Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut lähes kolme vuosikymmentä. Sillä välin on varttunut kokonainen sukupolvi, jolla ei ole henkilökohtaisia muistoja neuvostoajasta. Mutta entinen supervalta ei voi hajota niin, että sen perintö katoaisi jättämättä jälkeäkään.
Tämä raportin tavoitteena on arvioida entisen neuvostoalueen eroosioprosessia, joka on ollut käynnissä siitä lähtien, kun Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. Kirjoittajat analysoivat Neuvostoliitosta jäljelle jäänyttä aineellista ja muuta rakenteellista perintöä selvittääkseen, muun muassa, onko jonkinlainen neuvostoalueen edes osittainen yhteenliittyminen Venäjän ympärille vielä mahdollista, ja millaisia keskipakoisia ja keskihakuisia voimia on yhä pelissä.
Kirjoittajat lähestyvät tutkimuskysymystä koko aluetta koskevien ristileikkaavien kysymysten kautta. Tavoitteena ei ole tutkia, miten entiset neuvostomaat pärjäävät lähes kolme vuosikymmentä mullistuksen jälkeen. Sen sijaan painopiste on avainteemoissa kuten sotilassuhteet, energia- ja taloussiteet sekä erilaiset pyrkimykset kehittää integroivia rakenteita, jotka voisivat jälleen yhdistää ainakin osia alueesta.
Raportti on jaettu kolmeen teemaosioon. Ensimmäinen osa käsittelee Neuvostoliiton jälkeisen politiikan rakenteellisia kysymyksiä. Toisen osan kaksi tutkimusta tarkastelevat entisen Neuvostoliiton alueen maiden kesken yhä vaikuttavia taloussuhteita. Kolmas osa käsittelee kysymyksen yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.
