Tällä vuosisadalla suurvaltadynamiikkaa on usein mielletty kasvavaksi moninapaiseksi maailmaksi, jossa Yhdysvaltain valta vähenee ja muiden valta kasvaa. Yhdysvaltain vaikutusvalta saattaa todella vähetä, mutta se ei välttämättä tarkoita, että muiden valta kasvaisi. Tämä Working Paper tarkastelee todellisten ja potentiaalisten suurvaltojen, eli Yhdysvaltain, Kiinan, Intian, Venäjän ja Euroopan unionin, vahvuuksia ja heikkouksia. Kullakin on vaikuttavia kykyjä mutta myös merkittäviä rajoitteita. Yhdelläkään ei näytä olevan kykyä nousta ylitse muiden. Sen vuoksi moninapainen maailmanjärjestys on tekemässä tuloaan. Mutta millainen se oikeastaan on? Voidaan sanoa, että on useita mahdollisia suurvalta-asetelmia, joissa jotkut suurvallat liittoutuvat toistensa kanssa vastatakseen yhdelle tai useammalle toiselle suurvallalle. Näistä vähiten todennäköisin on Vladimir Putinin visio moninapaisesta järjestyksestä, jossa kaikki ”muut” toimivat yhdessä pitääkseen Yhdysvallat ruodussa. Toimijat ovat yksinkertaisesti liian erilaisia senkaltaiseen toimintaan. Muut epätodennäköiset vaihtoehdot ovat Brics-maiden (Brasilian, Venäjän, Intian, Kiina ja Etelä-Afrikan) yhtenäinen liittouma tai ”G2-tyyppinen” kaksinapainen järjestely Yhdysvaltain ja Kiinan välillä. Tätä todennäköisempiä sen sijaan ovat kiinalais-venäläinen allianssi sekä toisaalta EU–Yhdysvallat- ja Intia–Yhdysvallat-liittoumat. Tällaiset asetelmat eivät kuitenkaan ole väistämättömiä.
