Seminaaritiivistelmä
Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen aloitti esityksensä korostamalla huoltovarmuuden merkitystä suomalaisen kokonaisturvallisuuden kivijalkana. Valtosen mukaan Suomen kokonaisturvallisuuden malli on kansainvälisesti vertaillen erityislaatuinen, ja niin on myös sen perustana toimiva huoltovarmuus. Suomalainen kokonaisturvallisuus nojaa kansalliseen resilienssiin. Siinä keskeistä on elintärkeiden toimintojen ja kriittisen infrastruktuurin turvaaminen.
Viime vuosina suomalaisen varautumisen malli on herättänyt kasvavaa kiinnostusta kansainvälisillä foorumeilla, niin eri maissa kuin esimerkiksi Naton rakenteissa. Yhtenä erityiskysymyksenä tässä kiinnostuksessa on ollut juuri huoltovarmuus. Ulkomailla ollaan kiinnostuneita siitä, kuinka Suomessa on saatu huoltovarmuusmalli toimimaan. Malli ei olekaan helposti kopioitavissa tai sellaisenaan siirrettävissä muualle. Sen kehittyminen perustuu Suomessa osittain maantieteeseen ja osittain historialliseen kehityskulkuun.
Nykyaikainen kokonaisturvallisuuden malli sen sijaan on uudempi. Se on saanut alkunsa vuoden 2013 Yhteiskunnan turvallisuusstrategiasta (YTS). Strategiassa lähestytään turvallisuusuhkia laaja-alaisemmin kuin aiemmin. Kansainvälisyys on YTS:ssä kiinteä osa ja sen merkitys on nyt käynnissä olevassa YTS:n päivitystyössä kasvussa. YTS:n päivitetty versio julkaistaneen loppuvuodesta 2017. Kansainvälinen ulottuvuus on uudessa versiossa luontevasti mukana, uhat ovat relevantteja ja strategia kattaa kaikki yhteiskunnan tasot. Valtonen oli sitä mieltä, että kokonaismaanpuolustuksen mallin modifioituminen kokonaisturvallisuuden malliksi on suurin edistysaskel siinä, että suomalainen varautumismalli – huoltovarmuus mukaan lukien – toimii.
Nykyajan toimintaympäristössä huoltovarmuus on ja sen pitääkin olla jatkuvassa muutoksessa. Huoltovarmuuden kehitys on edennyt liike-elämän ketteryyteen nojaten. Yrityspuolella tapahtumat ovat nopeampia kuin julkishallinnossa. Kansainvälinen ulottuvuus on kiinteä osa huoltovarmuutta. Valtonen kuitenkin painotti, että varautumistyössä on syytä huomioida se, että kansainvälistä yhteistyötä ohjataan poliittisesti. Poliittisen ohjauksen linjat voivat muuttua ja siksi kansainvälisten resurssien saatavuutta ei voida pitää itsestäänselvyytenä. Tämä tosiasia pitää tunnustaa sortumatta silti impivaaralaisuuteen.
Valtonen tiivisti viestinsä toteamalla, että suomalaisen varautumisen perustana on yhteistoiminta, ja huoltovarmuuden konsepti on tästä hyvänä esimerkkinä.
Kommenttipuheenvuorot
Valtosen taustoittavan puheenvuoron jälkeen seminaarin puheenjohtaja Mika Aaltola pohjusti kommenttipuheenvuorokierrosta yleisin huomioin. Hän totesi, että suomalaista varautumisajattelua ovat historiallisesti määrittäneet materiaalinen varautuminen pahimman varalle ja oletus tarpeesta selvitä yksin ja omin resurssein. Samalla Suomi on kuitenkin kriittisesti riippuvainen taloudellisista, poliittisista, kulttuurisista ja jopa sotilaallisista kansainvälisistä yhteyksistään.
Aaltola kysyi kommentaattoreilta sitä, miten he toimialallaan kokevat omaehtoisen ja omavaraisen huoltovarmuustoiminnan riittävyyden ja mahdollisuudet tämänkaltaisessa toimintaympäristössä. Pystyykö suomalainen perinteinen huoltovarmuustoiminta vastaamaan nykymaailman haasteisiin, ja missä tilanteissa se ei ole riittävää?
Viestintäviraston johtaja Kirsi Karlamaa vastasi kybertoimintaympäristön näkökulmasta. Siellä tulevaisuus tapahtuu nyt. Kyberturvallisuus on asia, joka koskettaa jokaista huoltovarmuussektoria. Se on erittäin riippuvaista kansainvälisistä yhteyksistä. Ennen kaikkea kybertoimintaympäristö on nopeasti kehittyvä ja ennakoimaton. Maailma on muuttunut siihen suuntaan, että toimintaympäristön seuranta ja havainnointi on keskeistä ja kansainvälinen yhteistyö on erittäin tärkeää. Yhteiskunnan pitää kehittää esimerkiksi verkkoinfrastruktuuria siten, että häiriötiloihin sopeudutaan ja niistä toivutaan. Tärkeää on, ettei impivaaralaisittain rakenneta muuria vaan kyetään havainnoimaan toimintaympäristön muutoksia. Digitaalisuus on nykypäivänä kaiken toiminnan perusedellytys. Sen toimivuuden varmistamiseksi pitää pystyä hoitamaan myös kansallinen osuus mahdollisimman hyvin.
Finanssialan keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi ei usko täydelliseen omaehtoisuuteen huoltovarmuuden hoitamisessa. Erityisesti tämän päivän palvelu- ja tietoyhteiskunnassa monet asiat ovat verkottuneet ylikansallisesti. Esimerkiksi kaikki keskeiset prosessit finanssialalla ovat ylikansallisia. Kauppi huomautti, että Suomessa tuntuu olevan poliittisen linjan ja varautumistoiminnan ideaalien ristiriita. Poliittinen linja on lähtenyt integraation syventämisestä, siitä että on menty voimakkaasti mukaan kansainvälisiin verkostoihin; se parantaa Suomen asemaa. Silti huoltovarmuustoiminnassa on ideaali siitä, että varautuminen perustuu kansallisiin järjestelmiin. Kauppi kuitenkin uskoo, että nämä ihanteet ovat yhdistettävissä ja että järkevä yhteistyö huoltovarmuusasioissa on mahdollista. Kauppi viittasi maksuliikenteen ylikansallisiin järjestelmiin ja totesi, että mahdollisuuksia on; päätökset linjasta pitää vain tehdä ennen kuin esimerkiksi kriittiset infra-ratkaisut tehdään.
Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Raimo Luoma painotti, että omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat kaksi eri asiaa. Millään alueella ei Suomessa ole koskaan oltu täysin omavaraisia. Onko nykytoiminta sitten riittävää, hän pohti. Luoman mukaan klassisen huoltovarmuusvarautumisen eli materiaalisen varautumisen osalta Suomessa ollaan hyvällä tasolla. Nykyaikaisessa ei-materiaalisessa varautumisessa Luoma nosti keskeisenä asiana esiin kriittisen infrastruktuurin ja sen toimivuuden. Kokonaisuuteen kuuluu mm. satamat, rautatiet, logistiset ketjut, verkkoinfrastruktuuri ja niin edelleen. Näiden toiminnan varmistaminen ja riittävien investointien kohdistaminen niihin tulee yhä enemmän esiin huoltovarmuustyössä. Tämä koskee myös maksuliikennettä. Euron myötä siirryttiin yhteiseurooppalaiseen maksuliikenteeseen, johon ei ole enää kansallista toimivaltaa. Maksuliikennettä on kuitenkin mahdollista tukea kansallisesti esimerkiksi parantamalla ja kehittämällä verkkoyhteyksiä. Luoma totesi, että Huoltovarmuuskeskus on varautumisorganisaatio, jonka keskeinen panostus on huoltovarmuuskriittisen elinkeinoelämän toiminnan turvaaminen. Tässä kriittinen infrastruktuuri laajassa mielessä on tärkein elementti.
Kansainvälistä asiantuntijuutta oli edustamassa huoltovarmuus- ja siviilivalmiusasioiden erityisasiantuntija Axel Hagelstam Suomen Nato-edustustosta. Hagelstam totesi kysymykseen kansallisen huoltovarmuustoiminnan riittävyydestä, että sen on oltava riittävää, koska kukaan muu ei Suomen huoltovarmuutta tule turvaamaan. Siksi hänen mielestään kansainvälinen yhteistyö ei ole ensimmäinen elementti huoltovarmuuden turvaamisessa. Kuitenkin kolikolla on kaksi puolta: kansallisilla varajärjestelmillä ei ole välttämättä merkitystä, jos yhteydet ulkomaailmaan eivät toimi. Näitä molempia elementtejä tarvitaan yhtä lailla kokonaisuuden hoitamisessa. Hagelstam nosti esiin konkreettisen asian priorisoinnista: kriisitilanteissa on ymmärrettävä, että kaikkia toimia ja palveluita ei yhteiskunnassa pystytä ylläpitämään. Silloin jotain pitää jättää pois ja keskittyä kaikkein tärkeimpiin toimintoihin. Tätä seikkaa on tärkeä nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Huoltovarmuuskeskustelusta Natossa ja EU:ssa Hagelstam huomautti, että se on hyvin eri tavoin rakentunutta. Natossa asioita pohditaan paljonkin esimerkiksi siviilivalmiussuunnittelukomiteassa (CEPC). Sen sijaan EU:ssa ei ole yhtä selkeää neuvostoa tai kokonaisuutta, jossa varautumista käsiteltäisiin. Työ on hajautunut eri direktiivien alle, ja siksi sen seuraaminen on haasteellista. Suomen näkökulmasta meitä pitäisi kiinnostaa se, että Natossa aihetta katsotaan nyt tuorein silmin. Perinteen puuttuminen voi tehdä toteutuksesta ketterämpää. Hagelstamin mielestä EU:n ja Naton yhteistyön parantuminen huoltovarmuuden ja varautumisen alalla olisi Suomenkin näkökulmasta potentiaalisesti eniten edistystä tuova asia.
