Kylmän sodan lopusta lähtien Ruotsi on vähitellen jättänyt puolueettomuuspolitiikkansa suojan ja integroitunut läntisiin rakenteisiin. Ruotsi kuitenkin epäröi edelleen liittyä NATO:on, vaikka maata vaivaa turvallisuusvaje Venäjän muodostaman uhkan vuoksi. Epäröinti johtuu pitkälti menneisyyden vetovoimasta. Ruotsi on menneisyydessään ollut erillään eurooppalaisesta valtavirrasta, ja puolueettomuus on nähty moraalisesti ylivertaisena ja osana kansallista identiteettiä. Tämä tunnetason vetovoima tekee linjan uudelleenarvioimisesta ja muuttamisesta tuskallista. Muutoksesta voisi joutua maksamaan kovan poliittisen hinnan.
Muiden Euroopan maiden tavoin Ruotsi uskoi 1990-luvulla, että oli alkanut ”ikuisen liberaalin rauhan” aika. Tästä syystä Ruotsi vähensi radikaalisti asevoimiaan. Nyt Ruotsi on joutunut vahvan ja äkillisen haavoittuvuuden tunteen valtaan, koska Venäjä on jälleen noussut alueelliseksi uhkaksi ja hylännyt eurooppalaisen turvallisuusjärjestyksen. Lisäksi suurin osa perinteisistä, liittoutumattomuutta puolustavista argumenteista on menettänyt merkityksensä. Julkinen ja poliittinen mielipide on liukunut kannattamaan NATO-jäsenyyttä niin pian kuin mahdollista. Silti merkittävä osa ruotsalaisista ja maan poliittisesta luokasta pitää puolustusliittoa edelleen kauhistuksena.
Ruotsin nykyinen keskusta-vasemmistolainen hallitus yrittää nyt mahdottomia: se ylläpitää hyvin läheisiä puolustussuhteita kahdenvälisesti Yhdysvaltain ja Suomen kanssa sekä NATO:n kanssa, mutta pysyttelee muodollisesti liittoutumattomana. Tähän mennessä linjaus on onnistunut hämmästyttävän hyvin. Nähtäväksi kuitenkin jää, onko tämä lähestymistapa pitkällä aikavälillä kestävä.
