maanantaina 23. kesäkuuta 2008 klo 9:30 Pikkuparlamentin auditorio (Eduskunnan lisärakennus), Arkadiankatu 3.
Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Eurooppalainen Suomi ry:n kanssa.
Tilaisuuden alusti ulkoministeri Alexander Stubb
Kommentit:
Erja Yläjärvi, Brysselin-kirjeenvaihtaja, STT
Hiski Haukkala, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
Tilaisuuden avasi Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri ja puhetta johti Ulkopoliittisen
instituutin ohjelmajohtaja Hanna Ojanen.
Yhteenveto tilaisuudesta
Eurooppalainen Suomi ry:n puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri aloitti tilaisuuden huomauttamalla, että viime Eurooppa-neuvosto oli välivaiheen kokous ja nyt on ilmeisesti alkamassa jälleen uusi tuumaustauko Irlannin kansanäänestystuloksen johdosta. Kuitenkin yli 80% Irlannin ei-äänen antajista on jäsenyyden kannalla. Suomessa sopimus on hyväksytty eduskunnassa kaksi kertaa. Jälkimmäisellä kerralla 27 edustajaa äänesti sopimuksen hyväksymistä vastaan. Sekä Nizzan että Lissabonin sopimuksen mukaan Suomen meppien lukumäärä on 13.
Ulkoministeri Stubb keskittyi puheessaan kolmeen asiaan, jotka koskivat institutionaalisia kysymyksiä ja Irlantia. Ensimmäinen huomio koski Lissabonin sopimusta: ministeri toivoi, että se saatettaisiin voimaan ennen Euroopan parlamenttivaaleja. Hän totesi puheessaan, että tämä tilanne ei ole uusi. Aikaisemmin vuosina 1992, 2000 ja 2005 Tanska, Irlanti, Ranska ja Hollanti ovat äänestäneet perussopimuksia vastaan. Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että Lissabonin sopimuksen muotoiluun on kulunut puolet kylmän sodan jälkeisestä ajasta, sillä sopimuksen elementit ovat löydettävissä mm. jo vuonna 2000 pidetyissä Joschka Fischerin ja Paavo Lipposen puheissa.
Irlannin jälkeen ministeri Stubb näkee viisi vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehtoehto on, että sopimus julistetaan kuolleeksi ja jatketaan Nizzan sopimuksen mukaan. Toinen vaihtoehto on olla tekemättä mitään ja odottaa, että Irlanti äänestää uudelleen. Kolmas vaihtoehto on aloittaa neuvottelut uudelleen, mm. koska perussopimus oli tekstinä selvempi. Neljäs on aloittaa keskustelu ydin-Euroopasta ja vahvistetusta yhteistyöstä. Tämä tarkoittaa pitkällä aikavälillä unionin hajoamista. Viides ja viimeinen vaihtoehto on Stubbin mukaan ainoa realistinen: otetaan aikalisä, ja yritetään löytää yhteiseurooppalainen ratkaisu Irlannille 3-4 kuukauden kuluessa. Tämä voi tapahtua monta kautta, mm. opt-outien tai lausuntojen muodossa.
Toisena huomiona Stubb esitti huolensa EU-kokousten ilmapiiristä, joka on tällä hetkellä huono. Tämä johtuu monesta seikasta: tunnelma ei ole ”käsillä kosketeltava”, päätelmät tehdään COREPER:ssä, useista aiheista pidetään 10-15 minuutin luentoja ja aikataulut mättää. Lisäksi kansallista politiikkaa yritetään tehdä EU:n kautta, mikä tapahtuu yleensä negaatioiden kautta – ”kaikki paha tulee Brysselistä”. Ja tämä tehdään 27 kertaa. EU ei ole varsinainen pelikenttä kansallisille poliitikoille. Lissabonin sopimusta tarvitaan, jotta saadaan pysyvä puheenjohtaja Eurooppa-neuvostoon ja ulkoministerikokoukseen.
Kolmas huomio koski Suomen tilannetta. Liittyessään vuonna 1995 Suomi oli pieni jäsenmaa, joka turvautui komissioon. Nykyään pitää katsoa joka suuntaan, sillä myös neuvoston sihteeristöllä ja Euroopan parlamentilla on valtaa. Ulkoministeri muistutti, että yhdellä asiansa osaavalla mepillä on keskimäärin enemmän valtaa EU-asioissa kuin yksittäisellä suomalaisella ministerillä. Jos kantoja ei saada läpi neuvostossa, pitääkin tukeutua meppeihin. Valmisteluprosessin kaoottisuus on johtanut suurempiin vaikutusmahdollisuuksiin, mutta kannat pitää tällöin olla valmiina.
Brysselin kirjeenvaihtaja Erja Yläjärvi väitti kommentissaan Stubbin vastaisesti, että tilanne on uusi, koska kaikkien kolmen kansanäänestyksen negatiivinen lopputulos tapahtui perinteisesti EU-myönteisissä maissa. Ja tällä kertaa ”vaihtoehtoa B” ei ole, koska äänestysprosentti nousi yli 50%:iin. Mikäli äänestys järjestettäisiin uudelleen, olisi sen tulos varmasti ”ei”. Irlantilaiset kokivat, että vallalla oli ”painostustunnelma”; heitä yritettiin painostaa äänestämään oikein.
Yläjärvi jatkoi synkän kuvan maalaamista toteamalla, että tällä hetkellä yleinen mieliala on ”nyt katsellaan”. Samanlainen mieliala vallitsi jo kolme vuotta sitten. Hän uskoi, että lokakuussa ei tapahdu yhtään mitään. Aikaisemmin on sanottu, että lokakuussa Irlanti toisi konkreettisia vaihtoehtoja, mutta maa ilmoitti viikonlopun huippukokouksessa, että niitä ei ole tulossa. Irlannin, Tsekin ja Britannian lisäksi muutkin maat, jotka eivät vielä ole ratifioineet sopimusta, ovat esittäneet ajatuksia sopimusta vastaan – Suomi mukaan lukien. Vain kaksi tahoa, Euroopan parlamentti ja Saksa, suhtautuvat sopimukseen selvän myönteisesti. Saksa saisikin sen myötä lisää paikkoja parlamentissa. Yläjärvi totesi myös Suomen lehdistötilaisuuksien olevan muita maita laimeampia, suomalaisten yleensä todetessa, että ”tunnelma oli rakentava”. Muut maat puhuvat enemmän, ja kokouksissa tuleekin usein ajatus, että yksittäisen tietotoimiston toimittaja saattaa tietää huomattavasti enemmän kokouksen kulusta kuin yksittäisen maan edustaja. Lopuksi Yläjärvi veikkasi, että Nizzan sopimuksella jatketaan.
Tutkija Hiski Haukkala nosti kommentissaan esille kaksi laajempaa huomiota. Ensimmäinen asia koskee EU:ta yleensä: tämänhetkinen tilanne ei ole yksin Irlannin ongelma, vaan kaikkien jäsenmaiden. Hän lainasi puheessaan Timo Soinia, jonka mukaan ”kaikkialla, missä kansa pääsee äänestämään, tulos on aina sama. Brysselin EU-eliitti ei opi mitään. Se tarjoaa 99-prosenttisesti samaa sopimusta, jota se ei kutsu perustuslaiksi. Se häpäisee itsensä kaikilla tavoin”. Ongelmassa onkin kyse täydellisestä diskonektista, eli yhteyden puutteesta integraation tavoitteiden, saavutusten ja kansalaisten välillä. Voidaankin kysyä onko vika projektissa (eli eliitin ja kansan erilaisissa visioissa), prosessissa (eli kansanäänestyksen järjestämisessä) vai kansassa (onko kansa vääränäköinen). Kansan mielipidettä onkin vaikea muuttaa poliitikkojen toimesta. Esimerkiksi pääministeri Vanhanen on todennut, että suomalaisten EU-vastaisuus ei ole järkiperäistä.
Toinen Haukkalan huomio koski unionin eriytymistä valtioihin ja eri politiikkalohkoihin, sekä hallitustenvälisyyttä. Suomi on aina esiintynyt EU:ssa yhteisöllisyyden puolestapuhujana. Erityisen selvää tämä oli Lipposen kaudella, jolloin Lipposella oli selvä visio Suomesta EU:n poliittisessa ytimessä. Nyt Suomen EU-politiikalta on pudonnut pohja kahdella tapaa: itälaajentumisen jälkeen EU:lla ei ole ydintä, eikä Suomella ole enää selkeää visiota. Suomen tehtävä voisi olla yhteisöllisten elementtien ajaminen EU:ssa, sillä hallitusten välisessä EU:ssa Suomi häviää kahdesti: ensinnäkin EU:n oma lupaus jää lunastamatta ja toiseksi Suomi häviää siinä pienen kokonsa vuoksi. Haukkala päätti kommenttinsa kysymyksiin: mikä tämä visio voisi olla, onko yhteisöllisyyspolitiikalle tilaa, ja miten Suomi voisi parhaiten edetä tässä?
Lopussa ministeri Stubb mainitsi kolme Suomen EU-visioon liittyvää asiaa, joihin tulee ottaa kantaa, jotta saadaan kokonaisvaltainen kuva visiosta. Ensimmäiseksi instituutioihin liittyen näkemystä tulee monipuolistaa, myös neuvoston sihteeristöön ja Euroopan parlamenttiin tulee panostaa. Toiseksi, eri politiikkalohkoihin liittyen, neljää vapautta (ihmisten, rahan, tavaroiden ja palveluiden) pitää puolustaa ja viedä eteenpäin ja ympäristöasiat pitää ottaa esiin. Kolmanneksi meidän tulee löytää ne jäsenmaat, jotka kulloinkin ovat ”meidän kavereita”. Aikaisemmin oli Finbenelux, nykyään pohjoismaat ja Iso-Britannia, mutta myös esimerkiksi Espanja, Baltian maat, Saksa ja Puola. Perusongelmana EU:ssa on kuitenkin yhteisen päämäärän puuttuminen.
Kysymys ja vastaus -osiossa Ministeri Stubb mainitsi, että mahdollisten opt-outien pitää perustua Irlannin omaan ehdotukseen. Tällä hetkellä ne liittyvät komissaareihin, veroihin, aborttiin (vaikka tällä ei ole mitään tekemistä EU:n kanssa) ja puolueettomuuteen. Toinen kysymys liittyi laajentumiseen ja mahdollisiin juridisiin vaikutuksiin, mikäli sopimus ei tule voimaan. Stubb totesi, että mitään juridisia vaikutuksia ei ole. Ainoa asia, joka tulisi ratkaista mikäli sopimus ei tule voimaan, on komission kokoonpano, ja tästä Suomella ei ole mitään kantaa. Lopuksi Stubb mainitsi, että häntä pelottaa seikka, että seuraavissa EU-parlamenttivaaleissa keskustelua ei käytäisi puoluepohjalta vaan EU:n puolesta tai vastaan.
Erja Yläjärvi totesi kysymykseen laajentumisesta ja juridisista vaikutuksista, että laajentumiseen tarvitaan kaikkien jäsenmaiden hyväksyntä. Sarkozy vastasi lehdistötilaisuudessa kysymykseen Kroatian jäseneksi ottamisesta, että Kroatia voi tulla jäseneksi, mutta siihen tarvitaan kaikkien jäsenmaiden hyväksyntä. Lopuksi Yläjärvi totesi, että hänestä isot neuvottelupaketit ovat tulleet tiensä päähän ja jatkossa olisi parempi tehdä asiakohtaisia sopimuksia, esimerkiksi sopimus ympäristöstä.