Kansallisella teknologiapinolla (engl. national tech stack) tarkoitetaan valtion teknologisten valmiuksien kokonaisuutta, johon varsinaisten teknologioiden lisäksi lukeutuu myös kyky hallita infrastruktuuria, toimitusketjuja, hallintoa ja osaamista. Digitaalisten verkkojen maailmassa valtion kyky säilyttää päätöksenteon itsenäisyys on kriittisesti riippuvainen teknologiapinosta.
Digitaalisen resilienssin rakentamissa olennaisinta on asiantuntemus. Infrastruktuurin rakentamiseen, korjaamiseen ja uudistamiseen vaadittavan osaamisen korvaaminen on usein hitaampaa ja vaikeampaa kuin itse infrastruktuurin. Tätä ei voi korjata, mikäli osaaminen on jo menetetty.
Digitaalisen resilienssin vahvistamiseksi tasapuolinen ja sitova sääntely on ensiarvoisen tärkeää. Kaikki sääntely ei kuitenkaan ole hyödyllistä, minkä vuoksi asiantuntemuksella sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä on merkittävä rooli resilienssiä tukevan sääntelyn tuottamisessa. Lainsäädännön tulisi mahdollisuuksien mukaan olla kaikkia toimijoita sitovaa ja teknologioista riippumatonta.
Yksikään valtio ei yksin kykene tuottamaan digitaalisia kyvykkyyksiä kansainvälisesti kilpailukykyisellä tavalla, minkä vuoksi liiallisen omavaraisuuden tavoittelu heikentää digitaalista resilienssiä. Sen sijaan valtioiden on huolehdittava, ettei pääsy kriittisiin kansainvälisiin tieto- ja palveluvirtoihin kriisitilanteissakaan katkea. Tämän varmistamiseksi valtioidenvälistä luottamusta ja luotettavuutta tulisi rakentaa tavoitehakuisesti.
Teknologiapinot ovat tiiviisti toisiinsa kytkeytyneitä, mistä johtuen sitoutuminen yhteisiin sääntöihin lisää sekä teknologiapinojen suorituskykyä että valtioiden digitaalista resilienssiä.
Julkaisu on laadittu yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) kanssa.
