Yhdysvaltain kongressi vaikuttaa sekä suoraan että välillisesti maan ulkopolitiikkaan. Kongressin sisäpoliittiset kysymykset heijastuvat myös ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Yhdysvaltain ulkopolitiikka ja ulkopoliittinen päätöksenteko ovat nousseet korostuneemmin osaksi myös eurooppalaista keskustelua Naton sijoitettua yhdysvaltalaisia sotilaita Viroon ja Transatlanttisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) neuvottelujen edetessä.
Tämä tutkimus tarkastelee kongressin vaikutusta Yhdysvaltain ulkopoliittiseen päätöksentekoon sekä vallanjaon ja teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta että käytännön esimerkkien pohjalta. Kongressilla on todellista ulkopoliittista valtaa, ja Vietnamin sodan jälkeen se on yhä useammin haastanut presidentin ulkopolitiikassa.
Vaikka Yhdysvaltain perustuslaki määrittelee presidentin asevoimien ylipäälliköksi, kongressilla on valtaa puuttua sotavoimien käyttöön. Ajankohtaisia vallanjakoon liittyviä kysymyksiä ja keskusteluja ovat olleet esimerkiksi Libyan ja Syyrian konfliktit ja taistelu Isiliä vastaan. Myös kongressin hyväksymät Venäjä-pakotteet ovat esimerkkinä sisäpolitiikan vaikutuksesta ulkopolitiikkaan ja ulkopoliittisen debatin käytöstä sisäpoliittisiin tarkoituksiin.
Kongressilla on ulkopolitiikassa konkreettista ja moniulotteista valtaa, joka perustuu sekä kongressin perustuslaillisiin valtaoikeuksiin että Yhdysvaltain poliittiseen kulttuuriin. Kongressi voi suorin tai epäsuorin keinoin puuttua hallinnon harjoittamaan ulkopolitiikkaan ja presidentin toimintamahdollisuuksiin. Puoluepoliittisen kärjistymisen seurauksena myös sisäpolitiikka vaikuttaa yhä selvemmin kongressin ja presidentin suhteeseen Yhdysvaltain ulkopoliittisessa päätöksenteossa.
