EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka kärsi 2010-luvun alussa johtajuuden puutteesta. Taloudellisesti vahvan Saksan oli ryhdyttävä Euroopan uudeksi veturiksi. Tässä raportissa tarkastellaan sitä, miten Saksa nousi uuteen, epätavalliseen roolinsa, sekä sitä, millaisia seurauksia Saksan johtajuudesta on EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.
Saksa ei koskaan tavoitellut johtajan roolia, mutta se on hoitanut osansa kunnialla. Saksa on ajanut diplomaattista ratkaisua Itä-Ukrainan konfliktiin ja johtanut lännen pakotepolitiikkaa Venäjää vastaan. Saksa tarjosi Ranskalle sotilaallista apuaan Pariisin terrori-iskujen jälkeen, mutta on myös panostanut diplomaattisiin ponnisteluihin Syyrian sisällissodan ratkaisemiseksi. Saksa on vahvasti mukana kehittämässä EU:n ulkopolitiikan laajoja suuntaviivoja, kuten naapurustopolitiikkaa ja yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Saksalla on myös johtava rooli EU:n ja keskeisten kansainvälisten toimijoiden, kuten Venäjän, Turkin ja Yhdysvaltain, välisten suhteiden muotoilemisessa.
Saksasta on tullut EU:n ulkopolitiikan epätodennäköinen ja epätavanomainen johtaja, ja se poikkeaa yhä monin tavoin perinteisistä kansainvälisen politiikan voimatekijöistä. Saksan johtajuus nojaa pikemminkin instituutioihin ja diplomatiaan kuin asevoimiin. Se tavoittelee pikemminkin eurooppalaisia kuin kansallisia ratkaisuja. Saksan johtajuuden menestys ja kestävyys riippuu kuitenkin siitä, miten se onnistuu EU:n lähialueita koettelevien kriisien ja globalisaation keskellä turvaamaan Euroopan yhtenäisyyden ja mukautumiskyvyn.
