Uutiset

FIIA vahvistaa Suomen ulkopolitiikan tutkimusta

20.1.2020

Ulkopoliittinen instituutti on käynnistänyt Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän laajan tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on alan osaamisen ja tutkimuksen vahvistaminen. Tänä vuonna hanke keskittyy Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön niin puolustuspoliittisella kuin siviilivarautumisen tasolla. Lisäksi ruoditaan maiden päätöksentekotapoja ja strategista kulttuuria.

Julkaisujen lisäksi hankkeessa toteutetaan Suomen-kiertue ja järjestetään seminaareja keskeisissä pääkaupungeissa ulkomailla. Jo keväällä Ulkopoliittinen instituutti jalkautuu yliopistokaupunkeihin keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa.

 

Varmistuneet tapahtumat:

5.3. Turun yliopisto klo 14–16

20.4. Tampereen yliopisto klo 14–16

 

Ulkopoliittisessa instituutissa on ennenkin tutkittu Suomen ulkopolitiikkaa, mutta nyt hanke nostetaan instituutin vuoden lippulaivaksi kasvaneen kysynnän vuoksi.

”Taustalla on huolestuttava ja pitkäaikainen trendi, jossa kiinnostus Suomen ulkosuhteisiin ja Suomi-keskeiseen kansainvälisen politiikan analyysiin on vähentynyt. Suomen erityispiirteiden ja -intressien tuntemusta ei ole pidetty riittävässä arvossa EU-jäsenyyden aikana”, sanoo instituutin johtaja Mika Aaltola.

Aaltolan mukaan maailmanpoliittinen kehitys on johtanut suuntaan, jossa suomalaisen valtiotaidon kehittämistä maailmanpolitiikan muutoksissa selviytymiseen tarvitaan kipeästi.

Toisen maailmansodan jälkeen rakennettuja kansainvälisiä instituutioita, pelisääntöjä ja toimintatapoja haastetaan monelta suunnalta. Venäjän autoritäärinen poliittinen järjestelmä ja sotilaallista toimintakykyä korostava suurvaltapolitiikka horjuttavat eurooppalaista turvallisuusjärjestystä. Euroopassa liberaalin maailmanjärjestyksen globaali murros yhdistyy sisäiseen identiteettipoliittiseen kamppailuun, mikä nakertaa yhteistä arvopohjaa, synnyttää poliittista levottomuutta ja vahvistaa ääriliikkeitä.

”Suomi tarvitsee moniäänisen kansallisen turvallisuuden yhteisön, jossa alan osaajat politiikantekijöistä tutkijoihin ja toimittajiin sekä kansalaisyhteiskunnan edustajiin keskustelevat Suomen linjavalinnoista, turvallisuusympäristön tilasta ja maan kansallisesta edusta”, Aaltola sanoo.

 

Tutustu hankkeen verkkosivuihin tästä.

 

Ylös