Venäjä on pyrkinyt vahvistamaan Euraasian sisäisiä yhteyksiä (connectivity) 2000-luvun alusta lähtien osana ulkopoliittista suunnanmuutostaan kohti itää. Rajallisten resurssien ja poliittisen tahdon puutteen vuoksi Venäjän yhteyksien politiikan vaikutukset ovat kuitenkin jääneet heikoiksi.
Luonnonvaroiltaan rikas Venäjän Kaukoitä kärsii huonoista yhteyksistä. Jos yhteysinfrastruktuuria parannettaisiin, alueen läheisyys Aasian markkinoihin vauhdittaisi sen sosioekonomista kehitystä. Lupaukset alueen yhteyksien vahvistamisesta ovat kuitenkin jääneet täyttämättä.
Venäjän yhteyksien politiikka entisen Neuvostoliiton alueella Keski-Aasiassa oli 1990- ja 2000-luvulla luonteeltaan passiivista. Sen tavoitteena oli Neuvostoliiton aikakaudelta periytyneiden yhteyksien ylläpitäminen ja suojeleminen. Vasta ulkopuolelta, sekä Kiinasta että lännestä kohdistunut paine johti siihen, että Moskova otti 2010-luvulla aiempaa aktiivisemman roolin alueella.
Kiinan lanseeraaman uuden silkkitien myötä Venäjä julkaisi vuonna 2015 oman visionsa mannertenvälisistä yhteyksistä, strategian nimeltä ”Suur-Euraasian kumppanuus” (Greater Eurasian Partnership). Kumppanuuden tarkoituksena on osoittaa Moskovan suurvalta-asema ja sen tasavertaisuus suhteessa Kiinaan. Vaikka Venäjän visiolta puuttuu taloudellinen ja hallinnollinen perusta ja sen toteutus vaikuttaa mahdottomalta, on kumppanuudella symbolinen arvo, sillä Venäjä näyttäytyy sen myötä merkittävänä yhteyksien tuottajana Euraasian alueella.
