Ulkopolitiikka 2/2021 on luettavissa lehden verkkosivuilta.
Tiedustelusta tuli avointa
TEEMA. Suurvaltajännitteiden kiristyminen on korostanut taas tiedustelun merkitystä, mutta ajat ovat muuttuneet sitten kylmän sodan. Internet ja sosiaalinen media pullistelevat avointa dataa, jota penkovat niin yritykset, kansalaisjärjestöt kuin valtiot. Varjoisat vakoiluvirastot ovat menettäneet monopolinsa ja ovat yhä riippuvaisempia yhteistyöstä yritysten kanssa. Kun valtiot siirtävät toimintojaan verkkoon, kyberturvallisuus korostuu. Keinot verkkovakoilun ja -sabotaasin estämiseksi ovat vähissä, eikä kansainvälistä tahtoa laittomuuksien kitkemiseksi tahdo löytyä.
EU:n vaikea naapuri
Euroopan unioni on onnistunut heikosti edistämään intressejään Venäjän kanssa, vaikka keinoja voisi löytyä esimerkiksi taloussuhteiden työkalupakista. Unionin sisällä Baltian maat ajavat muita tiukempaa linjaa: arvoista ei pitäisi joustaa.
Trumpin jälki Lähi-idässä
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen Yhdysvallat vetää joukkonsa Afganistanista. Taliban-liike jäi kukistamatta, ja sillä on nyt mahdollisuus nousta valtaan. Afganistanin omakohtaisesti tunteva Olli Ruohomäki pohtii, mitä sodalla saavutettiin ja onko Taliban muuttunut vuosien varrella.
Ajassa
Kybertaitoja kansalaisille
Analyysi
Profiilissa Eliot Higgins
Tiedustelun renessanssi
Vakoilua vailla rajoja
EU:n valtit Venäjän varalle
Baltian hälytyskellot
Digiaktivismia venäläiseen tyyliin
EU tarjoaa Afrikalle keppiä
Suurvaltojen sylissä
Palaako Taliban?
Uusi strateginen yhtälö
Kirjat & keskustelu
Myanmar tarvitsee EU:lta pakotteita ja tukea
Kiina kampittaa itseään
Strategisesta narsismista strategiseen empatiaan
Amerikkalaistiedustelun takkuinen alkutaival
Uskonnollisen oikeiston paluu
Yhteistyön ongelmien juuret
Saksan konservatiivien vastuu
Väkivallattoman vastarinnan nousukausi
Nojatuolimatka Romaniaan
Suomi maailmalla 1921
Kun taloustieteilijä huutaa, kuuleeko kukaan?
Hajataittoa