14.30 Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla
15.00 Keskustelun avauspuheenvuoro: Jarmo Mäkelä, ulkomaantoimittaja, YLE
Panelisteina eurovaaliehdokkaat:
Nina Suomalainen (kok)
Johanna Korhonen (kesk)
Fredrik Almqvist (sd)
Anna Mikkola (vas)
Jukka Relander (vihr)
Charly Salonius-Pasternak (rkp)
Sauli Ahvenjärvi (kd)
Erkki Havansi (ps)
Tilaisuuden päättää yleisökeskustelu
Puheenjohtajana toimii Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Teija Tiilikainen.
Tilaisuudessa julkistetaan tutkija Aaretti Siitosen (UPI) Briefing Paper: Europarlamentin asema vielä epäselvä Suomessa
Tiivistelmä seminaarista:
Mistä äänestämme?
Yleisradion ulkomaantoimittaja Jarmo Mäkelä otti alustuksessaan kantaa Euroopan parlamentin (EP) huonoon maineeseen Suomessa. Hän totesi, että niin parlamentti kuin vaalitkin koetaan yleisesti joko epäkiinnostaviksi tai liian sirkusmaisiksi. Mäkelä haastoi Helsingin Sanomien näkemyksen, että tämä olisi suomalaisten euroedustajien syytä. Hän huomautti, että oli omassa toimittajantyössään todennut monien suomalaisten meppien olevan huomattavasti mainettaan tehokkaampia vaikuttajia, osan jopa noustessa ”valtiomiessarjaan”. Suomen istuvat mepit eivät Mäkelän mukaan kuitenkaan uskalla arvostella kotimaisia puolueitaan tai mediaa. He pahoittelevat EP:a koskevan raportoinnin vähyyttä, mutteivät tohdi kritisoida sen laatua. Hallituksen ja eduskunnan yhteyttä meppeihin he sen sijaan yleisesti arvostelevat riittämättömäksi. Mäkelä lainasi istuvia meppejä sanoen, että kotimaassa esiin nouseva kateus ja osaltaan järjestelmien erilaisuus aiheuttavat tämän yhteistyön puutteen. Nykyiseltään ei ole olemassa yhteistä foorumia, jossa mepit voisivat osallistua eduskunnan ja hallituksen valmistelutyöhön.
Mäkelä näki EP:n seuraavan vaalikauden keskeisten haasteiden olevan talouskriisistä toipuminen, väestön ikääntymiseen reagoiminen ja EU:n budjettikehyksen uudelleenmuotoilu, etenkin maatalous- ja aluetukien osalta. Ilmastonmuutoksen vastaisten toimien välttämättömyys tulisi myös määrittelemään vaalikautta. Mäkelä huomautti unionissa olevan yksimielisyyden puutetta Lissabonin sopimuksen ja laajentumisen suhteen. Lopuksi hän totesi, että komissio, vaikkakin pätevä, on liian usein tapahtumien ohjailtavana, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.
Paneelissa oli eurovaaliehdokas kustakin eduskuntapuolueesta ja sen puheenjohtajana toimi Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Teija Tiilikainen, Jarmo Mäkelän esittäessä tarkentavia kysymyksiä ehdokkaille. Paneelin keskeiset aihepiirit olivat Euroopan parlamentin valtaoikeudet Lissabonin sopimuksen alla, puolueiden vaaliohjelmat, EU:n toimet talouden elvytyksessä, työvoiman liikkuvuus, unionin suhteet Venäjään ja budjettikysymykset.
Parlamentin valtaoikeudet ja puolueiden vaaliohjelmat
Parlamentin valtaoikeudet laajenevat Lissabonin sopimuksen astuessa voimaan. Panelistien enemmistön mukaan sen valta on tuolloin kohdallaan, eikä sitä ole syytä lisätä. Ainoastaan perussuomalaisten Erkki Havansi oli sitä mieltä, että EP:n valtaa tulisi lisätä edelleen, kuitenkin lisäämättä EU:n valtaa. Muiden ehdokkaiden puheenvuoroissa EP:n roolia ainoana suoraan valittuna EU-toimielimenä pidettiin hyvin tärkeänä, mutta demokratiavajeen parantamiseksi tulisi EP:n vallan lisäämisen sijaan panostaa demokratian laadun parantamiseen. Vasemmistoliiton Anna Mikkola ei määritellyt tarkemmin peräämänsä todellisen kansalaiskeskustelun foorumin luonnetta, mutta ei kokenut Euroopan parlamentin täyttävän osallistuvan demokratian kriteerejä.
Vihreät ovat ainoa puolue, jolla on puhtaasti eurooppalainen vaaliohjelma. Fredrik Almqvist (sd) totesi sosiaalidemokraattien yleiseurooppalaisen ja suomalaisen ohjelman olevan sopusoinnussa keskenään. Johanna Korhonen (kesk) totesi liberaalidemokraattien ryhmän olevan liian kirjava yhteiselle vaaliohjelmalle. Nina Suomalaisen (kok) mukaan myös kansallinen ohjelma on tärkeä, koska eurooppalaisten puolueryhmittymien ohjelmat ovat liian yleisluontoisia.
Talouskriisi jakaa mielipiteitä
Kysymys EU:n elvytystoimista talouskriisin yhteydessä jakoi ehdokkaiden mielipiteitä. Osan mielestä EU on tehnyt tarpeeksi ja nyt olisi aika keskittyä pitkän tähtäimen toimenpiteisiin, joilla pyrittäisiin estämään tulevaisuuden kriisejä ja kannustamaan uutta vaurautta ja kilpailukykyä. Positiivisina toimista pidettiin puuttumista veroparatiiseihin ja yritysjohtajien vastuuseen. Osa ehdokkaista oli kuitenkin sitä mieltä, että vaikka elvytystoimista on puhuttu paljon, EU ei toistaiseksi ole tehnyt tarpeeksi, sillä luottamus markkinoihin ei edelleenkään ole palannut. Ehdokkaat myönsivät, että EU:n rajallinen budjetti ei mahdollista merkittäviä elvytystoimia, mutta suhtautuivat silti kielteisesti ehdotukseen komission velanottomahdollisuudesta.
Keskustelussa keinoista työvoiman vapaan liikkuvuuden edistämiseksi, työntekijöiden oikeudet, sosiaaliturva sekä eläkejärjestelmän parantaminen nousivat keskeisimmiksi tekijöiksi.
Yleisökysymyksiä verotuksesta, uussuomalaisista ja kansallisista eduista
Yleisökeskustelussa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen halusi tietää pitäisikö ehdokkaiden mielestä EU:lla olla yhteinen veropolitiikka. Kukaan ehdokkaista ei ollut kaikkien verotuksen osa-alueiden yhtenäistämisen kannalla, vaikka ajatuksia ohjaavasta veropolitiikasta ja yhtenäisemmästä linjasta esitettiinkin. Yhteiset verot luonteeltaan ylikansallisten verotuskohteiden osalta, kuten ympäristö, saivat kannatusta. Vihreän liiton ehdokas Jukka Relander toivoi myös yhtenäisempää veropolitiikka EU:n sisäisten ”sosiaalietuparatiisien” estämiseksi.
Ahmed El Ashram Eurooppalainen Suomi ry:stä kysyi, kuinka ehdokkaat edistäisivät uussuomalaisten asemaa ja miksi äänestäjille on yhä epäselvää, että eurovaaleissa koko maa toimii yhtenä vaalipiirinä. Muut yleisökysymykset koskivat ehdokkaiden halukkuutta leimautua nimenomaan suomen kansallisten etujen puolustajiksi europarlamentissa, sekä läheisyysperiaatteen edistämiseen.
Ehdokkaat pitivät tiedotusta vaalipiireistä puutteellisena ja kritisoivat mm. sitä, että ehdokkaiden kotipaikkakunta yhä ilmoitetaan vaalijulistuksen yhteydessä. Jukka Relander totesi, että eurovaaleissa yksi vaalipiiri on joka tapauksessa välttämättömyys, sillä muuten pienet puolueet jäisivät vaille edustusta.
Uussuomalaisten aseman osalta panelistit peräsivät yleistä asennemuutosta, Sauli Ahvenjärven (kd) ehdottaessa, että YLE ottaisi tehtäväkseen sen edistämisen. Nina Suomalainen piti kysymystä ennen kaikkea paikallistason haasteena, eikä uskonut tiedotuskampanjoiden, vaan ennemminkin konkreettisten kotoutustoimien tehokkuuteen. Erkki Havansi puolestaan kyseenalaisti pitkäkestoisten kotouttamisohjelmien rahoittamisen mielekkyyden, Anna Mikkolan vedotessa EU:n syrjimättömyysdirektiivin soveltamiseen.
Kysymykseen kansallisten etujen puolustajaksi leimautumisesta useimmat ehdokkaat vastasivat kyseenalaistamalla selkeästi määriteltävien kansallisten etujen olemassaolon. Charly Salonius-Pasternak (rkp) ihmetteli, mikä ”maaginen” yhteinen etu Suomella olisi EP:n toimivaltaan kuuluvissa asioissa, Nina Suomalaisen ja Fredrik Almqvistin korostaessa yhteistä eurooppalaista ja inhimillistä etua. Jukka Relander totesi myös edustavansa ennen kaikkea omia äänestäjiään. Sauli Ahvenjärvi puolestaan näki itsensä suomalaisena edunvalvojana, muttei niinkään kansallisten etujen puolustajana.
Anna Mikkola ja Erkki Havansi olivat valmiita leimautumaan Suomen kansallisen edun puolustajiksi, mutta Jarmo Mäkelän kysymykseen siitä, kuka tämän edun määrittelisi, Havansi totesi, ettei kyseessä olisi ainakaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) eikä kokoomuksen äänestäjät, vaan hänen tapauksessaan hänen oppositiosta vaikuttavan puolueensa kannattajat. Mikkolakaan ei uskonut istuvan hallituksen määrittelevän kansallisen edun sisältöä.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka – Miten suhtautua Venäjään?
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiimoilta ehdokkailta kysyttiin heidän mielestään tärkeintä teemaa EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa. Tällaisiksi mainittiin hyvä vuoropuhelu, Venäjän ihmisoikeustilanne sekä energiakysymykset. Charly Salonius-Pasternak totesi, että olisi tärkeää saada Venäjän ymmärtämään, etteivät EU:n suunnitellut yhtenäiset energiamarkkinat ole sille strateginen ja eksistentiaalinen uhka.
Nina Suomalaisen (kok) mukaan EU:n tulisi pyrkiä suurempaan energiaomavaraisuuteen suhteessa Venäjään ja myös Itämeren kaasuputkihankkeeseen liittyy ympäristökysymysten lisäksi strategisia ja poliittisia kysymyksiä, joissa EU:n ja Suomen täytyy pitää puolensa. Anna Mikkola esitti kritiikkiä konfliktihakuisesta suhtautumisesta Venäjään sekä Venäjä-keskustelun tunnepohjaisuutta. Esimerkkinä tästä hän mainitsi sen, että EU kritisoi kovin sanoin Venäjää ihmisoikeuskysymyksissä, kuitenkaan puuttumatta Baltian maiden venäläisvähemmistöjen ihmisoikeustilanteeseen. Venäjä-kysymyksestä syntyikin kiivas keskustelu Niina Suomalaisen ja Anna Mikkolan välille.
Suomalainen kannatti Venäjä-suhteissa nykyistä tiukempaa linjaa, joka kuitenkin hakisi yhteistyömalleja, kun taas Mikkola toivoi, ettei Venäjää eristettäisi vaan otettaisiin mukaan neuvotteluihin eripuraisuutta aiheuttaneissa aiheissa, kuten EU:n itäisen kumppanuuden ohjelmassa. Suomalainen myönsi hyvien suhteiden ylläpitämisen Venäjään olevan tärkeää, mutta totesi ettei tämän nimissä saa olla naiivi. Erkki Havansi kannatti Itämeren kaasuputkihankkeen käyttämistä painostuskeinona puutullikysymyksessä, ja peräänkuulutti vahvempaa EU:n yhteistä politiikkaa suhteessa Venäjään.
EU:n budjetin koko kohdallaan, painotukset murroksessa
EU:n budjetin koosta, joka on arviolta 1 % kahdenkymmenenseitsemän EU-maan yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta, ehdokkaat olivat varsin yksimielisiä. Se tulisi säilyttää nykyisellään, mutta sisällön painotuksia olisi muutettava. Etenkin maatalouden osuutta budjetista tulisi panelistien mielestä laskea. Nina Suomalainen ja Anna Mikkola toivoivat EU:n laajuisen sosiaalisen koheesion parantamista, Fredrik Almqvistin ja Charly Salonius-Pasternakin kiinnittäessä huomiota kehitysyhteisyöhön. Erkki Havansi piti budjettia sopivan kokoisena, mutta kritisoi sitä, että eteläisten maiden maataloutta ja EU:n byrokraatteja tuetaan liikaa. Johanna Korhonen puolestaan totesi, että budjetista vain 6 % käytetään EU:n hallintoon ja ehdotti, että maatalouden tukemisen sijaan budjettivaroja kohdennettaisiin äärimmäisen köyhyyden poistamiseen. Kysymystä budjetti- ja vaalikauden yhdenaikaistamisesta panelistit pitivät toissijaisena.
Paneelin lopuksi ehdokkaat kuvailivat toiveitaan europarlamentaarikon uran suhteen, useimpien nähdessä sen lopullisen tavoitteen sijaan luontevana osana elämäntyötään.
