Kaksikymmentä vuotta sitten Riossa YK:n kestävän kehityksen huippukokous käynnisti prosessin, jonka tarkoituksena on luotsata ihmiskunta irti ympäristön, talouden ja yhteiskuntien kannalta kestämättömistä ratkaisuista. Tehtävä on yhä kesken. Kesäkuun Rio+20-kokous kokoaa kansainvälisen yhteisön arvioimaan suurimpia haasteita ja päättämään tulevista tavoitteista ja toimeenpanosta. Ratkaisuja haetaan entistä laajemman ja näkemyksiltään hajanaisemman toimijajoukon kesken. Mitkä ovat kokouksen keskeisimmät kysymykset ja solmukohdat? Päästäänkö Riossa kestäviin ja toteutuskelpoisiin ratkaisuihin? Entä mikä merkitys on Meksikossa Rion kokouksen aattona järjestettävällä G-20-huippukokouksella kestävän kehityksen kannalta?
Seminaarissa julkistetaan UPI-tutkija Marikki Stocchettin Euroopan unionin roolia Rio+20 prosessissa käsittelevä Briefing Paper. Tilaisuuden avaa ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista.
Puhujat:
Pekka Shemeikka, lähetystöneuvos, Ulkoasiainministeriö
Kimmo Sinivuori, kaupallinen neuvos, Ulkoasiainministeriö
Kommenttipuheenvuorot:
Tuuli Hietaniemi, kehityspoliittinen asiantuntija, Kehitysyhteistyön palvelukeskus
Antto Vihma, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
Puheenjohtaja: Marikki Stocchetti, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
Yhteenveto tilaisuudesta
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela avasi tilaisuuden kertomalla, että tulevaan Rio +20 –kokoukseen keskittyviä tapahtumia on järjestetty viime viikkoina paljon. Tämän seminaarin tavoite oli tarkastella aihetta ensisijaisesti EU:n näkökulmasta. Viime vuosikymmenien aikana haasteet ovat vain kasvaneet teknologisen kehityksen ja globalisaation myötä, samalla neuvottelupöytiin on tullut uusia vahvoja toimijoita omine ehtoineen ja edellytyksineen. Vaikka hajanaisuus aiheuttaa vaikeuksia, se on myös tuonut keskusteluun paljon uutta. Puheenvuoronsa lopuksi Jokela esitti keskustelijoille kysymyksen Suomen ja muiden pienten maiden roolista tällaisessa monenkeskisessä yhteistyössä.
Puheenjohtaja Marikki Stocchetti muistutti, että kestävän kehityksen suurin haaste on yhdistää siihen kuuluvat taloudellisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden ulottuvuudet. Stocchetti antoi sitten puheenvuoron lähetystöneuvos Pekka Shemeikalle, jonka mukaan Rion kokouksesta on hyvä puhua myös ulkopoliittisessa ja EU:n kontekstissa. Poliittiset lähtökohdat kokouksen onnistumiselle ovat vähintäänkin haasteelliset, sillä eurokriisi vaikeuttaa tilannetta entisestään. Shemeikka muistutti, etteivät kestävän kehityksen ongelmat ole millään tavalla uusi asia, vaan analyysia ja tietoa on kertynyt jo vuosikymmenien ajalta. Kaikesta tästä huolimatta käytännön ratkaisujen löytäminen on osoittautunut vaikeaksi. Hän viittasi presidentti Tarja Halosen johtamaan kestävän kehityksen paneeliin, jonka raportissa tiivistettiin kestävän kehityksen suurimmiksi ongelmiksi poliittisen tahdon puute sekä epäonnistuminen tavoitteiden yhdistämisessä osaksi taloudellista päätöksentekoa. (1)
Shemeikka huomautti, että taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden yhdistäminen kestävän kehityksen ohjelmaan on ollut vaikeaa myös EU:lle. Rion kokouksen valmistelu EU:n elimissä on ollut ympäristöpoliittisesti painottunutta. Suomi on pitänyt tärkeänä juuri kestävän kehityksen kolmen ulottuvuuden samanaikaista edistämistä. Shemeikka huomioi myös, että tällä kertaa Rion kokouksen valmistelussa on käytetty EU:n strategiaa ”älykkäästä ja kestävästä kasvusta” (Europe 2020) varsinaisen kestävän kehityksen strategian sijaan.
Rion seurantakokouksessa on kaksi ennalta määriteltyä teemaa: vihreä talous sekä kestävän kehityksen institutionaalinen arkkitehtuuri. Näiden rinnalle ovat nousseet kestävän kehityksen tavoitteet. Mitään päätösasiakirjan kokonaisuuksia ei ole vielä voitu sopia epämuodollisesti, ja poliittinen tilanne on vielä varsin avoin. EU:n ja G77-maiden välillä vallitsee vastakkainasettelu, samoin kuin EU:n ja USA:n välillä, ja lisäksi BRICS-maat luovat uutta painetta. Shemeikan mukaan yhteisymmärrys voidaan silti saavuttaa. Kokouksessa käsitellään asioita, joissa ei ole varaa epäonnistua: kyseessä on YK:n ja koko multilateraalisen järjestelmän uskottavuus. YK:n on osoitettava, että kestävän kehityksen tavoitteet ovat yhä myös osallistujamaiden vastuulla, eikä niitä voida jättää yksinomaan yritysten ja järjestöjen harteille, kuten on toisinaan argumentoitu. Tärkeintä on muistaa, että maapallon kestokyvyn rajat tulevat vastaan. Jo yksin siitä syystä Rion kokouksessa ei saada epäonnistua.
Kaupallinen neuvos Kimmo Sinivuori taustoitti G20-ryhmän merkitystä Rion tulevan kokouksen kannalta. Hän muistutti, että G20 jäi aikaisemmin G8-maiden varjoon, mutta tilanne muuttui finanssikriisin myötä. Kansainväliseksi rahoitusmarkkinakriisiksi kärjistynyt tilanne ei ollut enää G7-valtioiden ratkaistavissa, jolloin sen ulkopuolisia valtioita tarvittiin mukaan pelastamaan maailmantalous. Tämä G20:n palokuntatoiminta onnistui – ainakin siirtämään talouskriisiä, kuten Sinivuori huomautti – ja siitä syystä siihen alkoi kohdistua odotuksia myös muun kansainvälisen politiikan ongelmanratkaisijana. G20-ryhmittymä on hyvin puheenjohtajavetoinen, mikä on toisaalta hyvä asia, sillä puheenjohtajamaa voi nostaa esiin ajankohtaisia ja itseään lähellä olevia teemoja, mutta toisaalta järjestelmä paljastaa jäsenmaiden moninaisuuden. Ajatus siitä, että G20 voisi avata kansainvälisen politiikan solmuja, ei ole toteutunut. Pikemminkin nämä solmut ovat siirtyneet G20-ryhmän sisälle.
Kysymykseen pienten valtioiden tai G20-ryhmän ulkopuolisten EU-maiden roolista Sinivuori vastasi, että kortit luultavimmin pysyvät nykyisillä pelaajilla: G20-valtiot haluavat pitää vallan itsellään, eikä ryhmittymän oleteta lähiaikoina saavan uusia jäseniä. EU:n yhteisen kannan muodostaminen on osoittautunut hyvin vaikeaksi – joskaan tilanne ei ole suunnattoman dramaattinen, sillä näkemykset ovat suhteellisen lähellä toisiaan. Sinivuori arvioi, etteivät G20-maat tule paneutumaan Rion kokouksen teemoihin kovin tarkasti. Vaikka esimerkiksi vihreää taloutta pidetään kokouksessa esillä, se tuskin johtaa suuriin linjauksiin.
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen asiantuntija Tuuli Hietaniemi kiteytti omassa kommenttipuheenvuorossaan kansalaisjärjestöjen huolen siitä, että vaikka kestävän kehityksen tavoitteita saadaan aikaan, päätösten toimeenpano ei onnistu. Tällä hetkellä tavoitteisiin sitoutumista vaikeuttaa myös eurokriisi. Tässä yhteydessä Hietaniemi muistutti, ettei mittasuhteiden pitäisi antaa hämärtyä. Globaalin ilmastokriisin rinnalla euron tulevaisuus on pientä. Hietaniemi korosti, että talouden tulisi turvata ensisijaisesti planeetan kestokyky sekä ihmisten hyvinvointi.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Antto Vihma huomautti, että vaikka ennen kokousta ”asioiden kuuluukin näyttää huonolta”, pessimismiin Rion kokouksen saavutusten suhteen antaa aihetta Brasilian heikko panostus. Isäntämaalla ei tunnu olevan selvää tahtoa saada tuloksia aikaan. G8-kokouksessa ei mainittu tulevaa Rion kokousta, ja johtohahmot monista maista ovat jättäneet ilmoittamatta tulostaan. Joka tapauksessa Vihma sanoi odottavansa mahdollisesti kahta konkreettista prosessipäätöstä kokouksen myötä: toinen näistä koskisi avomerien biodiversiteettiä ja toinen olisi suunnattu UNEP:n vahvistamiseen.
Yleisökysymyksissä haluttiin kuulla tarkennuksia Suomen painotuksesta Rion kokouksessa sekä siitä, mitkä ovat suurimpia riidanaiheita EU:n sisällä. Pekka Shemeikka tarkensi, että Suomi on valinnut teemakseen veden, jossa voidaan nähdä kaikki kestävän kehityksen tavoitteiden ulottuvuudet: vesitehokkuus on ennen kaikkea taloudellinen kysymys, siinä missä oikeus tai pääsy veteen on sosiaalinen ja vesistöjen saastuminen ympäristöpoliittinen kysymys. Shemeikan mukaan EU:n sisäinen koordinaatio on toiminut hyvin, eikä maiden välisiä kiistakapuloita ole montaa. Kuitenkin esimerkiksi kalastuksesta on vaikea päästä yhteissopimukseen.
Lisäksi keskusteluun nousivat uudet talouden mittarit, jotka ottaisivat huomioon myös sosiaalisen hyvinvoinnin ja ekologiset vaikutukset, toisin kuin bruttokansantuote. Pekka Shemeikka arvioi, että kysymys sopivasta hyvinvoinnin indikaattorista tulee varmasti nousemaan esiin myös Riossa. Teknisesti ratkaisu on kuitenkin vaikea. Kimmo Sinivuoren mukaan talouskasvun aikaansaaminen ympäristöä rasittamatta on suuri haaste, johon voidaan tulevaisuudessa vastata vain kehittämällä teknologiaa. Tuuli Hietaniemi nosti esiin Yhdysvalloissa 1990-luvulla kehitetyn aidon kehityksen mittarin (Genuine Progress Indicator, GPI), joka mittaa myös ihmisten hyvinvointia ja luonnonvarojen kulutusta. (2)
Yleisöstä kysyttiin myös, eivätkö mainitut prosessipäätökset vaikuta laihoilta tuloksilta kun maapallo on tuhoutumassa. Antto Vihma huomautti, että UNEP:n merkittävä vahvistaminen olisi lähes vallankumous: vaikka kestävän kehityksen tavoitteista ja vihreästä taloudesta puhutaan, niistä ei saada ratifioitavaa sopimusta ilman vahvaa ja toimintakykyistä YK-ohjelmaa. Tuuli Hietaniemi muistutti, että vaikka kansainvälisellä areenalla kestävän kehityksen konkreettiset onnistumiset tuntuvat vähäisiltä, kansallisella tasolla voi nähdä ”valopilkkuja”. Esimerkiksi nousevissa talouksissa, joista Hietaniemi mainitsi G-20 puheenjohtajamaa Meksikon, on tehty kunnianhimoisia tavoitteita ja niiden saavuttamiseksi tehdään paljon töitä.
(1.) YK:n pääsihteerin kestävän kehityksen korkean tason paneelin raportti on ladattavissa Internetistä sivulta: http://www.un.org/gsp/report
(2.) Aidon kehityksen indikaattorista ja Suomen hyvinvoinnin kehittymisestä lisää Tilastokeskuksen sivuilla: http://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_07_08_gpi.html
