Uutiset

Seuraa vuoden 2024 FIIA Forumia verkossa

18.3.2024

Vuosittainen FIIA Forum järjestetään keskiviikkona 20.3.2024. Tänä vuonna tapahtuman teema on ”Euroopan unioni ja muutoksen vuosi”.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt jo kaksi vuotta ja maailmanpoliittinen tilanne on entistä kireämpi ja epävarmempi. Kesäkuussa järjestettävät Euroopan parlamenttivaalit muuttavat Brysselin poliittisia asetelmia. Samalla uusi Euroopan komissio tulee määrittelemään poliittiset painopisteensä. FIIA Forumissa syvennytään EU:n rooliin muuttuvassa toimintaympäristössä ja haasteisiin, joita unionilla on edessään.

Tapahtumassa kuullaan tänä vuonna Suomen poliittista johtoa. Ulkoministeri Elina Valtonen pitää keynote-puheenvuoron ja Eurooppa-ministeri Anders Adlercreutz on mukana keskustelemassa EU:n laajentumisesta ja reformista päivän viimeisessä osiossa.

FIIA Forumin korkeatasoisiin kansainvälisiin puhujiin kuuluvat muun muassa Kristi Raik Viron International Centre for Defence and Security -tutkimuskeskuksesta, Elizabeth Sidiropoulos Etelä-Afrikan ulkopoliittisesta instituutista, Toni Haastrup Manchesterin yliopistosta sekä Ilke Toygür IE yliopistosta. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu seuraamaan suoraa lähetystä tapahtuman sivuilla. Lähetys näytetään UPIn Youtube-kanavalla.

Ylös