Itä-Ukrainan tilannetta verrataan usein Moldovan separatistialueen Transnistrian tilanteeseen. On kuitenkin koko joukko tekijöitä, jotka erottavat näitä kahta tapausta ja jotka tekevät ”Novorossijan” separatistihankkeesta Venäjälle vaikeammin ylläpidettävän kuin Transnistriasta.
Merkittävin ero on se, että toisin kuin Transnistria, Itä-Ukrainaan perustetut Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat eivät nykyisellään kykene vaikuttamaan Ukrainan politiikan ja talouden jokapäiväiseen toimintaan. Ne ovat paljon pienempiä suhteessa Ukrainaan kuin Transnistria on suhteessa Moldovaan. Tärkeimmät Ukrainaan johtavat öljy- ja kaasuputket eivät kulje separatistialueiden halki. Sitä mukaa kun alueiden taloudelliset siteet Ukrainaan katkeavat, jäätyneen konfliktin tärkein tavoite – kohdemaan horjuttaminen – tulee vaikeammaksi.
Myös monet muut tekijät vaikuttavat Venäjän kannalta epäedullisesti. Itä-Ukrainan separatisteilta puuttuu sellainen etninen, kansallinen, kielellinen tai kulttuurinen tausta, joka tarjoaisi perustan Ukrainasta erilliselle identiteetille. Separatistit ovat riippuvaisia Venäjästä niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin. Konflikti on jo aiheuttanut huomattavaa vahinkoa Venäjän kansainväliselle maineelle, ja sillä on ollut vaikutuksensa myös Venäjän sisäpolitiikkaan. Konflikti voi myös lisätä suoraan Venäjään vaikuttavia ”pehmeitä” turvallisuushaasteita.
Ei ole myöskään varmaa, että separatistijohtajat tulevat aina olemaan täysin kuuliaisia Venäjälle. Lähtökohtainen valmius separatistien tukemiseen ja puolustamiseen puolestaan rajoittaa Moskovan liikkumatilaa.
Itä-Ukrainan ”Novorossija”-hanke tulee Venäjälle kalliiksi niin taloudellisesti kuin poliittisestikin, eikä se edistä Venäjän strategisia tavoitteita Ukrainan suhteen läheskään siinä määrin kuin Transnistria on edistänyt Moldovan suhteen. Yksi todennäköinen lähitulevaisuuden skenaario onkin taistelujen kiihtyminen, jolla pyrittäisiin laajentamaan separatistien hallinnassa olevaa aluetta. Keskipitkällä aikavälillä on kuitenkin mahdollista, että separatistialueet palaavat Ukrainan keskusvallan haltuun. Tämän tulisi tapahtua kansainvälisten neuvottelujen tuloksena ja edellyttäen, että Ukraina pystyy toteuttamaan tarvittavia uudistuksia.