EU:n ja Venäjän seuraava – ja Lissabonin sopimuksen ajan ensimmäinen – huippukokous pidetään Rostov-na-Donussa 31.5.-1.6. Toukokuussa käydään myös yhdeksäs neuvottelukierros Euroopan unionin ja Venäjän välisissä neuvotteluissa uudesta yhteistyösopimuksesta. Vuonna 1997 voimaan tulleen sopimuksen uudistaminen on tarpeen, koska maiden yhteistyö on kasvanut huomattavasti laajemmaksi kuin mitä vanha, edelleen voimassaoleva perussopimus kattaa. Mikä on EU:n ja Venäjän tämänhetkisten suhteiden tila? Sovitaanko huippukokouksessa vahvasta modernisaatiokumppanuudesta vai varjostaako suhteita stagnaatio?
Alustaja:
Maimo Henriksson
Venäjän yksikön päällikkö, Itäosasto, Ulkoasiainministeriö
Puheenjohtaja:
Teija Tiilikainen, johtaja, Ulkopoliittinen instituutti
Tiivistelmä tilaisuudesta
Teija Tiilikainen avasi Ulkopoliittisen instituutin kolmannen aamupalatilaisuuden toivottamalla yleisön ja alustajan tervetulleiksi tilaisuuteen.
Maimo Henriksson aloitti esityksensä toteamalla, että Venäjä on EU:n kolmanneksi suurin kauppakumppani ja EU puolestaan on Venäjän suurin kauppakumppani. On siis muistettava, että EU:lla ja Venäjällä on suuri keskinäinen riippuvuus. Venäjä on erityisen riippuvainen EU:sta energian ostajana. Venäjän kansainvälisissä suhteissa on tapahtunut liikehdintää viime aikoina – esimerkiksi kahdenvälisissa suhteissa Yhdysvaltojen, Puolan, Ukrainan ja Norjan kanssa – mutta ei EU:n suuntaan. Pienissä asioissa on kyllä edistytty, mutta ei suurissa. Rostovin tulevan huippukokouksen (31.5.–1.6.2010) asialista on huomattava: globaali talouskriisi, EU-Venäjä -suhteet ml. modernisaatiokumppanuus, ilmastopolitiikka ja kansainväliset kysymykset. Myös viisumiasioista tullaan keskustelemaan osana EU:n ja Venäjän suhdejärjestelyä.
Edellisestä, viime syksynä pidetystä huippukokouksesta aloitteesta lähtenyt ajatus EU:n ja Venäjän välisestä ”modernisaatiokumppanuudesta” on nyt vahvasti esillä. Termi on osittain markkinointiväline, mutta sen avulla saatetaan saada todellisia tuloksia aikaan, Henriksson totesi. Suomi on modernisaatiokumppanuudessa korostanut (1) oikeusvaltiokehityksen ajamista; (2) liikkuvuuden lisäämistä; ja (3) talous- ja liiketoimintaympäristön kasvattamista. Jälkimmäiseen sisältyy tekninen säätely, innovaatiot sekä tutkimusyhteistyö. Liikkuvuuden lisääminen tarkoittaa – paitsi viisumiasioiden kokonaisuutta, jossa lopullisena päämääränä on viisumivapaus – myös Venäjän rekisteröintikäytäntöjen lakkauttamista ja työlupaprosessien helpottamista. Suomi on hyödyntänyt vuonna 2007 voimaan tullutta viisumihelpotussopimusta, eikä edellytä Venäjältä tulijoilta kutsuja. Viime vuonna Venäjälle myönnettiinkin 736000 viisumia, ja tänä vuonna tämä luku saattaa ylittyä. Suomen kanta, myös hallituksen Venäjä-toimintaohjelmassa todettu, on että kahden naapurin välinen viisumivapaus on luonnollinen ja tämän takia tavoiteltava olotila. Henriksson totesi, että viisumivapaudella on ennen kaikkea psykologinen merkitys EU:n ja Venäjän välisiin suhteisiin, eikä sitä pitäisi nähdä ”lahjana” Venäjälle. Viisumivapaus edistäisi vaikutteiden kulkemisen EU:n ja Venäjän välillä, mikä hyödyttäisi pitkässä juoksussa erityisesti EU:ta. Suomi ajaa aktiivisesti Venäjän liittymistä kansainvälisiin sopimuksiin ja järjestöihin, mukaan lukien maailman vapaakauppajärjestö WTO:hon. Lappeenrannassa 25.–27.5. järjestettävä innovaatiofoorumi on yksi Suomen kontribuutio EU:n ja Venäjän väliseen modernisaatiokumppanuuteen.
Seuraavaksi Henriksson käsitteli EU:n ja Venäjän välillä käytäviä neuvotteluita uudesta perussopimuksesta, jotka käynnistettiin vuonna 2008. Neuvotteluita käydään ohjausryhmässä ja neljässä sektoriryhmässä: (1) tutkimus ja koulutus; (2) ulkoinen turvallisuus; (3) talousasiat; ja (4) turvallisuus-, vapaus- ja oikeusasiat. Neuvotteluita käynnistettäessä lähtökohtana oli, että Venäjä olisi neuvottelujen loppupuolella jo WTO:n jäsen, mitä kautta tulisi sisältö keskeiseen talouslukuun. Lopuksi Henriksson tiivisti, että EU: ja Venäjän suhteissa on paljon käyttämätöntä potentiaalia, ja myös Venäjän on tultava vastaan jotta tuo potentiaali saadaan hyödynnettyä. Paras termi kuvaamaan tämänhetkistä tilannetta on stagnaatio, mutta toivottavaa on, että Rostovissa päästään uuteen vauhtiin ainakin muutamilla sektoreilla. Suurissa kysymyksissä, kuten WTO-jäsenyysprosessissa, todennäköisintä kuitenkin on, että nykytilanne tulee jatkumaan.
Kysymysosioissa tuotiin esille, että komission viisumihelpotussopimus on tuonut mukanaan myös haittoja (Venäjän käyttöön ottama viisumien rekisteröimispakko). Kysyttiin onko Venäjä oppinut talouskriisistä ja onko se valmis integroitumaan globaaliin järjestelmään? Muistutettiin, että vain 15 miljoonalla venäläisellä on ulkomaille matkustamiseen oikeuttava passi. Yleisöstä todettiin lisäksi, että lupaan Nordstream-kaasuputkesta olisi pitänyt liittää poliittisia velvoitteita ja että ulkoministeriön tulisi kiinnittää Venäjän alati huononevaan sananvapaustilanteeseen enemmän huomiota. Lisäksi kysyttiin, käsittelevätkö EU-maat Venäjän viisumiasiat erillään muista itäisistä naapureista vai kokonaisuutena. Kysymykseen siitä, onko idea EU:n ja Venäjän välisestä modernisaatiokumppanuudesta kierrätetty Saksan ja Venäjän välisistä suhteista, vastattiin toisaalta yleisöstä myöntävästi todeten, että menetelmien alkuperäisyydellä ei ole väliä kunhan tulokset ovat positiivisia. EU-kansalaisten työperäistä liikkuvuutta Venäjällä tulisi parantaa huomattavasti. Yleisöstä myös todettiin, että joidenkin EU-maiden sooloilun Venäjällä tulisi loppua, ja EU:n Venäjä-politiikan tulisi olla yhtenäistä. Tulisiko EU:n myöntyä Venäjän toivomukseen ”pelkkiin deklaraatioihin perustuvasta kanssakäymisestä”? Jos EU ei ole sisäisesti yhtenäinen esimerkiksi energiakysymyksissä, kuinka se voisi olla sitä ulkoisesti? Lopuksi nostettiin esille energiaperuskirjasopimus, jota Venäjä ei ole vielä ratifioinut (ja ilmoittanut, ettei myöskään aio ratifioida).
Henriksson aloitti vastauksensa toteamalla, että Venäjä ei ole monoliitti. Suuren byrokratian ja laajan korruption myötä maassa on useita eri toimijoita ja kantoja, joten suunnitelmien toimeenpano on haasteellista. Venäjä on oppinut jonkin verran talouskriisistä, mutta ei ole tällä hetkellä valmis täysimääräiseen globaaliin integraatioon. On totta, Henriksson totesi, että EU:n tulee ryhdistäytyä Venäjän suhteen. EU:n uudet kärkihahmot, neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy ja korkea edustaja Catherine Ashton, tulevat kokemuksen kautta kehittymään taidokkaiksi toimijoiksi EU:n Venäjä-politiikassa. Sananvapaus on tärkeä osa ihmisoikeuskokonaisuudessa, ja Suomi on tuonut asian usein esille keskusteluissa Venäjän johdon kanssa. Ihmisoikeuksista, ml. sananvapaudesta puhuminen ei ole vaikeaa, sillä Venäjän johto itse on kiinnittänyt siihen huomiota, Henriksson muistutti. Viisumipolitiikka suhteessa Venäjään liittyy kokonaisuuteen, jossa myös itäiset naapurit otetaan huomioon. Kunkin maan kanssa tulee edetä sen omien edellytysten pohjalta. Ulkomaalaisia koskevat työlupakäytännöt Venäjällä ovat vahvasti esillä ja niitä pyritään helpottamaan samalla kun edistetään prosessia kohti viisumivapautta. Yksittäisten deklaraatioiden käyttöönotto monenvälisten sopimusten sijasta on hankalaa. Tämä tarkoittaisi sitoumusten tilkkutäkkiin tyytymistä, ”rusinat pullasta” -käytäntöä
Lopuksi Tiilikainen kiitti yleisöä ja alustajaa osallistumisesta tilaisuuteen ja toivotti tervetulleeksi seuraavaan aamupalatilaisuuteen.
