Uutiset

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven Kultaranta-keskusteluihin

1.6.2016

Pohjois-Euroopan turvallisuus sekä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö ovat pääaiheita tämän vuoden Kultaranta-keskusteluissa, jotka tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi 19.-20. kesäkuuta 2016. Tapahtumaan saapuu Ruotsin pääministeri Stefan Löfven, joka pitää puheen sunnuntaina illalla. Presidentti Niinistöllä ja pääministeri Löfvenillä on myös kahdenvälinen tapaaminen ennen keskustelujen alkua.

Maanantain ohjelman käynnistää keskustelu Itämeren ja Pohjois-Euroopan turvallisuudesta. Paneelikeskusteluun osallistuvat kansanedustaja Erkki Tuomioja ja suurlähettiläs René Nyberg sekä Ruotsista kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Allan Widman ja suurlähettiläs Mats Bergquist. Keskustelun vetäjänä toimii kansanedustaja Carl Haglund.

Toisen keskustelussa EU:n tulevaisuutta pohtivat Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä, kansanedustaja Kai Mykkänen, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen ja europarlamentaarikko Paavo Väyrynen. Keskustelua vetää Ylen ulkomaantoimituksen päällikkö Elina Ravantti.

Iltapäivällä pienemmissä työryhmissä pohditaan maahanmuuttajien kotoutumista, Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä sekä arktista yhteistyötä. Päätösistunnossa työryhmien puheenjohtajat vetävät yhteen ryhmissä käytyä keskustelua.

Neljättä kertaa järjestettäviin Kultaranta-keskusteluihin on kutsuttu noin sata keskustelijaa yhteiskunnan eri tahoilta. Osallistujien joukossa on mm. poliittisia päättäjiä, tutkijoita sekä hallinnon, elinkeinoelämän, järjestöjen ja median edustajia ja maahanmuuttokysymysten asiantuntijoita. Osanottajia on ensimmäistä kertaa kutsuttu myös Ruotsista. Tasavallan presidentin kanslia järjestää tilaisuuden yhteistyössä Ulkopoliittisen instituutin kanssa.

Ylös