Joel Linnainmäki on tutkija Ulkopoliittisen instituutin Suomen ulkopolitiikka, Pohjois-Euroopan turvallisuus ja Nato -tutkimusohjelmassa.

Hänen viimeaikainen tutkimuksensa on keskittynyt Naton liittokuntapolitiikkaan, pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön, Suomen ulkopoliittisiin koulukuntiin sekä geotaloudellisten riskien vaikutukseen Suomen ja Euroopan unionin huoltovarmuuteen.

Linnainmäki on perehtynyt laajasti Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Hän toimi ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajana kaudella 2019–2023 vastaten kabinetissa muun muassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin kokousten valmisteluista sekä ulkopoliittisen selonteon ja NATO-selonteon valmisteluista. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa eduskunnassa ja eri kansalaisjärjestöissä.

Linnainmäki on maailmanpolitiikan väitöskirjatutkija Helsingin yliopistolla, jossa hän tutkii Euroopan turvallisuusjärjestystä Naton laajentumisen näkökulmasta. Hän on valmistunut maailmanpolitiikan maisteriohjelmasta Helsingin yliopistosta. Hänen maisterintutkielmansa käsitteli Suomen Nato-jäsenyyskeskustelua.

Linnainmäki valittiin vuonna 2024 Münchenin turvallisuuskonferenssin arvostettuun Munich Young Leaders 2024 -ohjelmaan.


Kaikki julkaisut

Ylös