Turkkilainen yhteiskuntatieteellinen tutkimus on tuottanut vaikutusvaltaisen tulkinnan jonka mukaan maan 1900-luvun historialle on tunnusomaista epätasainen taistelu ”kaikkivoivan kemalistisen valtion” ja voimattoman yhteiskunnan välillä. Vallassa oleva Oikeus- ja kehityspuolue (Adalet ve Kalkınma Partisi, AKP) on käyttänyt tätä argumenttia hyvin johdonmukaisesti puhuessaan (kemalistisista) länsimaalaistajista ”sisäisenä toiseutena”.
Tämän Working Paperin mukaan Turkin AKP-johtoiset EU-jäsenyysneuvottelut voidaan ymmärtää riittävän hyvin ainoastaan näiden edellytysten kautta. Turkin liittymisneuvottelut alkoivat lokakuussa 2005 eli kuusi vuotta sen jälkeen, kun EU oli vahvistanut maan virallisen ehdokasaseman. Vuoden 2015 alussa ainoastaan yksi neuvotteluiden yhteensä 35:sta kohdasta on saatu valmiiksi. Neuvotteluiden aloittamisen kymmenvuotispäivän lähestyessä onkin siis aika kysyä muutama perustavanlaatuinen kysymys niiden tulevaisuudesta. Tämä Working Paper tarkastelee asiaa keskittyen seuraavaan kysymykseen: Mikä on AKP:n luonne poliittisena liikkeenä, ja miten Turkin EU-jäsenhakemusta tulisi arvioida AKP:n valtakaudella?
Aluksi esitellään viimeisen kymmenen vuoden aikana laajalti vallinnut länsimainen näkemys Turkista. Sen jälkeen on vuorossa lyhyt yhteenveto niistä keskeisistä tekijöistä, jotka saivat EU:n aloittamaan viralliset jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa. Tätä seuraa arvio AKP:n yrityksistä tuhota se, mitä puolue itse kutsuu vanhaksi kemalistiseksi valtajärjestykseksi ja korvata se ”uudella Turkilla”. Tästä siirrytään jäsentelemään AKP:n EU-jäsenyysneuvotteluiden taustalla keskeisesti vaikuttavia tekijöitä.
Tämän Working Paperin mukaan on hyvin epätodennäköistä, että AKP pystyisi koskaan perustamaan Turkkiin toimivaa liberaalia demokratiaa, mistä päästään johtopäätökseen, että AKP ei tule koskaan täyttämään myöskään Turkin toiveita EU-jäsenyydestä. Vallitseva kuva Turkista horjumattomasti lännen leirissä olevana eurooppalaisena maana ei enää vastaa todellisuutta. Sisäpolitiikan näkökulmasta Turkin nykyinen johto katsoo, että maan länsimaalaistaminen on ollut rappeuttava prosessi – historiallinen virhe –, josta hankkiudutaan nyt eroon. Kun valtiovallan sisäinen oikeuttaminen ei enää edellytä Turkin ankkuroimista länteen vaan oikeastaan päinvastoin lännen esittämistä vastakohtana, Turkin kansalliset intressit ja maan paikka maailmassa on määritelty radikaalisti uudelleen.
