Väkivaltaiset konfliktit näyttäytyvät yhä useammin paikallisten, kansallisten ja ylikansallisten konfliktien muodostamana vyyhtenä. Rauhanprosesseissa on tunnustettava jännitteet geopoliittisten toimijoiden, valtakoneistojen sekä rauhanvälittäjien välillä.
Perinteiset rauhanvälitysmallit, joilla tavoitellaan ratkaisua sodan osapuolten välillä, ovat harvinaisia. Sen sijaan diplomaattisilla ponnistuksilla pyritään usein hallinnoimaan konfliktien leimahduspisteitä, viestimään punaisista linjoista ja välttämään virhearvioita.
Nousevat toimijat Persianlahdelta, Turkista, Kiinasta ja ASEAN-alueelta muokkaavat diplomatiaa uudelleen moninapaisessa maailmassa. Ne vaikuttavat suoraan rauhanvälittäjien toimintakenttään, jota hallitsi aiemmin ensi sijassa YK:n ja länsimaat.
Vaikka kolmansilla osapuolilla on pitkään ollut keskeinen rooli virallisessa rauhanvälityksessä, joukko ei-valtiollisia organisaatioita on alkanut toimia viime vuosina enenevässä määrin eri osapuolten välillä, tuottaa tilannekuvaa sekä vahvistaa neuvotteluosapuolien asemaa.
Tekoälyllä on kasvava rooli rauhanvälityksessä. Se voi helpottaa suurien datamäärien prosessoinnissa ja analysoinnissa. Tämä pitää sisällään historiallista dataa konflikteista, sosiopoliittisista dynamiikoista ja kulttuurisista eroista, mikä auttaa rauhanvälittäjiä ymmärtämään entistä paremmin monimutkaisia konfliktiasetelmia sekä muodostamaan aiempaa tehokkaampia strategioita.
