Kiinan kasvava vaikutusvalta:

FIIA Briefing Paper, (125): 3–8. The Finnish Institute of International Affairs.

FIIA Briefing Paper, FIIA julkaisut
2013
Mikael Mattlin
Vs. apulaisjohtaja

Kiinan oletettu pehmeä valta ei kanna kovinkaan pitkälle, sillä Kiinan politiikkaan suhtaudutaan vielä epäillen erityisesti OECD-maissa.

Kiina on toistaiseksi ollut haluton käyttämään pakottavaa valtaa, erityisesti sotilaallisia väliintuloja. Kiina on kuitenkin vastikään tukenut tiukempia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan.

Kiinan poliittisen vaikutusvallan perusta on taloudellisissa kannustimissa, joita se taloudellisen voimansa kautta pystyy tarjoamaan. Kiinan tarjoama yhdistelmä sijoituksia, avokätistä rahoitusta ja kasvavia markkinoita on houkutteleva.

Kiinalaiset valtiolliset lainoittajat ovat muodostuneet merkittäviksi rahoituksen lähteiksi kehittyvissä maissa. Joidenkin arvioiden mukaan Kiina myöntää jo enemmän lainoja kuin Maailmanpankki.

Kilpailu vaikutusvallasta Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä on saamassa samankaltaisia piirteitä kuin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä kylmän sodan aikana. Euroopan unioni joutuu tulevaisuudessa ottamaan kantaa kiistoihin, joissa vastakkain ovat Kiina ja Yhdysvallat.

Ylös