Yhdysvaltain ulkopolitiikan on usein katsottu heilahtelevan kahden eri suuntauksen välillä: eristäytymään pyrkivän isolationismin ja ulospäin suuntautuneemman interventionismin. Näitä suuntauksia voidaan nimittää myös minimalismiksi ja maksimalismiksi. Jos Yhdysvaltain ulkopolitiikan tämänhetkinen asemointi niiden välisellä janalla osataan tulkita oikein, myös maan tulevaa ulkopolitiikkaa voidaan arvioida tämän jaottelun pohjalta.
Suunnanmuutoksista huolimatta Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ankkuroi paikalleen yli puoluerajojen vallitseva laaja yksimielisyys kolmesta peruslähtökohdasta. Yhdysvalloilla nähdään edelleen olevan keskeinen rooli maailmanpolitiikassa; Yhdysvaltojen sitoutumista muuhun maailmaan pidetään tärkeänä ja sitoutumisen välineitä, kuten aseellista voimaa ja diplomatiaa, vaalitaan huolella; ja Yhdysvaltain liittolaissuhteisiin liittyvien velvollisuuksien täyttämisestä pidetään kiinni. Tässä raportissa tarkastellaan lähemmin sitä, miten suuntausten vaihtelut ja kansallisen konsensuksen alueet määrittelevät ja suuntaavat Yhdysvaltain tulevia ulkopoliittisia valintoja.
Raportissa nostetaan esiin kehityssuuntia, jotka todennäköisesti muodostuvat merkittäviksi, kun Yhdysvallat siirtyy Barack Obaman jälkeiseen aikaan. Raportin ensimmäinen osa käsittelee Yhdysvaltain ulkopolitiikan oppeja, käsitteellisiä kysymyksiä ja ulkopolitiikan sisäpoliittista ulottuvuutta. Toisessa osassa tarkastellaan Yhdysvaltain ulkopolitiikan käytännön ilmenemistä eri alueilla.
Useimmat raportin kappaleista on alun perin esitelty Ulkopoliittisen instituutin syyskuussa 2015 järjestämässä Helsinki Summer Session -konferenssissa.
