Uutiset

Tohtori Mika Aaltola aloittaa Ulkopoliittisen instituutin johtajana

7.10.2019

Ulkopoliittisen instituutin hallitus nimitti syyskuussa tohtori Mika Aaltolan instituutin johtajaksi seuraavalle viisivuotiskaudelle 2020-2024. Aaltola aloittaa kuitenkin tehtävässään jo tänään 7.10. sillä hallitus on myöntänyt eron Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtoon siirtyvälle Teija Tiilikaiselle.

Mika Aaltola on toiminut Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman ohjelmajohtajana vuodesta 2011. Aaltola on turvallisuuspolitiikan ja kansainvälisten suhteiden asiantuntija. Hänen tutkimuksensa käsittelevät muun muassa globaalihallinnan järjestelmiä, suurvaltapolitiikkaa, valtapolitiikan uusia muotoja ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Aaltolalla on dosentuuri Tampereen yliopistoon ja hän on toiminut Tallinnan yliopiston professorina vuodesta 2012. Lisäksi hän on ollut vierailevana tutkijana ja professorina yliopistoissa Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

Johtajan tehtävänä on johtaa tutkimuslaitoksen toimintaa ja vastata sen toiminnan kehittämisestä ja tuloksellisuudesta.

Ylös