Yhdysvalloissa on viime aikoina keskusteltu presidentin ja kongressin sodanjulistusvallasta. Presidentti Barack Obaman toimet esimerkiksi Libyassa (2011) ja Syyriassa (2013) sekä viime aikojen kohdistetut toimet Isiliä vastaan Irakissa ja Syyriassa ovat herättäneet keskustelua siitä, miten presidentin valta armeijan ylipäällikkönä suhtautuu kongressin valtaan. Tulisiko presidentin saada kongressilta hyväksyntä Yhdysvaltojen sotavoimien käytölle, ja jos tulisi niin missä tilanteissa?
Tässä Working Paperissa todetaan, että kongressilla on perustuslain suomaa valtaa sotaan liittyvässä päätöksenteossa, mutta tuo valta on usein tilanneriippuvaista. Paperissa tarkastellaan kongressin sotaan liittyvän päätöksenteon menettelytapoja ja tuodaan esiin lähinnä kongressin ja presidentin välisiä, vallanjakoon liittyviä debatteja. Kongressin roolia analysoidaan myös Libyan ja Syyrian esimerkkien avulla.
Kongressin ja presidentin valta ei ole muuttumatonta, vaan sitä tulkitaan ja määritellään jatkuvasti uudelleen erilaisissa poliittisissa konteksteissa. Analysoimalla sotaan liittyvää toimivaltaa voidaan tarkastella presidentin ja kongressin perustuslaillista valtaa sekä siitä Yhdysvalloissa käytävää keskustelua. Vaikka nämä debatit käydään usein perustuslaillisessa viitekehyksessä, olennaista on ottaa huomioon myös se, miten nämä keskustelut suhteutetaan kulloisiinkin poliittisiin realiteetteihin ja valtasuhteisiin.
Tässä Working Paperissa tarkastellaan myös kongressin roolia laajemmin kuin vain äänestyskäyttäytymisen osalta. Kongressin roolia kuvataan usein kollektiivisen päätöksenteon, kansansuvereniteetin ja vallanjakoperiaatteen käsittein. Kun sodan luonne ja sodan käsite muuttuvat, sotaan liittyvän toimivallan ymmärtäminen ja määritteleminen käy aiempaa monimutkaisemmaksi. Muutokset tarkoittavat myös sitä, että keskustelu kongressin ja presidentin sotaan ja sotavoimien käyttöön liittyvästä vallasta tulee jatkumaan.
