin vuoksi. Donald Trumpin uskollisimmat kannattajat, sisämaan köyhien osavaltioiden valkoinen väestö, kokee saaneensa vastinetta äänilleen, kirjoittaa tutkija ja tietokirjailija Maria Annala.
Brexit radikalisoitui
Boris Johnsonin noustua pääministeriksi Britannia on ajanut entistä jyrkempää EU-erolinjaa, joka vaikeuttaa jo käytännön viranomaisyhteistyötä. Siltoja polttava Britannia voi hukata viimeisetkin vaikutusvaltansa rippeet EU:n päätöksentekoon, ellei se onnistu lobbaamaan puolelleen Suomen kaltaisia samanmielisinä pitämiään valtioita.
Ajassa
Suomi lisäsi jalkatyötä Trumpin aikana
Globaali vero paikkaamaan terveyden rahoitusta?
Analyysi
Profiilissa Tarja Halonen
Suuri ero
Globalisaatio peruutusvaihteella
Kansanterveys on globaali asia
Valtapeliä standardeilla
Seuraavat neljä vuotta
Britannia polttaa siltojaan
Punaisestamerestä tuli uusi kilpakenttä
Viimeinen utopia
Niinistön linja
Koronakriisi nosti esiin varautumisen erot
Kirjat & keskustelu
Ironialla inhimillisyyden puolesta
Globaalit ongelmat haastavat valtiovastuun
Amerikkalainen unelma pirstaloitui
Meriittisairas kansa
Lähi-idän musta aalto
Yksilön vapaus ja Putinin valta
Eurooppa evakoista pakolaisiin
Kumouksellisia aikoja
Kiina maailman johtajaksi 2019?
Näkymiä diplomatian aitiopaikalta
Nojatuolimatka Kaakkois-aasiaan
Suomi maailmalla 1920
Trump näyttää mallia viestintään
Hajataittoa