Presidentti Donald Trump aloitti toisen presidenttikautensa tammikuussa 2025. Uusi hallinto näyttää olevan edellistä Trumpin hallintoa paremmin valmistautunut tehtäväänsä. Tästä huolimatta on syytä olettaa, että epävarmuus säilyy merkittävänä tekijänä Yhdysvaltain politiikassa lähitulevaisuudessa.
Sisäpolitiikassa suurimmat haasteet liittyvät demokratian tilaan, talouskysymyksiin ja kansalliseen turvallisuuteen. Ulkopolitiikassa epävarmuutta herättävät Trumpin kannanotot liittolaissuhteisiin ja suurvaltakilpailuun, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi kansainväliseen vakauteen.
Trump on luvannut heti presidenttiytensä ensimmäisinä päivinä panna toimeen lukuisia asetuksia, jotka toteutuessaan ohjaisivat Yhdysvaltoja kohti uutta suuntaa. Millaista politiikkaa Trumpin toinen kausi tuo mukanaan, ja millaisia vaikutuksia sillä on sekä Yhdysvaltojen että maailman tulevaisuuteen?
UPI Live -lähetyksessä keskustellaan keskiviikkona 29. tammikuuta klo 10 alkaen Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikasta Trumpin toisen kauden aikana. Asiantuntijavieraina studiossa ovat Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén ja vanhempi tutkija Ville Sinkkonen. Keskustelun moderoi Anni Lindgren.
Ilmoittaudu seuraamaan tilaisuutta täällä.
Suorissa UPI Live -lähetyksissä pureudutaan ulkopolitiikan ajankohtaisiin teemoihin yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Uusi suomenkielinen jakso julkaistaan joka kuukausi YouTube-videona sekä äänitallenteena yleisimmissä suoratoistopalveluissa.
Katso UPI Livejä YouTubessa tai kuuntele jaksoja Spotifyssa.