Uutiset

Helmi Räisänen väitteli valtiotieteiden tohtoriksi

15.4.2024

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Helmi Räisänen on suorittanut valtiotieteiden tohtorin tutkinnon Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Räisäsen väitöskirja käsittelee sosio-ekologisiin kriiseihin varautumista.

Väitöskirjassa tarkastellaan millaista varautuminen sosio-ekologisiin kriiseihin, kuten ilmastonmuutokseen ja luontokatoon, on ja millaista sen pitäisi tällaisten kroonisten kriisien aikakaudella olla. Väitöskirjassa keskitytään siihen, miten jo aiheutettuihin kriiseihin voidaan reagoida samalla kun pysytään kestävällä polulla pitkän aikavälin suhteen. Aihetta lähestytään tutkimalla empiiristä aineistoa suomalaisista viranomaisista eri hallinnon tasoilla. Keskeisessä osassa on varautumismielikuvituksen käsite, jonka avulla tutkitaan varautuvien tahojen käsityksiä toimintaympäristöstään, turvallisuustoimijoista ja itse varautumisen luonteesta.

– Tutkimuksesta johdetut politiikkasuositukset puoltavat esimerkiksi joustavaa varautumissuunnittelua, monitieteellistä skenaariotyötä, varautumisen aikajänteen venyttämistä sekä uudenlaisen valmiusharjoituksen eli niin sanotun politiikkapäämajaharjoituksen soveltamista, Räisänen sanoo.

Väitöskirja on avoimesti saatavilla Helsingin yliopiston sivuilla.

UPI onnittelee saavutuksesta!

Picture of researcher Helmi Räisänen.
Helmi Räisänen.
Ylös