Hyvinvointikuilun vauraalla puolella oleva Eurooppa kärsii, kun globaalit rajat murtuvat huono-osaisempien etsiessä parempaa elämää.
Pohjois-Afrikan kansannousut ja demokratiapyrkimykset ovat nostaneet Afrikan väestön viime viikkoina otsikoihin ja ajatuksiimme. Kuohunta on saanut eurooppalaisetkin myötäelämään muutosta ja tuntemaan sympatiaa ihmismassojen vapaudentahdon edessä.
Viime aikojen tapahtumat arabimaissa ovat kuitenkin tuoneet Euroopan etelärajalle hankalan ja tutun ongelman: venelasteittain etupäässä tunisialaisia pakolaisia pakenee sekasortoa Italiaan kuuluvalle pienelle Lampedusan saarelle, joka on lähellä Afrikan rannikkoa. Saarelta pakolaiset pyrkivät siirtymään Euroopan mantereelle.
Italia on julistanut pakolaisten tulon vuoksi humanitaarisen hätätilan. Maan siirtolaiskriittinen sisäministeri Roberto Maroni pyrkii siten saamaan lisää voimavaroja ihmistulvan käsittelyyn ja tilanteen hoitoon. Samalla on tarkoitus helpottaa pakolaisten käännytystä.
Italia vaatii omien joukkojensa pääsyä Tunisiaan tukkimaan pakolaisvirtaa. Se vaatii myös, että EU:n alainen rajaturvallisuusvirasto Frontex järjestää operaation, jolla estetään ihmisten hallitsematonta pakoa sekasorrosta ja köyhyydestä kohti vakaampaa ja vauraampaa Eurooppaa.
Etelä-Euroopan rannikkovaltiot, etenkin Italia ja Espanja, ovat jo pitkään yrittäneet hillitä ”laittomien siirtolaisten” tuloa maahansa. Viime vuosina Afrikasta Eurooppaan pyrkivien ihmisten liikkumista on hallittu tehokkaasti muun muassa Italian ja Libyan kahdenvälisillä sopimuksilla.
Ihmistulva on onnistuttu tyrehdyttämään, kun Afrikan valtiot ovat EU-maiden tuella käännyttäneet elintasorajan rikkovat laivat takaisin Afrikkaan. Parin viime vuoden aikana meritse tulevien siirtolaisten määrä supistui jopa puoleen.
Arabimaiden kansannousut ovat nyt lamauttaneet mekanismit, jotka ovat kontrolloineet maahanmuuttoa Afrikan päässä. Kuvat täpötäysistä, heppoisista laivoista köyhine matkustajineen tulvivat jälleen eurooppalaisiin olohuoneisiin ja herättävät huolta mutta myös pelkoa.
Uhan tuntua lisää se, että muun muassa ministeri Maroni on varoitellut pakolaisten joukossa saattavan olla rikollisia ja jopa terroristeja, jotka käyttävät sekasortoa hyväkseen murtautuakseen Euroopan linnakkeen sisäpuolelle.
Pelon lietsonta ei ole uutta eurooppalaisten poliitikkojen puheissa. Brittiläinen maahanmuuttokriittinen europarlamentaarikko Nick Griffin meni pari vuotta sitten jopa niin pitkälle, että hän ehdotti Afrikasta Eurooppaan pyrkivien laivojen upottamista merellä, jotta pakolaistulva ei upottaisi Eurooppaa alleen.
Afrikan lähivesien valvonta on tullut viime aikoina tutuksi suomalaisillekin, kun miinalaiva Pohjanmaa on osallistunut EU:n Atalanta-operaatioon Somalian rannikolla.
Sekä Italian pakolaistulvaa että Atalanta-operaatiota koskeviin keskusteluihin sekoittuu mielenkiintoisella tavalla humanitaarinen retoriikka. Atalantaa perustellaan sillä, että operaatio turvaa ruoka- ja avustuskuljetukset Somaliaan. Italian tapauksessa humanitaarisen hätätilan julistaminen siirtää huomiomme ihmismassojen kontrollista inhimilliseen kärsimykseen. Tämä vie ajatuksemme sotilaallisesta operaatiosta humaanimman toiminnan suuntaan.
Euroopan rajojen puolustaminen sekä maahanmuuttovirtojen, rikollisuuden ja laittomuuksien suitsiminen on merkittävä eurooppalainen ongelma, joka nivoutuu laajempiin globaaleihin muutoksiin ja nykyisen maailmanjärjestyksen toiminnan logiikkaan.
Paikallisesti muuttopaine ja sekasortoinen tila kuluttavat huomattavasti Afrikan lähinaapureiden – muun muassa Italian, Espanjan ja Portugalin – voimavaroja. Tämä nostattaa kiukkua, pelkoa ja maahanmuuttokriittisyyttä.
Italian julistama humanitaarinen hätätila ei liitykään pelkästään sekasortoa ja köyhyyttä pakenevien ihmisten hätään vaan myös Euroopan unionin hätään: hyvinvointikuilun vauraalla puolella oleva Eurooppa kärsii, kun globaalit rajat murtuvat huono-osaisempien etsiessä parempaa elämää. Jos tunnemme itse olevamme hädänalaisia, demokratiaa Afrikassa havittelevat ihmiset eivät enää herätäkään meissä voimakasta myötätuntoa.