Liisa Kauppila
Afflioitunut tutkija- Kiinan globaali taloustoiminta
- Kiinan arktinen politiikka ja käytänteet
- Kiina-riippuvuudet ja Kiinan investoinnit Suomeen ja Ruotsiin
- pienten valtioiden strategiat, osallistavat tulevaisuudentutkimuksen metodit ja skenaarioiden rakennus
Liisa Kauppila tutkijana Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Arktiset kansainväliset suhteet -tutkimusryhmässä. Hän viimeistelee väitöstyötään Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuskeskuksessa. Kauppilan asiantuntemukseen kuuluvat Kiinan globaali taloustoiminta ja käytänteet erityisesti Pohjoismaissa ja Arktiksella sekä Kiinan taloustoiminnan vaikutukset Suomen huoltovarmuuteen. Lisäksi hänen erityisosaamisalueeseensa kuuluvat tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin metodit sekä tulevaisuudentutkimuksen ja taiteen metodologinen synteesi.
Tällä hetkellä Kauppila keskittyy tutkimuksessaan posthumaaniin arktiseen politiikkaan, suurvaltojen teknologiakilpailuun ja sen vaikutuksiin Suomessa, dystopian, utopian ja sarjakuvan hyödyntämiseen osallistavassa tulevaisuudentutkimuksessa sekä Kiinan taloustoimintaan Arktisella ja Pohjoismaissa.
Kauppilan vertaisarvioituja artikkeleita ja raportteja on julkaistu muun muassa Cooperation and Conflictissa, the Polar Journalissa, Globalizationissa ja eri instituutioiden julkaisusarjoissa. Lisäksi hän on vastannut kuuden laajan Delfoi-sidosryhmäharjoituksen toteuttamisesta yliopistojen, yritysten ja valtionhallinnon hankkeissa. Viimeisimmät näistä tutkimuksista keskittyivät Pohjoiseen jäämereen, Suomen ja Ruotsin varautumiseen suurvaltakamppailun maailmassa ja ilmastovastuun normin edistämiseen globaalisti.
VTM, Itä-Aasian tutkimus, Turun yliopisto, 2013
FM, Tulevaisuudentutkimus, Turun kauppakorkeakoulu, 2018
Tutkija, Lapin yliopiston Arktinen keskus, Arktiset kansainväliset suhteet -tutkimusryhmä
Vieraileva tutkija, Ilmastovastuu 2035 -projekti, Lapin yliopisto, 2023-2024
Erikoistutkija, ForAc-projekti, Turun yliopisto, 2021-2023
Vieraileva tutkija, Nationellt kunskapscentrum om Kina, 2022
Vieraileva tutkija, Fudanin yliopisto, 2018
Vieraileva tutkija, China Ocean University, 2017
Vieraileva tutkija, Chinese Academy of Social Sciences, 2016
Huayu Enrichment -stipendiaatti, National Taiwan Normal University, 2015
Lisäksi väitöskirjatutkijana Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuskeskuksessa tohtorikoulun ja eri säätiöiden rahoituksella syksystä 2015 lähtien
Akateemiset tunnustukset
Lupaava Kiina-tutkija, Suomi-Kiina-kulttuurigaala, 2017