Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tullit ovat askel kohti strategista kapitalismia, eli talousmallia, jossa valtio valjastaa markkinat osaksi strategisia ja turvallisuuspoliittisia tavoitteitaan. Suunta on aggressiivinen ottaen huomioon erityisesti nopeuden ja mittakaavan, jolla Yhdysvallat painostaa muita valtioita – myös kumppaneitaan.
Presidentti Trump ilmoitti uusista laajoista tuontitulleista 2. huhtikuuta. Nämä pitävät sisällään 10 prosentin tullimaksun kaikista tuontituotteista 5. huhtikuuta alkaen sekä vielä korkeammat maakohtaiset vastatullit 9. huhtikuuta alkaen maille, jotka ovat kauppataseeltaan ylijäämäisiä. Maihin lukeutuivat Kiina (34 %), Vietnam (46 %) ja Intia (26 %), sekä myös Euroopan unioni (20 %). Luvut ovat lisätulleja aiempiin ja voivat nousta entisestään, mikäli muut maat asettavat vastatulleja Yhdysvalloille. Reaktiona Kiinan vastatulleilla Yhdysvallat nosti 8. huhtikuuta kiinalaisten tuotteiden tuontitulleja yli 100 %.
Jos asetetut tullit jäävät voimaan, niiden odotetaan johtavan erittäin haitallisiin talousvaikutuksiin maailmanlaajuisesti ja ajavan useita maita taantumaan. Ennakoituja vaikutuksia Yhdysvalloille ovat merkittävästi korkeampi inflaatio, matalampi kasvuaste, ja todennäköinen taantuma, jos muut valtiot päätyvät tuntuviin vastatulleihin.
Markkinatalouden näkökulmasta Trumpin tullit eivät käy järkeen. Presidentin tiimi on kuitenkin talousnationalistien kansoittama. Heidän ilmeinen tavoitteensa on kääntää Yhdysvallat avoimesta, keskinäisriippuvaisesta taloudesta kohti teollisuuden voimakeskusta, joka on omavarainen strategisilla sektoreilla kuten laivanrakennuksessa ja puolijohdeteollisuudessa. Geoekonomian näkökulmasta Trumpin tullit on tulkittu “vapautuksena” kauppariippuvuuksista. Aiheellinen kysymys on, vastaavatko nyt asetetut tullit tähän tavoitteeseen.
Jos tulleja ei ole tarkoitettu vain neuvottelutyökaluksi vaan pysyväksi elementiksi Yhdysvaltain uuden strategisen kapitalismin aikakauden kirittäjänä, Euroopan unionilla ja muilla suurilla kauppakumppaneilla on vain rajattu mahdollisuus neuvotella Yhdysvaltain kanssa tullien lieventämisestä.
Tällä erää kaksi sisäpoliittista vaihtoehtoa vaikuttavat todennäköisiltä. Ensimmäisen mukaan tulleista koituvat vahingot makrotaloudelle tai osakemarkkinoille johtavat kongressissa poliittiseen kapinaan, jota ajaisi äänestäjien tyytymättömyys. Trump valittiin presidentiksi halvempien hintojen toivossa, mutta todellisuudessa tullimaksut tulevat korottamaan niitä. Toinen vaihtoehto on, että Trump voittaa sisäpoliittisen väännön ja saa hallinnon hyväksynnän uudelle perusajatukselle strategisesta kapitalismista. Tämän vaihtoehdon toteutuessa odotettavissa on pitkän linjan muutoksia Yhdysvaltain kansainväliseen talouspolitiikkaan. Kaupparajoitteet tulevat luomaan sisäpoliittisia äänestäjäryhmiä, jotka pyrkisivät jatkamaan tulleja tulevista hallinnoista riippumatta.
Sisäinen käänne voisi rohkaista Yhdysvaltoja yhä oikukkaampaan ja hyökkäävämpään ulkopolitiikkaan. Yksi välitön seuraus on jo nähtävissä, sillä Yhdysvaltoja pidetään epäluotettavana kumppanina: Trump repi Kanadan ja Meksikon kanssa tehdyn kauppasopimuksen, jonka hän itse neuvotteli ja allekirjoitti ensimmäisellä kaudellaan. Maailmalla tullit nähdään amatöörimäisinä. Ne heijastelevat myös välinpitämättömyyttä äkillisille seurauksille, jotka tullit ovat aiheuttaneet yhteistyötahoille yhdysvaltalaisista pienyrityksistä pitkäaikaisiin liittolaisiin. Tullit ovat tyly työkalu. Niitä ei ole sovellettu valikoivasti maalla sijaitseviin kriittisiin teollisuudenaloihin, eivätkä ne edistä kumppanuuksia. Tullien toimeenpano on lisätoimi muiden Yhdysvaltain taloudellisten hyökkäysten lisäksi, joista selkeimmät kohdistuvat Ukrainan ja Grönlannin luonnonvaroihin.
Trumpin tavoittelemien tullien hinta on kallis Yhdysvaltain perinteisille kauppakumppaneille. Ne ovat myös uhka laajemmalle eskalaatiolle, jos maat päättävät vastatoimista. Trumpin hallinto näyttää uskovan, että se voi mullistaa globaalin tavarakaupan, jossa Yhdysvallat on alijäämäinen, ja säilyttää samalla palvelukaupan ylijäämänsä ja suuret tulot ulkomaisista investoinneistaan. Avainkysymys muille valtioille onkin, ovatko ne valmiita säilyttämään Yhdysvaltain aseman näillä aloilla jatkossa.
Nykytilanne kannustaa valtioita vastaamaan tulleihin, jotta ne voisivat estää Yhdysvaltojen kiusan jatkumisen. Tämä koskee suurinta osaa Yhdysvaltain sopimusliittolaisista, ja EU onkin jo toteuttanut huomattavia osittaisia vastatoimia. Haasteeksi voi kuitenkin muodostua vaikeudet koostaa yhteinen ”halukkaiden liittouma”, joka vastaisi Yhdysvalloille. Monet maat – mukaan lukien Australia, Intia ja Vietnam – ovat jo ilmoittaneet, etteivät ne aio osallistua vastatoimiin.
Maat saattavat sen sijaan ryhtyä kokeellisiin, vaiheittaisiin vastatoimiin nähdäkseen, miten Trump reagoi. Toiset saattavat yrittää pelastaa aiemman kumppanuuden jäänteitä neuvottelemalla – jopa EU on ilmoittanut pyrkivänsä tähän. Iso-Britannia on puolestaan herkässä asemassa, sillä se harkitsee parhaillaan läheisempää yhteistyötä EU:n kanssa. Maa voi joko hyväksyä sille asetetut ”vain” 10 prosentin tullimaksut tai ryhtyä vastatoimiin.
Useimmat maat pyrkivät todennäköisesti minimoimaan vahinkoja lyhyellä aikavälillä samalla, kun ne uudelleenmäärittävät talouspolitiikkaansa hitaasti mutta varmasti. Suuret valtiot ja nykyiset kaupparyhmittymät, kuten EU, saattavat päätellä, että niidenkin pitäisi siirtyä uuteen talousmalliin, joka perustuu kotimaisen kysynnän elvyttämiseen, vahvempiin teollisiin valmiuksiin ja taloudelliseen turvallisuuteen. Pieniä avoimia talouksia, jotka eivät ole osa suurta kauppablokkia, voidaan painostaa vaihtamaan suvereniteettinsa liittouman taloudelliseen turvaan.
Jos strategisesta kapitalismista tulee uusi normaali, tarkkailun alla eivät tule olemaan vain tuotanto ja raaka-aineet, vaan kaikki kaupan alueet digitaalisista alustoista ja datakeskuksista rahoituspalveluihin ja varantovaluuttoihin. Trumpin tullien myötä maailma siirtyy strategisen irtikytkennän aikakauteen ja mahdollisesti jopa vallan radikaaliin uudelleenjakoon valtioiden välillä. Tämä maailma tulee olemaan huomattavasti vaarallisempi Euroopalle, ellei se investoi merkittävästi uusiin kumppanuuksiin ja omiin kyvykkyyksiinsä kaikilla strategisilla sektoreilla.
