Mitä Euroopan parlamentin vaalit merkitsevät suomalaiselle työntekijälle? Koskettaako Euroopan integraatio positiivisesti vain pientä, etuoikeutettua osaa väestöstä? Millä tavalla se heijastuu henkilökohtaiseen kokemukseen työstä ja sen mielekkyydestä? Työntekijöiden vapaa liikkuvuus edesauttaa kilpailua, mutta myös kiristää sitä. Toistaiseksi vain muutama prosentti EU:n väestöstä työskentelee toisessa jäsenmaassa, mutta tämä on muuttumassa. Miten muutokseen tulisi varautua?
11.30 Lounasleipä / kahvitarjoilu
12:00 Tilaisuuden avaa Hanna Ojanen, ohjelmajohtaja, Ulkopoliittinen instituutti
12:05 Puheenjohtajana ja alustajana toimii tohtori Lasse Lehtinen, Euroopan parlamentin jäsen
12:20 Paneeli:
Mikko Mäenpää, STTK:n puheenjohtaja
Matti Viljanen, Akavan puheenjohtaja
Matti Huutola, SAK:n varapuheenjohtaja
13:00 Kommenttipuheenvuorot puolueiden edustajilta:
Kokoomus: Heikki Kauppi
Keskusta: Kyösti Karjula
SDP: Liisa Jaakonsaari
Vasemmistoliitto: Annika Lapintie
Vihreät: Tarja Cronberg
RKP: Björn Månsson
Kristillisdemokraatit: Kermen Soitu
Perussuomalaiset: Erkki Havansi
Yleisökeskustelu
14:00 Tilaisuuden päätös
Yhteenveto seminaarista:
Euroopan parlamentin jäsen Lasse Lehtinen totesi alustuksessaan, että mielipidekyselyiden tulokset Euroopan unionin (EU) jäsenyydestä ovat samansuuntaisia eri jäsenmaissa. Enemmistö vastaajista vastustaa unionia, muttei kuitenkaan kysyttäessä halua että siitä erotaan.
Lehtinen totesi, että tyytymättömyyttä unioniin löytyy poliittisen spektrin molemmista laidoista. Laitaoikeiston mielestä Euroopan integraatio on vasemmiston salajuoni ja laitavasemmiston mielestä kapitalistien. Lehtisen mukaan tämä mielipiteiden ja puolueiden vastakkainasettelu on vahvaa myös europarlamentissa.
Hän muistutti, että europarlamentilla on huomattavaa valtaa, mutta, verrattuna kansallisiin parlamentteihin, poikkeuksellisesti ei budjettiin sidottua vastuuta tekemistään päätöksistä. Päätösten vaikutukset jäävät siis jäsenmaiden maksettaviksi.
Lehtinen esitti kysymyksen, pitäisikö EU:ssa päättää talousasioiden lisäksi sosiaalikysymyksistä. Keskeiseksi aiheeksi Lehtinen nosti ajatuksen siitä, että luotaisiin puitteet unionin tason ammattiyhdistystoiminnalle. Hän korosti työvoiman vapaan liikkuvuuden periaatteen ja nykyisten käytäntöjen välistä ristiriitaa.
Sääntelyä, perusturvaa ja pelisääntöjä
Työntekijäjärjestöjen johto haluaisi EU:n puuttuvan työmarkkinakysymyksiin ja kehittyvän sosiaalisempaan suuntaan. STTK:n puheenjohtajan, Mikko Mäenpään mukaan työmarkkinakysymyksistä täytyy päättää europarlamentin tasolla, koska globalisaatio on haastanut koko unionin laajentamaan integraatiota myös työelämän piiriin, eikä Eurooppa selviäisi rakennemuutoksesta ilman yhtenäisiä linjanvetoja. Työelämän kehittämiseen tarvitaan Mäenpään mielestä lisää sääntelyä ja perusturvaa, muttei ole tarvetta puuttua pieniin, lopulta kansallisella tasolla päätettäviin yksityiskohtiin.
SDP:n Liisa Jaakonsaari muistutti, että EU:n yhteismarkkinat ovat yksi sen olennaisin osa ja sen vuoksi on loogista, että myös työmarkkinoilla on yhteiset pelisäännöt. Työntekijöiden suojelua pitää parantaa ja ay-liikkeelle pitää saada enemmän valtaa. RKP:n Björn Månssonin mukaan parlamentissa voidaan luoda tiettyjä puitestandardeja, mutta ei yksityiskohtaisia säädöksiä. Hän uskoo, että talouskriisin myötä painopiste on siirtynyt, ja pääoman lisäksi työntekijät pääsevät nyt paremmin esille.
Vihreiden Heidi Hautalan mielestä tarvitaan lisää säännöstelyä työolojen kehittämiseksi, koska EU:n vapaa liikkuvuus on jo kehittynyt pitkälle. EU:n laajenemisen jälkeen olemme Hautalan mukaan uudessa tilanteessa työvoiman polkumyynnin estämisessä. Myös vasemmistoliiton Annika Lapintie ilmaisi haluavansa lisää päätöksentekoa ja esimerkiksi lakkoiluun yhtenäiset pelisäännöt. Vain perussuomalaisten Erkki Havansi piti työvoiman vapaata liikkuvuutta haitallisena Suomelle sekä monille Itä-Euroopan maille, joista työvoimaa on lähtenyt muualle.
Lehtinen muistutti, että ay-liikkeen tuella oli vaikutusta Suomen EU:hun liittymiseen, ja nosti esille kysymyksen miten muiden asioiden kävisi, jos ay-liike vetäisi nyt tukensa pois EU:n integraatiolta. Vain SAK:n varapuheenjohtaja, Matti Huutola, tarttui kysymykseen. Hänen mielestään EU ei saa unohtaa palkansaajia eikä sosiaalisen Euroopan edunvalvontaa tai ay-liikkeet ja ihmiset todella vetävät tukensa pois. Hänen mielestä kysymys onkin siitä, halutaanko EU:ta kehittää sosiaalisempaan suuntaan.
Lapintie nosti minimipalkan keskusteluun. Huutolan mukaan EU:n jäsenmaiden kehitys- ja lainsäädäntöerot ovat aivan liian suuria, ja minimipalkka näin ollen mahdoton ajatus. Myöskään Mäenpää ei ollut minimipalkan kannalla vaan halusi unionin luovan turvaa sääntelemällä direktiivein esimerkiksi työaikoja ja vuosilomia.
Lapintie tarkensi kantaansa minimipalkoista korostamalla, ettei hän tarkoittanut yhtenäistä minimipalkkaa koko unionin alueelle vain takuupalkkaa, joka on sidottu elintasoon maittain. Hän haluaisi myös muita vähimmäisvaatimuksia, kuten työsuojelunormeja, vähimmäissosiaaliturvan maan elintason mukaan ja kiellon veroparatiiseille, jotta kaikki jäsenvaltiot saisivat tarvittavat verotulot sosiaaliturvan kustantamiseen.
Jaakonsaari ei uskonut Euroopan pärjäävän globalisoituvassa maailmassa, jos minimipalkkojen kaltaisia jäykkyyksiä lisätään. Hänkin tahtoi lisää joustoja ja niiden rinnalle turvaa työntekijöille. Myös Hautala ja keskustan Markku Laukkanen pitivät minimipalkkoja huonona ajatuksena
Työntekijän oikeudet
Laukkasen mukaan koko työntekijöiden oikeuksista käytävän keskustelun perusta on taloudessa. Euroopan talouskriisi on globaali kysymys, jolla on välitön vaikutus suomalaisten yritysten työllistämiskykyyn. Suomen talous ja sitä kautta työllisyys voi elpyä vain EU:n yhteismarkkinoiden kautta. EU:hun kuuluu Laukkasen mielestä myös arvojen välitys ja työntekijöiden oikeudet, mikä puolestaan voisi hänen mielestään olla jopa EU:n innovaatio- ja vientituote. Kokoomuksen Heikki Kauppi puolestaan muistutti, että pitäisi keskittyä osaamiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen, koska ne ovat tärkeämpiä työllisyyden kannalta kuin vanhojen säilyttäminen.
Lehtisen johdolla keskusteltiin myös työaikadirektiivistä, joustojen mielekkyydestä ja siitä, tulisiko näitä asioita ylipäätään säädellä niin tarkasti kuin ko. direktiivissä esitettiin. Lehtinen vertasi työaikadirektiiviä palveludirektiiviin. Hänen mielestä olennaista oli se, että vaikka palveludirektiiviin ei sisällytetty sosiaali- ja terveyskysymyksiä tai yleishyödyllisiä palveluita, se saatiin kuitenkin säädettyä, toisin kuin työaikadirektiivi.
Akavan puheenjohtajan, Matti Viljasen, mukaan työaikadirektiivissä oli kyse ihmisten hyvinvoinnista. ”Sen kaatuminen oli omiaan loitontamaan kansalaisia EU:sta, saaden heidät ihmettelemään, eikö ihmisellä ole arvoa EU:ssa.” Viljanen korosti, että monilta jäsenmailta puuttuu peruskäsitys työmarkkinajärjestelmän toimivuudesta, järjestäytymisestä ja kolmikantatyöskentelystä. EU:ssa olisi hänen mukaansa nyt aika keskittyä kansalaisille tärkeisiin perusturvakysymyksiin, kuten vuosilomiin ja perhevapaisiin.
Viljanen korosti, että Akava toivoo EU:n kaksinkertaistavan T&K-rahoituksen, jotta unioni menestyisi osaajana globaaleilla markkinoilla. Sekä hänen että Hautalan mielestä varsinkin viherkaulustyöpaikkoihin olisi panostettava.
Yleisöstä nostettiin esille sukupuolten välinen tasa-arvo, josta on kyllä keskusteltu EU:ssakin kauan, mutta jota ei vieläkään ole tosiasiallisesti saavutettu. Työntekijäjärjestöjen edustajat eivät nähneet tulevaisuuttakaan erityisen valoisana.
Huutolan mielestä nykyisillä työehtosopimuksilla ei paranneta naisten ja miesten tasa-arvoa työmarkkinoilla. Mäenpää oli samoilla linjoilla, mutta mainitsi kuitenkin, että pätkätöihin voidaan puuttua hyvillä direktiiveillä. Viljanenkin myönsi tasa-arvokysymysten olevan tärkeitä, mutta totesi niiden ratkaisemisen olevan tässä taloudellisessa tilanteessa hyvin vaikeaa, koska tarvittavaa ylimääräistä rahaa ei ole.
Heidi Hautala esitti, että myös EU:ssa tulisi samapalkkaisuutta käsitellessä huomioida vanhempainvapaiden jakautuminen. Vaatimuksissaan pisimmälle meni kristillisdemokraattien Kermen Soitu, joka haluaisi tasa-arvokysymyksiin järeämpiä keinoja: palkkatiedot julkisiksi ja sukupuolikiintiöt työpaikoille.
Liisa Jaakonsaari korosti pohjoismaisen korkean syntyvyyden olevan seurausta laadukkaista päivähoitopalveluista, jotka voisivat myös olla Suomen vientituote. Markku Laukkanen esittikin, että ay-liike voisi lobata hyviä käytäntöjä eteenpäin EU:ssa.
EU:n rooli muutoksessa
Jaakonsaari huomautti, että Lissabonin julistuksen mukaan vuosi 2010 olisi Euroopan kulta-aikaa ja että se olisi maailman kilpailukykyisin osaamistalous. Näin ei ilmiselvästi tule tapahtumaan, ja nyt hänestä unionin perussopimuksia uudistettaessa täytyy löytää uusi tasapaino markkinoiden vapauden, työntekijöiden oikeuksien, ympäristön suojelun ja kuluttajansuojan välille.
Heikki Kauppi huomautti, että Lissabonin julistus vain totesi, että EU aikoo kilpailukykyisimmäksi alueeksi, mutta lisäsi myös heti perään ettei siinä mainittu keinoja tai luotu jäsenmaiden sitoumuksia saavuttaa tätä tavoitetta. Suomi on kuitenkin Kaupin mukaan hoitanut osuutensa kohtuullisesti ja muita jäsenmaita paremmin tavoitellut osaamisen kehittämistä.
Lehtinen muistutti, että Lissabonin sopimus puolestaan tuo EU:lle lisää valtaa ja erityisesti sosiaalinen valta kasvaa. Laukkasen mielestä EU:n roolin vahvistuessa myös työmarkkinaosapuolien vaikutusvalta kasvaa työntekijää koskevissa päätöksissä.
Keskustelun päätteeksi Lehtinen halusi työntekijäjärjestöjen johdolta vielä kommentit palvelujen tilaajavastuusta ja siitä, tarvitseeko tästä tehdä säännöksiä. Mäenpään mukaan vastuu on hyvä pelisääntö, joka tosin tarvitsee paljon valvontaa, mutta EU tarvitsee ensin yhteisiä periaatteita. Hän huomautti, että sisämarkkinat ovat tärkeät, mutta etteivät ne saa alistaa työntekijää. Huutolan mielestä sääntelyä tarvitaan niin kansallisesti kuin myös EU:n tasolla. Nyt EU:n muutoksen myötä palkansaajien aseman nostamiseen on mahdollisuus.
