Venäjän hyökkäyssodan alettua Pohjois-Euroopasta on tullut yhä merkittävämpi alue euroatlanttisen turvallisuuden kannalta. Vakaa ja turvallinen Pohjois-Eurooppa on keskeinen edellytys koko euroatlanttisen alueen vakaudelle ja turvallisuudelle.
Naton tulisi suhtautua Pohjois-Eurooppaan strategisena kokonaisuutena, vaikka sen eri osa-alueiden turvallisuusolosuhteet ja haasteet myös poikkeavat toisistaan.
Liittokunta vahvistaa parhaillaan pelote- ja puolustusvalmiuttaan. Samalla se on siirtymässä sotilasstrategiassaan puhtaasti vahvistuksiin perustuvan pelotteen mallista (deterrence by reinforcement) kiistämiseen perustuvan pelotteen malliin (deterrence by denial).
Naton kehittyvää asemaa ja strategiaa Pohjois-Euroopassa tulisi tukea aiempaa selkeämmällä työnjaolla. Alueen liittolaiset ja sidostoimijat voidaan jakaa neljään kategoriaan sen mukaan, minkälainen rooli niillä on alueellisessa turvallisuudessa: etulinjan valtiot (frontline nations), solmukohdat (hubs), turvallisuuden tarjoajat (security providers) sekä lopullinen turvallisuuden takaaja (security guarantor).
Alueellisiin etulinjan maihin lukeutuvat Baltian maat, Suomi ja Puola. Puola voidaan määritellä myös solmukohdaksi tai jopa turvallisuuden tarjoajaksi yhdessä Iso-Britannian ja Saksan kanssa. Tanska, Ruotsi ja Norja puolestaan ovat ensisijaisesti solmukohtia. Alueen turvallisuuden takaaja on edelleen Yhdysvallat.
