Institute Director Teija Tiilikainen wrote a guest article in Helsingin Sanomat, 31.7. The EU should have a clearly defined economic policy mandate in stead of the current coordinating role, she writes. It should use these powers in a transparent and democratic way.
Vieraskynä: EU tarvitsee aidon poliittisen hallituksen, jonka
kokoonpano ja talouspoliittinen ohjelma vastaavat kansalaisten vaaleissa
ilmaisemaa tahtoa.
Eri puolilla Eurooppaa kaipaillaan nyt todellista talous- ja
rahaliittoa valuuttaunionin ongelmia helpottamaan. Tällä nimellä kulkee
myös EU:n johdon valmistelema tulevaisuudensuunnitelma, joka kesäkuun
lopulla jätettiin jäsenmaiden pohdittavaksi.
Todellisella talous- ja rahaliitolla viitataan nykyistä tiiviimpään
talous- ja finanssipolitiikkaan ainakin niiden unionimaiden kesken,
jotka harjoittavat jo nyt yhteistä rahapolitiikkaa. Kun Etelä-Euroopan
kiikarissa siintää jo varsin federalistinen talousjärjestelmä, pohjoiset
EU-maat näyttävät havittelevan lähinnä unionin nykyisen
talouspoliittisen ohjausvallan jämäköittämistä sekä jäsenmaiden
julkisten talouksien ja rahoituslaitosten tiukempaa kontrollia.
Talous- ja rahaliiton keskeisin ongelma kytkeytyy kuitenkin viime
kädessä sen heikkoihin demokraattisiin mekanismeihin. Eurooppa joutuu
kohtaamaan talouskriisejä tulevaisuudessakin, ja niidenkin yhteydessä
joudutaan punnitsemaan yhteisen vastuun ja tuen muotoja.
Nykyisin niin tukea antavien kuin saavienkin maiden kansalaiset
katsovat, ettei unionilla ole oikeutta toimiinsa. Tällainen asetelma ei
ole ajan mittaan kestävä. Todellisen talous- ja rahaliiton tulisi siis
ennen muuta ratkaista unionin epädemokraattisuuden ongelma.
EU:n perussopimusten mukaan talouspoliittinen valta kuuluu
unionissa jäsenmaille, ja unionin tehtävänä on lähinnä koordinoida ja
ohjailla jäsenmaiden talouksia yhdessä sovittujen tavoitteiden suuntaan.
Käytännössä näillä tavoitteilla sekä niiden kylkeen syntyvillä
hallitustenvälisillä sopimuksilla on kuitenkin huomattava merkitys.
Silti niiden synty ja valvonta jättää demokratian kannalta paljon
toivomisen varaa.
Kun puolueet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat eivät pääse aidosti
keskustelemaan talouspoliittisten linjojen ja toimien sisällöstä ja
suunnasta, jäsenmaiden hallitusten asema kotiyleisön edessä käy ahtaaksi
ja unionin toimien legitimiteetti jää heikoksi.
Integraation elinvoimaisuuden säilyttämiseksi EU:n ja sen jäsenmaiden
välinen talouspoliittinen vallanjako olisi perussopimuksia myöten
muutettava vastaamaan nykyisen globaalitalouden ja demokraattisen
valvonnan tarpeita. Koordinoivan roolin sijaan unionille olisi
määritettävä talouspoliittinen toimivalta, jota se käyttäisi
läpinäkyvästi ja demokraattisen valvonnan alaisena.
Unionin käyttämä valta on kyettävä perustelemaan kansalaisille, ja sen on oltava riittävän selvärajaista.
Vallanjakoa määriteltäessä olisi myös arvioitava, paljonko
unionin talouspoliittinen vallankäyttö edellyttää omia budjettivaroja ja
kuinka ne kerätään. Nykyisin EU:n pienen yhteisen budjetin käyttö elää
pitkälti omaa elämäänsä, eikä se ole talouskriisin yhteydessä saanut
ansaitsemaansa huomiota.
Unionin monivuotista rahoituskehystä ja omien varojen järjestelmää on
kyettävä arvioimaan talouskriisien ratkaisun näkökulmasta. Yhteisen
budjetin mahdollistama kriiseihin varautuminen olisi tuotava samaan
keskusteluun jäsenmaiden apupakettien kanssa. Unionin varoilla on ollut
roolinsa jo tämänkin kriisin hoidossa, mutta yhteistä budjettia koskevan
poliittisen keskustelun laimeuden vuoksi rooli on jäänyt turhan
näkymättömäksi.
EU:n johdon suunnitelma talous- ja rahaliiton kehittämisestä ei
sisällä riittävän konkreettisia ehdotuksia liiton demokraattisten
mekanismien vahvistamiseksi. Tähän on selvät syynsä, sillä kaikkein
aiheellisimmat ehdotukset vaatisivat periaatteellisia uudistuksia
unionin poliittiseen järjestelmään.
EU:n talous- ja finanssipoliittisen vallan demokraattisen
valvonnan lujittamiseen ei ole olemassa vippaskonsteja. Se voidaan
toteuttaa ainoastaan luomalla komissiosta aito poliittinen hallitus
EU:lle. Hallituksen kokoonpanon ja ohjelman on myös talouspolitiikassa
vastattava kansalaisten vaaleissa valitsemaa suuntaa. Vain näin EU:n
käyttämä talouspoliittinen valta voidaan saada kunnolla
kansalaisyhteiskunnan arvioitavaksi ja sille voidaan luoda kestävä
demokraattinen oikeutus.
Unionin pienten jäsenmaiden näkökulmasta tällainen muutos olisi selvä
askel parempaan suuntaan. Se selkeyttäisi unionin talouspoliittista
valtaa ja toisi asioiden valmistelun unionin instituutioiden alaisuuteen
kaikkien jäsenmaiden yhteiselle pelikentälle. Se kirkastaisi komission
roolia unionin poliittisena johtoelimenä ja tarjoaisi nykyistä paremmat
mahdollisuudet käydä avointa keskustelua unionin omaksumien linjojen
vaihtoehdoista.
Taloudellisen ja poliittisen liiton tiivistämisessä pulmana on
jakolinja euroalueen ja koko unionin välillä. Tähän asti integraatiota
on syvennetty vain sillä tavalla, että kaikkien EU:n jäsenmaiden on
ollut mahdollista pysyä vauhdissa mukana, jolloin unionin
toimielinjärjestelmää on pystytty pitämään yhtenäisenä.
Ranskan uusi presidentti François Hollande linjasi kuitenkin
hiljattain, että euromaiden ympärille rakentuvan poliittisen liiton
säilyminen pitää tarvittaessa varmistaa jakamalla Euroopan parlamentti
euroalueen kokoonpanoon ja muihin. Suomenkin on syytä ottaa vahva rooli
tässä keskustelussa.