Uutiset

Emma Hakalan väitöskirja julkaistu

3.10.2018

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Emma Hakala väitteli tohtoriksi lauantaina 29.9 Helsingin yliopistosta. Hänen väitöskirjansa otsikko on ”International Organisations and the Securitisation of the Environment in Post-Conflict Western Balkans” (Valtiontieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto). ”Tutkimus tarkastelee kansainvälisten järjestöjen toimintaa ympäristön turvallistamiseksi. Muun muassa YK-järjestöt ja ETYJ pyrkivät käyttämään ympäristöongelmien ratkaisua yhteisenä tavoitteena, joka samalla auttaisi parantamaan inhimillistä turvallisuutta ja edistämään alueellista yhteistyötä. Väitöskirja selvittää, millaisia vaikutuksia ympäristöturvallisuuden käsitteellä oli niin ympäristö- kuin turvallisuussektorilla”, kirjoittaa Hakala väitöskirjansa abstraktissa.

Emma Hakala
Johtava tutkija
Ylös