Murrokselliset teknologiat: Teknologisen kehityksen dynamiikka ja kansallinen varautuminen

FIIA julkaisut, FIIA-raportti
06/2024
Markus Holmgren
Tutkija

Kansallisen varautumisen teknologinen toimintaympäristö on hitaan mutta samalla vaikeasti ennakoitavan muutoksen kourissa. Murrokselliset teknologiat, kuten tekoäly, kvanttilaskenta, pilvirobotiikkaa, digitaaliset valuutat ja bioteknologia, haastavat vallitsevia käytänteitä sekä tuovat mukanaan uusia haasteita ja haavoittuvaisuuksia niin normaali- kuin poikkeusoloihinkin.

Raportissa hahmotetaan tätä muutosta neljän eri tason avulla. Murrosvaikutukset lähtevät aina liikkeelle yllättävästä yksittäisestä innovaatiosta, joka samalla fasilitoi teknologista kehitystä. Teknologinen kehitys ja useat murrosvaikutukset kumuloituvat ensin teknologia-alan trendeiksi, sitten teknologia-alan rajat ylittäviksi makrotason trendeiksi ja edelleen koko kansainvälistä järjestelmää hitaasti muokkaaviksi globaaleiksi trendeiksi.

Suurempien kehityskulkujen ennakoiminen on helpompaa ja niiden vaikutuksiin varautuminen tärkeämpää verrattuna yksittäisiin innovaatioihin. Suurimpiin muutoksiin varautuminen vaatii kuitenkin kansallisia ja jopa yleiseurooppalaisia toimia. Tärkeintä on varmistaa, että hallintojärjestelmät tukevat sujuvaa sopeutumista teknologisten murrosten aiheuttamaan muutokseen teknologisessa toimintaympäristössä.

Ylös