Two women in the library reading a book. Other with brown hair, other has glasses.

Historia

Vuonna 1959 perustettu UPI on toiminut eduskunnan alaisuudessa vuodesta 2006.

1959

Ulkopoliittinen instituutti (UPI) perustettiin vuonna 1959. Päätös sen hallinnollisen johdon, Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiön, perustamisesta tehtiin Paasikivi-Seurassa marraskuussa 1959. Säätiölle annettiin tehtäväksi Ulkopoliittisen instituutin toiminnan aloittaminen.

1961

Säätiöstä pyrittiin tekemään Paasikivi-Seuraa poliittisesti riippumattomampi elin, joka tekisi tutkimusta ja antaisi eväitä valistuneelle ulkopoliittiselle kansalaiskeskustelulle. Säätiön hallitus kutsui asiamiehekseen Jaakko Iloniemen ja lisärahoitusta yritettiin aluksi saada yritysmaailman puolelta. Liikeyritysten antama tuki jäi kuitenkin vähäiseksi ja vasta opetusministeriön myönnettyä säätiölle 500 000 markan avustuksen, instituutti pääsi aloittamaan toimintansa elokuussa 1961.

1965

Osmo Apusesta tuli Ulkopoliittisen instituutin ensimmäinen johtaja vuonna 1965. Toiminnan painopiste oli tuolloin satunnaisesti kokoontuneissa työryhmissä. UPI kokosi kirjastoa ja käynnisti Tammen kanssa Maailma tänään -julkaisusarjan.

1972

Paasikivi-Seuran vuonna 1961 perustama Ulkopolitiikka-lehti lakkasi ilmestymästä vuonna 1968. Vuonna 1972 lehteä alettiin kuitenkin julkaista uudelleen Ulkopoliittisessa instituutissa.

Samana vuonna instituutti sai kokoaikaisen johtajan ja tiedotussihteerin kasvaneen valtionavun turvin. Johtajaksi valittu Jaakko Kalela jäi pian virkavapaalle ja tehtävää ryhtyi hoitamaan tiedotussihteeri Kari Möttölä.

1987

Instituutti pyrki suuntautumaan aiempaa selkeämmin tutkimuslaitokseksi ja määritteli kolme painopistettä, joihin tutkimuksen tuli keskittyä. Nämä olivat Suomen ulkopolitiikka, puolueettomuus sekä ulkopolitiikan yleinen teoria ja muiden valtioiden ulkopolitiikka. Kokopäiväisen tutkijan instituutti sai vasta vuonna 1987. Ulkopoliittisen instituutin toiminta alkoi kasvaa ja vakiintua Paavo Lipposen tultua sen johtajaksi vuonna 1989.

2006

Keskusteluja instituutin valtiollistamisesta käytiin jo 1970–1980-lukujen taitteessa, jolloin suunnitteilla oli instituutin sijoittaminen eduskunnan tai opetusministeriön alaisuudessa toimivaksi laitokseksi. Vuonna 2006 Ulkopoliittisen instituutin hallintaoikeus siirtyi Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiöltä Suomen eduskunnan alaisuuteen. Eduskunta hyväksyi lain Kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksesta. Sen myötä Ulkopoliittinen instituutti otti aiempien tehtäviensä lisäksi hoitaakseen uusia eduskunnan asettamia tehtäviä.

FIIA in 2008 at Katajanokka. White buiding.

2024

Ulkopoliittista instituuttia johtaa Hiski Haukkala. Aikaisemmin instituutin johtajina ovat toimineet Mikael Mattlin (vastaava johtaja Aaltolan virkavapaan ajan vuonna 2024), Mika Aaltola (2019–2024), Teija Tiilikainen (2010–2019), Raimo Väyrynen (2007–2009), Tapani Vaahtoranta (1991–2007), Tuomas Forsberg (Vaahtorannan työloman ajan 1998–2001), Paavo Lipponen (1989–1991), Kari Möttölä (1973–1988), Jaakko Kalela (1972–1973) ja Osmo Apunen (1965–1972).

Ylös