Euroopan talouskriisi on pakottanut EU:n poikkeuksellisiin kriisinhallintatoimiin ja johtanut merkittäviin uudistuksiin talous- ja rahaliitto EMUn toiminnan parantamiseksi. Uudistusten vaikutukset ovat edelleen kiivaan keskustelun kohteena. Joidenkin mielestä uudistukset ovat täysin riittämättömiä. Toiset katsovat niiden olevan liian pitkälle meneviä askelia liittovaltiomaiseen unioniin. Yleisesti epäillään, ettei nykytila ole pysyvä. Mitkä ovat EU:n kehitysvaihtoehdot? Kuinka kestävällä pohjalla toteutetut uudistukset ovat taloudellisesti ja poliittisesti? Millaisten valintojen eteen Suomi joutuu?
Ohjelma:
13.30 Loppuraportin esittely – EU:n suunta
Vesa Vihriälä, Juha Jokela, Markku Kotilainen ja Teija Tiilikainen
14.10 Kommenttipuheenvuorot
Alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo, valtionvarainministeriö
Julkisasiamies Niilo Jääskinen, EU:n tuomioistuin
14.30 Yleisökeskustelu – Kuinka tiivis liitto?
EU:n suunta – Kuinka tiivis liitto? on Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoittaman EU talouskriisin jälkeen –projektin loppuraportti. Hankkeen tavoitteena on tuottaa tutkimukseen pohjautuvaa tietoa suomalaisen poliittisen päätöksenteon ja laajemman kansalaiskeskustelun tueksi.
Seminaarin tiivistelmä
Vesa Vihriälä, Juha Jokela, Markku Kotilainen ja Teija Tiilikainen esittelivät puheenvuoroissaan EU talouskriisin jälkeen –projektin loppuraporttia EU:n suunta – Kuinka tiivis liittovaltio? avaten siinä esiteltyjä skenaarioita EMU:n tulevaisuudesta. Raportissa perehdytään neljään skenaarioon, kolmeen skenaarioon EMU:n syvemmästä integraatiosta sekä skenaarioon EMU:n hajoamisesta, joita puhujat esittelivät talouden ja politiikan näkökulmista.
Ensimmäinen näistä on hyvin lähellä nykytilaa oleva pankkiunioni-EMU, joka sisältäisi tiukempaa sääntelyä kriisien ehkäisemiseksi sekä kriisinhallintamekanismeina myös rajattua, ehdollista yhteisvastuuta ja myös sijoittajanvastuuta, mutta säilyttäisi budjettivallan edelleen jäsenvaltioilla eikä sisältäisi alueiden välistä finanssipoliittista tasausta. Vaikka puhujat näkivätkin tämän skenaarion riittäväksi pienten valtionvelkakriisien hoitoon, suuremmissa kriiseissä se saattaa osoittautua ongelmalliseksi. Lisäksi skenaariossa on poliittisesta näkökulmasta haasteena toimivaltajaon häilyvyys. Suomen kannalta pankkiunioni-skenaariota pidettiin kaikkein ongelmattomimpana skenaarioista.
Toinen esitelty skenaario, fiskaaliunioni-EMU, sisältäisi sitovamman finanssipoliittisen vallan siirtämistä Euroopan unionin tasolle. Tässä skenaariossa olisi mahdollista kehittää järjestelmää joko pysyviä yhteislainajärjestelyjä ja tulonsiirtoja jäsenmaiden välillä sisältävään suuntaan tai pelkästään jäsenmaiden politiikan kurinalaisuutta vahvistavaan suuntaan jossa yhteislainajärjestelyt olisivat tilapäisiä ja tasausjärjestelmät eivät sisältäisi pysyviä tulonsiirtoja. Haasteiksi näissä nähtiin erityisesti pysyviä tulonsiirtoja sisältävän version suhteen mahdollinen moraalikato. Vaikka skenaario voisikin vastata ensimmäisen skenaarion haasteisiin ja epävakauttaviin tekijöihin, pidettiin sitä Suomen kannalta hankalampana kuin pankkiunionia ja siinä nähtiin myös riskejä eriytymisen vahvistumisesta.
Kolmas skenaario, liittovaltio-EMU, pyrkii täsmentämään sitä millainen olisi se yksikkö, josta puhutaan puhuttaessa liittovaltiokehityksestä Euroopassa. Se sisältäisi suvereenin päätösvallan unionin omaan budjettiin ja suvereenin verotusoikeuden, mutta yhteisvastuun muodot voivat vaihdella sen mukaan, haetaanko mallia enemmän esimerkiksi amerikkalaisesta vai saksalaisesta fiskaalisesta federalismista. Poliittisesti tällaisen mallin suurimmat muutokset olisivat ulkopoliittisen vallan keskittäminen unionille sekä kansalaisuuspolitiikka. Skenaario vastaisi joihin nykyisiin ongelmiin, ja olisi demokraattisempi ja selkeämpi, mutta järjestelmänä se olisi jäykkä, ja osa nykyisistä jäsenvaltioista jäisi hyvin todennäköisesti sen ulkopuolelle. Suomen kannalta sitä pidettiin vaikeana.
Neljäs skenaario esitteli erilaisia EMU:n hajoamisvaihtoehtoja, riippuen siitä eroaako unionista taloudellisesti heikossa tai vahvassa tilassa oleva yksittäinen jäsenmaa vai jakautuuko koko unioni ydinryhmään ja sen ulkopuolelle jääviin maihin. Etuna näille hajoamisskenaariolle voidaan nähdä optimaaliset valuutta-alueet ja rahapoliittisen itsenäisyyden, mutta prosessi olisi todennäköisesti kaoottinen ja vaurioittaisi EU:n uskottavuutta. Suomelle tämän skenaarion kaikki vaihtoehdot olisivat eri tavoin ongelmallisia.
Kommenttipuheenvuorossaan Tuomas Saarenheimo nosti esiin sen, että eri skenaarioita arvioitaessa tulisi huomioida paitsi jäsenvaltioiden suvereniteetin kaventuminen, myös EU:n vastuiden ja tehtävien, ei ainoastaan valvontavallan, lisääntyminen. Hän muistutti, että esimerkiksi liittovaltiokin voi Sveitsin tavoin sisältää hyvinkin vahvan jäsenvaltioiden suvereniteetin. Hän piti pankkiunionia mainettaan vakaampana kokonaisuutena, mutta katsoi sen toimivuuden riippuvan ennen muuta sen kyvystä sietää stressitilanteita, ei välttämättä vain estää niitä. Fiskaaliunionin hän katsoi vaativan jäsenvaltioiden politiikan koordinointia ja siten edellyttävän vahvaa liittovaltiotason legitimiteettiä. Yhteisvastuun hän katsoi edellyttävän tuekseen vahvaa tuomio- ja toimeenpanovaltaa, ja muistutti ettei ole ennakkotapauksia tämänkaltaisen vallan kohdistamisesta valtioihin.
Niilo Jääskinen kritisoi kommenttipuheenvuorossaan tutkimusta siitä, että siinä oletetaan EU:n jäsenvaltioiden pysyvän hyvin samankaltaisina myös tulevaisuudessa, vaikka jäsenvaltioiden muuttuminen vaikuttaa varmasti myös integraatiokehitykseen. Hän myös muistutti, että kansallisissa reunaehdoissa, jotka vaikuttavat kehitykseen, ei ole kysymys vain poliittisesta tahdosta, vaan usein myös perustuslaillisista esteistä. Fiskaalisen federalismin määrä on hänen mukaansa sisällöllinen poliittinen valinta, jota on mahdollista toteuttaa myös nykyisenkaltaisessa EU:ssa.
Keskusteluosuudessa nostettiin esiin liittovaltion suuntaisen integraation syventämisen turvallisuuspoliittiset aspektit, pohtien sitä tarkoittavatko nämä sitä ettei Suomella ole varaa jättäytyä ulos mahdollisesti syntyvistä tiiviimmistä taloudellisista ytimistä tai liittovaltiosta. Fiskaaliunioni sai myös keskustelussa osakseen lisää kritiikkiä, ja nostettiin esiin että on kyseenalaista onko se toiminut kovinkaan hyvin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Myös suhdanteiden tasausta lähtökohtana kritisoitiin, ja sen onnistumista pidettiin haasteellisena.
