Toistuvat tapaukset, joissa kriittistä vedenalaista infrastruktuuria vahingoitetaan Itämerellä, korostavat tarvetta kehittää tehokkaampia keinoja häirinnän estämiseksi – olivatpa tapaukset tahallisia tai törkeää huolimattomuutta.
Nämä tapaukset on nähtävä osana laajempaa Itämeren alueella tapahtuvaa hybridivaikuttamista, johon kuuluu myös Venäjän niin sanotun varjolaivaston toiminta. Vastatoimien on oltava kokonaisvaltaisia ja johdonmukaisia ja kohdistuttava sekä valtiollisiin että ei-valtiollisiin toimijoihin, jotka ovat häirinnän takana.
Jotta vahingontekoihin liittyvää vastuuta ja syyllisyyttä voitaisiin selvittää paremmin, asianomaisten valtioiden tulisi sopia yhteisestä toimintamallista epäiltyjen alusten seuraamiseksi ja tutkimiseksi. Lisäksi tulisi parantaa kykyä valvoa ja tunnistaa uhkia esimerkiksi uusia teknologioita hyödyntämällä.
Vaikka yhtä yksittäistä ratkaisua pelotteen vahvistamiseen ei nykyisissä oikeudellisissa ja poliittisissa puitteissa ole, useat pienemmät toimenpiteet voisivat lisätä vahingontekojen kustannuksia. Esimerkiksi EU voisi käyttää sääntelyvaltaansa sekä kauppa- ja talouskeinoja sanktioidakseen tapauksiin liittyviä tahoja, kuten alusten kapteeneja ja miehistöä, omistajia, lippuvaltioita ja satamavaltioita.
