Kun Turkki hyväksyttiin EU:n mahdolliseksi ehdokasmaaksi vuonna 1999, EU:ssa painotettiin, että hakuprosessin tulos oli luonteeltaan ”avoin”. Muotoilu oli epämukava kompromissi, sillä osa jäsenmaista vastusti ja osa kannatti Turkin täyttä jäsenyyttä.
Ehdollistamalla Turkin jäsenyysneuvottelut EU on odottanut Turkilta rakenteellisia uudistuksia ja demokratisoitumista mutta ei ole kunnolla sitoutunut maan täyteen EU-jäsenyyteen.
Turkin AK-puolueen muodostama hallitus, jonka oli määrä viedä läpi EU:n edellyttämät uudistukset, edustaa länsimaiden vastaista poliittista islamismia, eikä sillä ole eurooppalaista kutsumusta. Hallitus on käyttänyt uudistuksia välineellisesti.
Kumpikin osapuoli on syyllistynyt jäsenyysneuvotteluissa ”teeskentelyn politiikkaan”, joka on johtanut toimimattomiin suhteisiin. Toimimattomuus on paljastunut etenkin EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen ja Turkin epäonnistuneen vallankumousyrityksen aikana.
EU:n on tullut aika ottaa härkää sarvista ja punnita uudelleen ryvettyneitä Turkki-suhteitaan. Tarjolla on kolme vaihtoehtoa, joista jokaisessa on puutteensa: neuvottelut voidaan joko lopettaa kokonaan, niitä voidaan jatkaa nykyisellä toimimattomalla mallilla, tai EU voi alkaa vakavissaan vaatia ”erityiskumppanuutta” muodossa tai toisessa.
