Tiedote 27.5.2013
ULKOPOLIITTISEN INSTITUUTIN OHJELMAJOHTAJAT NIMITETTY KAUDELLE 2014–2016
Mika Aaltola, Juha Jokela ja Arkady Moshes jatkavat Ulkopoliittisen instituutin tutkimusohjelmien johdossa seuraavalla kolmivuotiskaudella 1.1.2014–31.12.2016.
YTT Mika Aaltola johtaa Globaali turvallisuus -tutkimusohjelmaa, joka tarkastelee globaalin turvallisuuspolitiikan kehitystä ja sen vaikutuksia Euroopan ja Suomen turvallisuusympäristöön. Aaltola on väitellyt Tampereen yliopistosta ja on toiminut mm. vierailevana professorina Minnesotan yliopistossa. Hän on tutkinut mm. Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaa sekä suurvaltasuhteita.
Juha Jokela, PhD, johtaa Euroopan unioni -tutkimusohjelmaa, jonka keskeisiä painopistealueita ovat EU:n ulkosuhteet sekä institutionaalinen kehitys ja talous. Jokela on väitellyt Bristolin yliopistosta ja on toiminut aiemmin mm. Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtajana. Hän on tutkimustyössään keskittynyt mm. EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Arkady Moshes, PhD, johtaa EU:n itäinen naapurusto ja Venäjä -tutkimusohjelmaa, joka keskittyy erityisesti Venäjän sisä- ja ulkopolitiikkaan. Moshes on väitellyt Venäjän tiedeakatemian Eurooppa-instituutista ja on julkaissut laajasti mm. Venäjän ja EU:n suhteista sekä Ukrainan ja Valko-Venäjän sisä- ja ulkopolitiikasta.
Ohjelmajohtajien ensisijainen tehtävä on johtaa vastuullaan olevaa tutkimusohjelmaa ja osallistua instituutin tutkimustoiminnan suunnitteluun. Lisäksi heillä on henkilökohtaisia tutkimustehtäviä.
Lisätietoja:
Puh. (09) 432 7701
Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan yhteydessä toimiva, riippumaton tutkimuslaitos. Instituutti tuottaa korkeatasoista tutkimusta, joka tukee poliittista päätöksentekoa ja avointa keskustelua niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.