Ulkopolitiikka 3/2020

Tidskriften Ulkopolitiikka
09/2020

Elvytysvelka haastaa vanhat talousopit

TEEMA. Valtiot elvyttävät pandemiasta kärsivää taloutta ja velkataakka kasvaa hälyttävää tahtia. Julkinen sektori voi joissain maissa paisua pitkäksi aikaa, jos kansalaiset oppivat odottamaan valtiolta aktiivisempaa otetta taloudesta. Nousussa on myös kiistelty talousteoria, joka jättäisi laskun keskuspankkien setelipainojen maksettavaksi.

EU:ssa suuri kysymys on myös se, miten ilmastopolitiikka sovitetaan yhteen koronan aiheuttaman talouskriisin kanssa. Komission vihreän kehityksen ohjelma sakkaa, jos jäsenmaat elvyttävät perinteistä hiilipohjaista taloutta.

Kiina kiristää ruuvia

Länsi saa Kiinan puolesta heikentyä niin kauan kuin sillä on varaa ostaa kiinalaisia tuotteita. Siksi Kiina tiukentaa hybriditoimiaan Yhdysvaltain vaalien alla: jos Donald Trump voittaisi, hän jatkaisi lännen yhtenäisyyden murentamista sisältäpäin.

Ääntä EU-keskusteluun

Puolueiden on korkea aika uskaltautua keskustelemaan avoimesti EU-politiikasta, kirjoittaa professori Tapio Raunio esseessään. Suljettujen ovien takana käyty keskustelu ei enää riitä, sillä pian tulee ratkaistavaksi yhteistä velkaakin isompia kysymyksiä unionin tulevaisuudesta.

Ajassa

Pääkirjoitus
Ihmisoikeuskasvatusta kaikille

Analyysi

Profiilissa Paavo Lipponen
Piikki auki
EU sovittaa ilmastosankarin viittaa
Kiinan hybridiotteet kovenevat
Pelinappuloita ja räyhähenkiä
Bidenin linja olisi paluu vanhaan
Eurobyrokraattien hautomo
EU:sta on uskallettava puhua avoimesti
Kavereita kansanedustajille
Nollapäivä väistyi, vesikriisin uhka jäi

Kirjat & keskustelu

Suomen ulkopolitiikka hyötyisi simulaatioharjoituksista
Miesvaltaista hommaa
Aurinko laskee länteen
Liberalismin matkiminen epäonnistui
Humanistisen politiikan puolustus
Kertomuksia Venäjän syvyydestä
Maailmanparantajan muistelmat
Ulkopoliittisessa instituutissa tapahtuu
Nojatuolimatka Kolumbiaan
Suomi maailmalla 1920
Kestääkö kimmellys?
Hajataittoa

Upp