Uutiset

Juha Jokela jatkaa Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni –tutkimusohjelman johtajana

12.9.2019

Juha Jokela on nimitetty Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni –tutkimusohjelman ohjelmajohtajaksi seuraavalle viisivuotiskaudelle 1.1.2020-31.12.2024. Jokela on toiminut tehtävässä vuodesta 2010 alkaen.

Jokelan nykyiset tutkimusintressit liittyvät Brexitiin ja eriytyvään integraatioon EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Jokelan aiemmat tutkimushankkeet ja julkaisut ovat käsitelleet muun muassa eurooppalaistuvaa ulkopolitiikkaa ja Suomen EU-politiikkaa. Hän on aiemmin työskennellyt tutkijatohtorina ja johtajana Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa, tutkijana ulkoasiainministeriössä ja vierailevana vanhempana tutkijana EU:n turvallisuustutkimuksen instituutissa Pariisissa. Jokela on väitellyt Bristolin yliopistosta.

Ohjelmajohtajan ensisijainen tehtävä on johtaa vastuullaan olevaa tutkimusohjelmaa ja osallistua instituutin tutkimustoiminnan suunnitteluun. Lisäksi hänellä on henkilökohtaisia tutkimustehtäviä.

 

Lisätietoja:

Johtaja Teija Tiilikainen

teija.tiilikainen@fiia.fi

Puh. (09) 432 7701

Ylös