Japanin ensimmäinen naispääministeri Sanae Takaichi edistää realismiin perustuvaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, joka nojaa entisen pääministerin Shinzō Aben perintöön. Linjauksilla on nykyisin aiempaa vahvempi poliittinen tuki.
Takaichin keskeisiä saavutuksia ovat puolustustarvikkeiden viennin sekä sotilas- ja siviilikäyttöön soveltuvan tutkimus- ja kehitystoiminnan laajentaminen, tiedustelurakenteiden vahvistaminen sekä Kiinaan kohdistuvien taloudellista turvallisuutta vahvistavien toimien edistäminen. Hänen kunnianhimoisin tavoitteensa on perustuslain uudistaminen, ennen kaikkea jotta Japanin asevoimien asema voitaisiin tunnustaa oikeudellisesti.
Takaichin politiikka on lisännyt jännitteitä Kiinan kanssa, mutta samalla syventänyt puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain sekä alueellisten kumppanien, kuten Australian, Filippiinien ja Indonesian, kanssa.
Japani on siirtymässä aseiden maahantuojasta niiden valmistajaksi. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia Suomelle, Euroopalle ja Natolle puolustusteknologiassa, teollisessa yhteistyössä sekä tiedustelutiedon vaihdossa.
Tulevaan kehitykseen liittyy kuitenkin merkittäviä epävarmuustekijöitä. Avoimia kysymyksiä ovat muun muassa perustuslakiuudistuksen toteutuminen, Japanin ja Kiinan suhteiden kehitys, uusien vienti- ja yhteistyöjärjestelyjen käytännön vaikutukset sekä Japanin kolmea ydinaseettomuuden periaatetta koskevan keskustelun eteneminen.


